Siirtolaisuusjärjestö: Turkin ja Kreikan rajalla yli 13 000 siirtolaista ja pakolaista

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM kertoo, että joukossa on lapsiperheitä, joita odottaa kylmä yö raja-alueella.

Turkki
Kreikkalainen mellakkapoliisi ja piikkilankaa Turkin raja-aidalla.
Kreikkalainen mellakkapoliisi vartioi Turkin ja Kreikan välisellä raja-aidalla lauantaina.Sakis Mitrolidis / AFP / Lehtikuva

Turkin ja Kreikan rajalla arvioidaan olevan yli 13 000 siirtolaista ja pakolaista, kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM kertoi tiedotteessaan lauantai-iltana.

Tuhansien siirtolaisten ja pakolaisten joukossa on lapsiperheitä, jotka joutuvat viettämään kylmän yön Turkin ja Kreikan välisellä noin 200 kilometrin pituisella raja-alueella, järjestö kertoi tiedotteessaan.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ilmoitti lauantaina, ettei maa enää kykene huolehtimaan Syyrian sodan vuoksi kasvavasta pakolaisten määrästä.

Turkin Kreikan-vastaiselle rajalle Edirnen maakuntaan on kerääntynyt jopa tuhansia pakolaisia ja siirtolaisia ja tilanne kiristyi lauantain aikana. Kreikkalaiset mellakkapoliisit ampuivat Pazarkulen rajanylityspaikalla kyynelkaasua pakolaisia kohti ja osa ihmisistä vastasi heittämällä kiviä viranomaisia kohti.

Kreikan hallituksen edustajan mukaan viranomaiset estivät yli 4 000 laitonta maahantuloyritystä.

Aiheesta lisää:

Syyrialaiset Ylelle Turkissa: Lähteäkö Eurooppaan vai ei?

Asukkaat Ylelle Kreikan ja Turkin rajalla: "Pelkäämme, että tämä on vasta alkua"

Kivenmurikat sinkoilevat kyynelkaasun keskellä – Erdogan: Turkki päästää pakolaiset nyt rajansa yli Kreikkaan

Lähteet: Reuters, AFP, STT