1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Korea

Pohjois-Korea jatkoi asetestauksia

Kaksi ammusta laukaistiin maan itärannikolta meren ylle, kertoo Etelä-Korean armeija.

Pohjois-Korea
Kim Jong-un puhuu televisiossa, eteläkorelalaiset seuraavat.
Etelä-Korean Soulissa seurattiin tammikuun alussa uutisia. Televisiossa puhui Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un.EPA

Pohjois-Korea on jatkanut asetestien tekemistä muutaman kuukauden tauon jälkeen. Etelä-Korean armeija kertoi maanantaina, että Pohjois-Korea ampui kaksi tunnistamatonta ammusta maan itärannikolta merelle päin.

Etelä-Korean armeija kertoo, että ammukset nousivat 35 kilometrin korkeuteen ja lensivät 240 kilometrin päähän.

Asetestit ovat Pohjois-Korean ensimmäiset tämän vuoden aikana. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoi joulukuussa, ettei maa aio enää noudattaa sitoumustaan pidättäytyä mannertenvälisten ohjusten kokeista. Pohjois-Korea teki loppuvuoden aikana useita lyhyen kantaman aseiden laukaisuja.

Ydinaseneuvottelut Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välillä ovat olleet umpikujassa vuoden ajan. Pohjois-Korea on vaatinut Yhdysvalloilta lievennystä talouspakotteisiin ja uhannut uusilla ohjuskokeilla.

Yhdysvallat ja Etelä-Korea ilmoittivat helmikuussa, että ne lykkäävät yhteisiä sotaharjoituksiaan koronaviruksen takia. Etelä-Korean koronaepidemia on kiihtynyt viime päivinä.

Aiemmin aiheesta:

Pohjois-Korea aikoo luopua asetestien lykkäämisestä

Ydinkiistassa ei näy edistysaskelia, vaikka takaraja lähestyy – Pohjois-Korea valmistautuu "aggressiivisiin toimenpiteisiin"

Lähteet: AFP, Reuters, AP

Lue seuraavaksi