Tutkija ei usko Eurooppaan pyrkivien pakolaisten määrän nousevan merkittävästi – "Asenteet ovat koventuneet"

Turkin Kreikan-vastaiselle rajalle kerääntyi tuhansia EU:hun pyrkiviä pakolaisia ja siirtolaisia sen jälkeen, kun Turkki ilmoitti perjantaina "avanneensa portit" Eurooppaan.

pakolaiset
Siirtolaismiehet kävelevät kohti Kreikan rajaa.

Suomalaisen konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Lähi-idän tutkija Mikko Patokallio ei usko, että Turkin ja Kreikan rajan yli EU:hun pyrkivien pakolaisten määrä nousee lähitulevaisuudessa merkittävästi. Hän sanoo Ylen aamun haastattelussa, että tilanne Euroopassa on muuttunut oleellisesti sitten vuoden 2015.

– Totta kai määrä voi kasvaa, mutta loppujen lopuksi pakolaisille kyse on siitä, saavatko he turvapaikan Euroopasta, Patokallio sanoo.

– Asenteet ovat koventuneet ja monelle on aika epätodennäköistä saada pysyvää turvapaikkaa. Se vaikuttaa myös siihen, kuinka moni on valmis ottamaan riskin tässä kalliissa ja vaarallisessa reissussa eurooppalaisia valtioita kohtaan, hän jatkaa.

Tilanne Turkin ja Kreikan välisellä rajalla kiristyi viikonlopun aikana. Turkin Kreikan-vastaiselle rajalle on kerääntynyt tuhansia EU:hun pyrkiviä pakolaisia ja siirtolaisia sen jälkeen, kun Turkki ilmoitti perjantaina "avanneensa portit" Eurooppaan.

Strategian opettaja Antti Pihlajamaa Maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi, että on useita syitä sille, miksi Turkki avasi rajansa Kreikkaan juuri nyt.

– Syy liittyy varmasti Idlibin tilanteeseen. Turkille tämä tilanne on hankala, koska tämän kortin teho on nyt käytetty tai se ainakin vähenee, jos nyt näyttää siltä, että suuria pakolaismassoja ei Euroopan suuntaan pyri, Pihlajamaa sanoi Ylen aamun haastattelussa.

Lue myös:

Tämän tiedämme nyt pakolaistilanteesta Turkin rajalla – Lesboksen asukkaat yrittivät estää siirtolaisveneen rantautumisen, Kreikka torjuu turvapaikkahakemukset

EU:hun pyrkijä Ylelle: "En lähde ennen kuin onnistun" – Turkin ja Kreikan rajajoen yli pääsee vain parissa minuutissa, jos hetki on otollinen