Lämmin sää voi aikaistaa puiden hoitoleikkausta – kotipuutarhureiden kannattaa kuitenkin vielä malttaa mielensä

Kovat pakkaset voivat vahingoittaa jo heränneitä puita.

kotipuutarhat
Malena Jordas beskär ett äppelträd.
Hoitoleikkaus kannattaa tehdä ennen silmujen puhkeamista, jotta leikkaukset eivät vie puun kasvuvoimaa.Yle/Stefan Paavola

Tavallista lämpimämpi talvi voi aikaistaa puiden hoitoleikkausta. Lämpimillä paikoilla puihin voi olla puhjennut jo silmuja. Luonnonvarakeskuksen puutarhatuotannon tutkija Tuuli Haikonen kuitenkin toppuuttelee innokkaimpia kotipuutarhureita. Puiden hoitoleikkaus voi vauhdittaa puun heräämistä, jolloin mahdollinen pakkanen voi vaurioittaa leikattuja puita.

– Puut rupeavat heräämään nyt aikaisemmin, mutta lähiajan lämpötila vaikuttaa paljon. Itse katsoisin sääennustetta, ja tekisin hoitoleikkaukset vasta maaliskuun loppupuolella tai huhtikuun alussa.

Haikonen suosittelee tutkimaan omaa puutarhaansa, sillä oikeaan hoitoleikkausaikaan vaikuttaa se, ovatko puut lämpimällä vai viileällä paikalla.

Vaikka puihin olisi ehtinyt jo puhjeta silmuja, on hoitoleikkaus silti mahdollista. Leikkausta kannattaa viivästyttää hieman silmuista huolimatta, jos luvassa on vielä pakkasia. Jos puut alkavat jo kukkia ennen kuin niitä ehditään leikata, kannattaa leikkausta lykätä jopa heinäkuulle.

Jäteasemille on tuotu puutarhajätettä tavallista aikaisemmin

Päijät-Hämeen jätehuollon jäteasemilla on jo nähty innokkaita kotipuutarhureita. Asemille on tuotu jo jonkin verran puutarhajätettä. Usein puutarhajätteen tuonti alkaa vasta myöhemmin keväästä, kun omenapuiden hoitoleikkuusta tulleita oksia viedään asemille, kertoo Päijät-Hämeen jätehuollon palveluesimies Mika Kantela.

Kantela painottaa, että puutarhajätteissä kannattaa lajitella erikseen oksat ja risut sekä haravointijäte. Oikein lajiteltuna tällaisen puutarhajätteen tuonti jätekeskukseen on ilmaista.