1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Olvi

Olvin myynti kaikkien aikojen paras – Suomessa erityisesti mietojen alkoholijuomien kysyntä vahvaa

Olvi odottaa tuloksensa pysyvän tänä vuonna viimevuotisella tasolla.

Olvi
Olvin varasto.
Olvi-konsernin myynti nousi viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen lähes 720 miljoonaan litraan. Arkistokuva.Toni Pitkänen / Yle

Iisalmelainen panimokonserni Olvin liiketoiminta kehittyi suotuisasti myös viime vuonna. Tilinpäätöstiedotteen mukaan konsernin myynti, liikevaihto ja liikevoitto paranivat neljättä vuotta peräkkäin.

Olvin liikevaihto kasvoi noin 6 prosenttia lähes 409 miljoonaan euroon. Liikevoitto kasvoi noin 5 viisi prosenttia ja oli 52,5 miljoonaa euroa.

Suomessa erityisesti mietojen alkoholijuomien kysyntä on yhtiön mukaan pysynyt vahvana. Virossa puolestaan heinäkuussa tehty mietojen alkoholijuomien veronalennus elvytti kysyntää. Sen seurauksena Latvian rajakauppa puolittui, kun taas Suomen ja Viron välinen rajakauppa piristyi.

Olvi-konsernin myynti oli viime vuonna lähes 720 miljoonaa litraa, mikä tarkoitti uutta ennätystä. Konsernin myynti kasvoi Valko-Venäjällä ja Suomessa, mutta suurin muutos oli Liettuassa. Siellä kotimaan markkinaosuudet kasvoivat ja vienti kehittyi voimakkaasti.

Konsernin merkittävimpiä investointeja viime vuonna olivat kapasiteetin lisäykset Suomessa oluenvalmistukseen ja Virossa mehujen tuotantoon sekä Liettuassa luonnonmineraalivesitehtaan käynnistäminen.

Olvi odottaa tuloksensa pysyvän tänä vuonna viimevuotisella tasolla. Yhtiön hallitus esittää osingoksi 1 euroa, jossa on nousua viime vuodesta 10 senttiä.

Lue seuraavaksi