Varsinaissuomalainen pelto käy kaupaksi – hinta on Suomen kalleinta

Vuoden 2019 peltokaupat kasvoivat maakunnassa lähes puolella.

peltoviljely
Pelto hehkuu keltaisena auringonpaisteessa. Taustalla punaisia rakennuksia.
Kemiönsaarelainen pelto hehkuu auringonpaisteessa. Kuvituskuva.Andrea Wiklund/Yle

Varsinais-Suomessa ostettiin viime vuonna Suomen kalleimpia peltohehtaareita.

Maanmittauslaitoksen mukaan peltojen keskiarvohinta per hehtaari oli noin 12 000 euroa. Hinta kasvoi jonkin verran edellisvuodesta.

Maakunnassa tehtiin myös toiseksi eniten peltokauppoja Etelä-Pohjanmaan jälkeen.

Yli kahden hehtaarin rakentamattomia peltoja myytiin 90. Edellisvuoteen verrattuna määrä kasvoi lähes neljälläkymmenellä.

Koko maassa yli kahden hehtaarin peltoja myytiin lähemmäs 700. Se on viidennes enemmän kuin edellisvuonna.