Uintikunnon kohentamiseen tähtäävä kampanja alkoi – mukana uimahalleja myös Itä-Suomesta

Lähes 30 vuoden ajan järjestetty Suomen Uimaliiton kampanja laajenee tänä vuonna myös syksylle.

uimahallit
Ihmisiä uima-altaassa jumppaamassa. Ohjeet tulevat altaan reunalle kiinnitetyltä näytöltä.
Suomen Uimaliiton kampanjaan voi osallistua uimalla, vesijuoksemalla tai vesijumppaamalla. Kuvituskuva.Kirsi Lönnblad / Yle

Suomen Uimaliiton perinteinen uintikampanja palaa altaille uudistuneena. Aiemmin Ui Kesäksi Kuntoon -nimellä tunnettu kampanja järjestetään maaliskuun lisäksi myös lokakuussa, ja se on nyt nimeltään Ui Elämäsi Kuntoon.

Kampanjan tarkoituksena on kannustaa ihmisiä kohentamaan uintikuntoaan ja -tekniikkaansa. Siinä mukana olevissa uimahalleissa voi kerätä suorituksia uimalla, vesijuoksulla ja vesijumpalla.

Pohjois-Savosta mukana ovat Kiuruveden ja Rautalammin uimahallit sekä Varkaudesta Uimahalli Ilopisara. Pohjois-Karjalasta puolestaan mukaan ovat lähteneet Joensuusta Virkistysuimala Vesikko sekä Rantakylän uimahalli, Lieksan uimahalli ja Outokummun uimahalli.

Koko maassa maaliskuun kampanjaan osallistuu 62 uimahallia. Ne on jaettu vuotuisen kävijämääränsä perusteella kolmeen sarjaan, pieniin, keskisuuriin ja suuriin uimahalleihin.

Uimaliitto palkitsee kampanjan päätteeksi uintivarustepaketein yhdeksän uimahallia: kussakin sarjassa eniten kilometrejä keränneet, eniten vesiliikuntaminuutteja keränneet ja eniten kävijämääräänsä suhteutettuna osallistujia houkutelleet hallit.

Kampanjaa on järjestetty vuodesta 1992 alkaen, mutta viime vuonna pidettiin välivuosi. Keväällä 2018 kampanjaan osallistui koko maassa yli 16 000 ihmistä, jotka uivat kuukauden aikana reilut 55 000 kilometriä.