1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaisille on soitettu jopa satatuhatta huijauspuhelua kahden viime viikon aikana – soittoja on kahdenlaisia

Huijaussoitot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viime aikoina.

huijaus
Älypuhelin.
Puheluita, joilla yritetään saada uhri soittamaan takaisin, kutsutaan Wangiri-puhelinhuijauksiksi.Derrick Frilund / Yle

Suomalaisille on kahden viime viikon aikana soitettu ennätysmäärä huijauspuheluita. Kun kaikki lasketaan yhteen, soittoja on tullut arviolta satatuhatta.

Huijaussoittoja on kahdenlaisia: toisessa soittaja teeskentelee olevansa jostain teknisestä tuesta ja toisessa yritetään saada uhri soittamaan takaisin ulkomaiseen numeroon.

Tietoturva-asiantuntija Juha Tretjakov Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksesta kertoo, että keskukseen on parin viime viikon aikana tullut 500 ilmoitusta huijauspuheluista, joissa soittaja teeskentelee olevansa jostain teknisestä tuesta ja kalastelee samalla uhrin tietoja.

– Tämä on nyt kyllä varsin iso ilmiö. Tyypillisesti meille ilmoitetaan huijaussoittoaalloista muutamia kymmeniä kertoja, Tretjakov sanoo.

Ilmoitettujen puheluiden määrän perusteella hän pystyy arvioimaan, että teknisen tuen huijaussoittoja on tullut Suomeen kymmeniä tuhansia.

Ulkomailta tulleita puheluita, joissa yritetään saada soittamaan uhri takaisin, on tullut vielä enemmän. Tretjakov perustaa tietonsa puhelinoperaattoreilta saamaansa informaatioon.

Kun nämä kaksi eri huijaussoittotyyppiä lasketaan yhteen, Suomeen tai Suomessa on soitettu arviolta satatuhatta huijauspuhelua parin viime viikon aikana.

Huijarit voivat kaapata tavallisen suomalaisen numeron käyttöönsä

Kyberturvallisuuskeskus ja Traficom kertovat tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että niin kutsutuissa teknisen tuen huijauksissa soittaja esittää yleensä olevansa Microsoftin tai muun vastaavan organisaation teknisestä tuesta. Uhria on pyydetty asentamaan etäkäyttöohjelma tietokoneelle vedoten tietokoneen tietoturvan tai ohjelmiston lisenssiongelmaan.

– Etäkäyttöohjelman ja pankkitunnusten avulla soittajat ovat pystyneet esimerkiksi siirtämään rahaa uhrin pankkitileiltä tai pääsemään käsiksi uhrin muihin tietoihin. Rikosvahingot voivat olla tällaisissa tapauksissa erittäin merkittäviä, sanoo rikosylikomisario Juha Tompuri keskusrikospoliisista.

Pelkästä huijaussoiton vastaanottamisesta tai siihen vastaamisesta ei tarvitse tehdä rikosilmoitusta, vaan asiasta voi ilmoittaa Nettivinkin (siirryt toiseen palveluun) kautta.

– Huijauksissa on ollut toimintatapana se, että puhelut näyttävät tulevan tavallisista suomalaisista puhelinnumeroista, joten huijauksia ei pysty etukäteen havaitsemaan pelkästään puhelinnumeron perusteella. Osa puhelinnumeroista on niin sanotusti spoofattu, eli olemassa olevia suomalaisten puhelinnumeroita käytetään rikollisessa tarkoituksessa, Juha Tretjakov Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksesta sanoo.

Jos oma puhelinnumero on joutunut huijareiden käyttöön, asiasta on hyvä olla yhteydessä omaan puhelinoperaattoriin.

Jos saat teknistä puhelua esittävän huijaussoiton, toimi näin:

  • Lopeta puhelu – puhelua lopettaessa ei tarvitse olla kohtelias.
  • Älä anna pankkitunnuksiasi, luottokorttitietojasi, muita henkilötietojasi tai siirrä rahaa mihinkään.
  • Älä asenna mitään pyydettyjä ohjelmia tietokoneellesi.
  • Jos olet myöntynyt soittajan pyyntöihin, ilmoita välittömästi asiasta omaan pankkiisi, sillä nopealla toiminnalla rahan siirto saatetaan pystyä vielä estämään.
  • Tee vasta pankille ilmoittamisen jälkeen rikosilmoitus poliisille.

Jopa tuhansien eurojen lasku soitosta tunisialaiseen numeroon

Puheluita, joilla yritetään saada uhri soittamaan takaisin, kutsutaan Wangiri-puhelinhuijauksiksi.

– Toimintatapa rikoksissa on sellainen, että yleensä tunisialaisesta puhelinnumerosta soitetaan lyhyt puhelu, jonka tarkoitus on saada uhri soittamaan takaisin. Suurimmillaan ulkomaille soitetuista puheluista on tullut uhrille tuhansien eurojen lasku, luonnehtii Tompuri keskusrikospoliisista.

Tunisialaisten numeroiden maakoodi on +216, mutta huijauspuheluita on tullut myös maakoodeista +675, +685, +387 ja satelliittinumeroista +881 ja +882.

Jos epäilet ulkomaisesta numerosta tulevaa puhelua huijaussoitoksi, toimi näin:

  • Älä soita numeroon takaisin. Puheluun vastaaminen sen sijaan ei aiheuta kuluja.
  • Jos soitit numeroon, tarkista puhelinlaskusi ylimääräisten kulujen varalta.
  • Jos epäilet joutuneesi rikoksen uhriksi, tee ilmoitus puhelinoperaattorillesi ja rikosilmoitus poliisille.

Lue myös:

Suomalaisille soitettu runsaasti väärennettyjä puheluita – soittaja esiintyy teknisenä tukena

Kemin yhdyskuntatekniikan päivystysnumero on väärissä käsissä, kaupunki varoittaa huijausyrityksistä

Lue seuraavaksi