Neljän auton ketjukolari Ivalossa

Kaksi ihmistä sai lieviä vammoja onnettomuudessa.

Ivalo
Läheltä
Yle

InariIvalon kylän pohjoispuolella sattui neljän auton ketjukolari torstaina aamupäivällä. Poliisin mukaan kahdelle henkilölle tuli lieviä vammoja onnettomuudessa.

Pohjoisesta päin nelostietä pitkin kohti Ivalon keskustaa ajoi kaksi pakettiautoa. Taajamamerkin kohdalla edellä ajanut pysähtyi, koska tiellä oli työsuorituksen vuoksi pysähtyneenä auto varoitusvilkut päällä.

Jälkimmäisen auton kuljettaja ei huomannut edellä ajaneen pysähtymistä, vaan törmäsi toisen auton perään. Perään ajettu auto puolestaan törmäsi varoitusvilkut päällä olleeseen autoon. Samaan aikaan etelän suunnasta paikalle ajanut ulkomaalainen auto väisti oikealle, mutta siitä huolimatta se ja perään ajanut auto törmäsivät.

Paikalta kuljetettin kolme osallisajoneuvoa ajokelvottomina pois.

Tie oli jonkin aikaa poikki ja liikenne ohjattiin kiertotien kautta.