Leppävirran Muumi-jääveistosnäyttely kerää yleisöä lähes viime vuoden tahtiin

Jääveistoksia on käynyt katsomassa tänä talvena 20 000 ihmistä.

muumit
Muumi-jääveistosnäyttely
Muumi-jääveistosnäyttelyn suosio oli viime vuonna yllätys Leppävirralla. Kuva viime talven näyttelystä.Matti Myller / Yle

Leppävirran Muumi-jääveistosnäyttely on ollut tänä vuonna lähes yhtä suosittu kuin viime vuonnakin. Tämän vuoden näyttelyssä on ollut 10. maaliskuuta mennessä noin 20 000 kävijää.

– Tavoitteessa ollaan, vaikka olemmekin pikkuisen viime vuoden kävijämääriä perässä, sanoo kylpylähotelli Vesileppiksen toimitusjohtaja Kimmo Rossi.

20 000 kävijän raja meni rikki talvilomaviikolla, kuten viime vuonnakin.

– Näppituntumalta sanoisin, että kansainvälisiä vieraita on ollut enemmän kuin viime vuonna. Veistoksia on käynyt katsomassa paljon myös aikuisia ilman lapsia, Rossi kertoo.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa ollut Muumi-jääveistosnäyttely yllätti suosiollaan ja keräsi yhteensä noin 35 000 kävijää. Tänä vuonna kävijätavoite on 25 000.

Näyttely sulkeutuu koronavirustilanteen vuoksi toistaiseksi. Avautumisesta tiedotetaan erikseen.

Jääveistokset tulevat Rossin mukaan Leppävirralle myös ensi talvena. Seuraavan näyttelyn suunnittelu on jo käynnissä.

Lue lisää:

Leppävirran Muumi-jääveistokset saavat jatkoa ensi talvena – teemana Ylen uusi Muumi-sarja

Jäästä veistettyjen muumien suosio yllätti – Leppävirta tähtää Suomen kolmanneksi muumipaikkakunnaksi

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus