1. yle.fi
  2. Uutiset

Kirjeenvaihtajalta: Löytyi yksi asia, josta Trump ja demokraatit eivät riitele – Afganistanin rauha ei tosin ole Yhdysvaltain käsissä

Ulkoministeri Pompeo puhui historiallisesta sopimuksesta kieli keskellä suuta. Pallo on nyt talibanilla.

Afganistan
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo puhui allekirjoitusseremonian jälkeen Qatarissa. EPA

WASHINGTON Dohassa allekirjoitettu sopimus rauhasta Afganistaniin ja siellä olevien Yhdysvaltain joukkojen vetämisestä maasta on saavutus Donald Trumpin hallinnolta. Se oli yksi Trumpin vaalilupauksista.

Se ei kuitenkaan ole nostattanut riemuhuutoja Washingtonissa.

Afganistan on määrätietoisen politiikan tulosta, mutta Trumpin hallinto on samaan aikaan törmännyt ensimmäisen kerran turvallisuusuhkaan, johon se voi itse vaikuttaa vain rajoitetusti ja jonka torjumiseen se on ilmeisen huonosti valmistautunut.

Koronavirus voi aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa Yhdysvalloissakin. Se voi tärvellä maassa poikkeuksellisen pitkään jatkuneen suotuisan talouskehityksen.

Wall Streetilla on tällä viikolla koettu suurin viikkopudotus syksyn 2008 jälkeen, jolloin Yhdysvallat rypi finanssikriisissä. Trumpin pääsy toiselle kaudelle marraskuun presidentinvaalissa on ratkaisevasti kiinni maan talouden tilasta, johon New Yorkin osakemarkkinat ratkaisevasti vaikuttavat.

Korona-uhan rinnalla menestys Afganistanissa on siis laiha lohtu. Suuri yleisö Yhdysvalloissa noteeraa sen, mutta hätkähtää vain paljastuneista uusista virustapauksista.

Lisäksi on epävarmaa, toteutuuko sopimus käytännössä. Ulkoministeri Mike Pompeo muistutti Dohan seremoniassa, että vuosikymmeniä sotaoloissa eläneiden afgaanien tie rauhaan on vielä pitkä. Ratkaisevassa roolissa sopimuksen noudattamisessa on nyt taleban, jolle Yhdysvallat on ollut pitkään verivihollinen.

Sopimuksen mukaan Yhdysvallat vähentää Afganistanissa olevien sotilaidensa määrää nykyisestä 12 000:sta 8 600:een neljän ja puolen kuukauden aikana. Määrää karsitaan siitä eteenpäin niin, että Yhdysvaltain sotilaat poistuisivat vähitellen kokonaan maasta.

Afganistanissa on ollut Yhdysvaltain sotilaita jo yli 18 vuotta. Konflikti on vaatinut 3 500 yhdysvaltalaisen ja heidän liittolaisensa ja kymmenien tuhansien afganistanilaisen hengen. Konflikti on maksanut yhdysvaltalaisille veronmaksajille noin kaksi biljoonaa dollaria.

Trumpilla onkin laaja poliittinen tuki joukkojen vetämiselle. Se on mahdollisesti ainoa asia ulkopolitiikassa, josta hän on ainakin periaatteessa samaa mieltä useimpien demokraattien kanssa.

Demokraatit tosin arvostelevat myös Trumpin tapaa toimia Afganistanissa. Hekin kuitenkin haluavat viedä konfliktin mahdollisimman pian päätökseen ja tuoda omat sotilaat sieltä kotiin. Presidenttiehdokkuuta tavoittelevat demokraattisenaattorit Bernie Sanders ja Elizabeth Warren rummuttavat sitä kampanjoissaan.

Afganistan on samalla yksi harvoista asioista, joissa Trumpille muuten uskolliset republikaanijohtajat ovat hallintoa varovaisempia, elleivät peräti eri linjoilla. Esimerkiksi republikaanisenaattori Lindsay Graham on toistuvasti varoittanut liian nopean vetäytymisen vaaroista.

Lue seuraavaksi