1. yle.fi
  2. Uutiset

Syntymäpäivä vain joka neljäs vuosi – Syntymäpäiväsankari Sonja Pihlajamäki: "Kavereilta tulee paljon leikkimielistä kuittailua"

Tänään lauantaina vietetään karkauspäivää. Sonja Pihlajamäki on 24-vuotias, mutta toisaalta vasta kuusivuotias.

karkauspäivä
Sonja Katajamäki
Pihlajamäelle erikoinen syntymäpäivä on ilonaihe.Kati Ala-Renko / Yle

Seinäjokisella Sonja Pihlajamäellä on tänään lauantaina syntymäpäivä. Virallisesti hän täyttää 24 vuotta, mutta toisaalta hän on vasta kuusivuotias. Syntymäpäivä kun on karkauspäivänä 29.2. Erikoisempi syntymäpäivä herättää usein keskustelua.

– Kavereilta tulee paljon leikkimielistä kuittailua, Pihlajamäki naurahtaa.

Karkauspäivä on lisätty kalenteriin, sillä ajanlaskumme mukaan Maan pitäisi kiertää Auringon ympäri vuodessa, eli 365 päivässä. Todellisuudessa Maalta kuluu kierrokseen vajaa kuusi tuntia pidempään kuin 365 päivää. Tämän takia joka neljäs vuosi kalenteriin on lisättävä yksi ylimääräinen päivä.

Pihlajamäelle itselle on kerrottu, että perheessä jännitettiin paljon, syntyykö lapsi harvinaisena päivänä. Esimerkiksi Tekniikka ja Talous-lehden (siirryt toiseen palveluun) laskelmien mukaan maailmassa on viisi miljoonaa karkauspäivänä syntynyttä.

– Laskettu aika oli vähän aiemmin, mutta synnytys venähti niin, että aamuyöllä neljän-viiden aikoihin sitten putkahdin maailmaan, Pihlajamäki kertoo.

Aivan sukunsa ensimmäinen karkauspäivänä syntynyt hän ei kuitenkaan ole: Pihlajamäen edesmenneen papan veli oli myös syntynyt karkauspäivänä.

Syntymäpäivä joko helmikuussa tai maaliskuussa

Karkauspäivä tarjoaa syntymäpäiväsankareille mahdollisuuksia: jotkut juhlivat merkkipäiväänsä 28. helmikuuta, toiset 1. maaliskuuta. Pihlajamäki on tottunut juhlimaan syntymäpäiväänsä päivää aiemmin, eli 28.2.

– Itselleni on osa identiteettiä, että olen syntynyt helmikuussa.

Onnitteluita hän saa myös eniten 28.2, mutta saa häntä itseään onnitella myös maaliskuunkin puolella.

Karkauspäivä muistetaan muun muassa uskomuksesta, että silloin naiset voivat kosia, eikä kosinnan kohde voi kieltäytyä. Vaihtoehtoisesti hän voi ostaa kosijalle hamekankaan. Karkauspäivä on tunnettu myös päivänä, jolloin kaikki epäonnistuu.

Tänä vuonna karkauspäivä ajoittuu lauantaille ja on täten suosittu hääpäivänä. Esimerkiksi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkoissa karkauspäivänä vihitään viisi paria ja yksi saa liitolleen siunauksen.

Testaa tietosi: Helmikuun 29. ei tule joka vuosi – testaa tietosi ja opi uutta karkauspäivästä!

Lue seuraavaksi