Oulun säästösuunnitelmat alkavat tarkentua – konsultin esityksestä on karsittu pois vain muutama ehdotus

Kaupunki työstää 120 kohdan säästölistaa, jonka vuotuiset talousvaikutukset ovat yli 50 miljoonaa euroa.

talous
Turvallisuusseminaari Oulun kaupungintalolla tammikuussa 2019
Iso osa mahdollisista säästöistä tulee vielä Oulun kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Yli puolet 54 miljoonan euron vuotuisista säästötoimista vaatii vielä erillistä valmistelua ja päätöstä.Marko Väänänen / Yle

Oulun kaupunki sai tammikuussa Perlacon-yhtiön tekemän listan mahdollisista säästökohteista talouden tukevoittamiseksi. Listaa on helmikuun ajan perkattu eri toimikunnissa, ja osa kohteista on poistettu säästölistalta.

Kaupungin mukaan valmistelua ei käynnistetä ainakaan erikoisluokkatoiminnasta, lasten liikuntapaikkamaksuista, Oulun kaupunginteatterin toiminta-avustuksista eikä sairaanhoitajan vastaanottomaksusta.

Näiden merkittävimpien toimien lisäksi listalta on poistettu joitain pienempiä säästökohteita. Poistettujen kohteiden vuotuinen yhteisvaikutus on alle miljoona euroa.

Jäljelle jäänyt yli 50 miljoonaa euroa on jaettu kahteen koriin. Toisessa korissa säästöjen arvo on yli 30 miljoonaa euroa, josta kaupungin mukaan kannattaa käynnistää valmistelu ja tarkemmat selvitykset. Toimenpiteet tulevat vielä erikseen päätettäväksi valmistelun jälkeen. Esimerkiksi kipeät koulu- ja varhaiskasvatuskysymykset löytyvät tästä korista, kertoo kaupungin talousjohtaja Jukka Weisell.

Ensimmäisessä korissa on toimenpiteitä, jotka etenevät jo tehtyjen päätösten mukaisesti tai niin sanotusti normaalina johtamistyönä. Näiden säästökohteiden vuotuinen arvo on yli 20 miljoonaa euroa. Talousjohtaja Weisellin mukaan esimerkiksi kiinteistöveroissa piilee yli 3,5 miljoonan euron potti vuosittain, kun kiinteistöjen verotustiedot saadaan päivitettyä.

Juttua täydennetty 27.2. klo 14.58: lisätty esimerkkejä mahdollisista säästökohteista.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)