Toimittajalta: Britannian EU-suhteiden neuvotteluavaus oli odotetun jyrkkä – vapaakauppasopimuksen saamiseksi maan täytyy kuitenkin pian herätä todellisuuteen 

Helppoja ja sopuisia neuvotteluja on turha odottaa, kirjoittaa Ylen toimittaja Pasi Myöhänen Lontoosta.

Brexit
Britannian hallituksen neuvottelulinjauksista kertoi parlamentille kabinettiministeri Michael Gove.
Britannian hallituksen neuvottelulinjauksista kertoi parlamentille kabinettiministeri Michael Gove.Parliament TV / Reuters

LONTOO Britannian hallitus julkaisi tänään päälinjansa Britannian ja EU:n välisissä kauppaneuvotteluissa. Pääministeri Boris Johnsonin kovat puheet saivat lihaa luitten päälle ja pehmeämpää neuvottelulinjaa toivoneet joutuivat pettymään – jälleen kerran.

Britannia haluaisi laajan vapaakauppasopimuksen ennätysajassa, mutta hallituksen ohjeista käy ilmi, että maa ei esimerkiksi halua suostua EU:n vaatimiin mekanismeihin kauppariitojen selvittämiseksi.

Ristiriita EU:n julkaiseman neuvottelulinjan kanssa ei voisi olla syvempi. EU haluaa ymmärrettävästi varmistaa laillisesti sen, ettei Britannia pyri hankkimaan kilpailuetua esimerkiksi kohtuuttomalla verokilpailulla tai valtiontuilla.

Kauppasopimuksien perusteeksi ei riitä herrasmiehen sana. Eikä pääministeriä Boris Johnsonia välttämättä sanansa pitävänä herrasmiehenä Brysselissä edes pidetä.

Neuvottelujen katkeaminen on todellinen uhka

Ristiriita näyttää mahdottomalta ratkaistavaksi – mutta samalla pitää muistaa että kyse on vasta neuvottelujen avauksesta.

Britannian pääministeri Boris Johnson ei esitellyt EU-linjauksia parlamentissa, vaan tapasi kodittomien avustusjärjestön työntekijöitä Lontoossa.
Britannian pääministeri Boris Johnson ei esitellyt EU-linjauksia parlamentissa, vaan tapasi kodittomien avustusjärjestön työntekijöitä Lontoossa.Core News / Reuters

Varsinkin brittiläisessä neuvottelukulttuurissa asiaan kuuluu se, että neuvottelujen alkaessa vaaditaan kuuta taivaalta. Sen jälkeen alkaa kompromissien etsiminen, ja EU on niitä luotaessa suurempana vahvemmassa asemassa.

Kompromisseja on kuitenkin edessä pitkä liuta, ja aikaa on erittäin vähän.

Tänään julkaistuissa Britannian neuvotteluohjeissa todetaan, että maa on valmis jättämään neuvottelut kesäkuussa, jos riittävää edistystä ei ole tapahtunut.

Tämän voi tulkita turhaksi uhkailuksi neuvottelujen heikommalta osapuolelta – mutta takarajaan on myös järkisyy.

Neuvottelujen alasajo jo kesäkuussa toisi elinkeinoelämälle Englannin Kanaalin molemmin puolin kuusi kuukautta valmistautumisaikaa siihen, että vuodenvaihteessa kauppaa käydään WTO-säännöillä, ilman vapaakauppasopimusta.

Kovat puheet on suunnattu kotiyleisölle

Tänään julkaistujen neuvotteluohjeiden teksti on kovaa ja nationalistisesti värittynyttä. Heti dokumentin alussa sanotaan, että Britannia aikoo vuoden 2020 lopuksi palauttaa “täydellisen itsenäisyytensä".

Kaikissa kauppasopimuksissa luovutetaan kuitenkin kansallisvaltion omaa päätäntävaltaa hieman, jotta esimerkiksi vientituotteiden turvallisuussäännöt täyttyvät.

Sellaista “täydellistä itsenäisyyttä”, jota osa Britannian EU-eromielisistä näyttää havittelevan, ei ole millään kauppaa käyvällä valtiolla – eikä Britannian aikeissa ole erakoitua Atlantin valtamerelle.

Toivoa sopii, että sanankäänteissä on kyse vain kotiyleisön brexit-mielisen yleisön kosiskelusta – ja todellisuudessa Britannian hallituksen lähtökohta on käytännönläheisempi. Muutoin EU:n ja Britannian vapaakauppaneuvottelut ovat tuhoon tuomitut jo ennen kuin ne ovat kunnolla alkaneetkaan.

Voit keskustella aiheesta perjantai-iltaan klo 23:een saakka. Millaiseksi Britannian ja EU:n uusi suhde muotoutuu, ehditäänkö sopimusta saada aikaan määräajassa?

Lue lisää:

Britannia julkisti tavoitteensa neuvotteluihin tulevasta suhteesta EU:n kanssa – "Tuloksia saatava kesäkuuhun mennessä"

EU on valmis aloittamaan neuvottelut tulevasta suhteesta Britannian kanssa ensi viikolla

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus