1. yle.fi
  2. Uutiset

Savon Voima korottaa omistajakunnille maksettavaa osinkoa

Liikevoitto kasvoi sähkönmyynnin liiketoimintojen siirrosta saadun myyntivoiton myötä.

Savon Voima
Savon Voiman konttori Siilinjärvellä.
Sami Takkinen / Yle

Savon Voima maksaa viime vuodelta omistajakunnilleen 12,1 miljoonan euron osingon. Osinko on 2,6 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisvuonna. Yhtiön hallitus esittää tämän suuruista osingonjakoa yhtiökokoukselle.

Konsernin liikevaihto oli 151 miljoonaa euroa, missä on laskua lähes 20 prosenttia, mikä johtuu sähkönmyynnin liiketoimintojen siirrosta osakkuusyhtiö Väreelle. Siirrosta kertyi kuitenkin myyntivoittoa, joka kasvatti liikevoittoa lähes kolme miljoonaa euroa, 46,9 miljoonaan euroon.

Sähkön tuotanto ja sen liikevaihto alenivat edellisvuodesta. Esimerkiksi vesivoiman tuotanto väheni 10 prosenttia kuivan vuoden takia. Myydyn kaukolämmön ja höyryn määrä pysyi edellisvuoden tasolla, mutta liikevaihto aleni pari prosenttia kaukolämmön hinnan alentamisen takia. Kaukolämpöliiketoiminnan liikevoitto oli 5,3 miljoonaa euroa, kun se oli edellisvuonna 7,0 miljoonaa euroa. Liikevoittoa söivät hinnan alennus sekä kasvaneet polttoainekustannukset.

Savon Voima Verkon liikevaihto oli 94 miljoonaa euroa. Verkkoyhtiö käytti liikevaihdostaan 52 prosenttia säävarmaan sähköverkkoon, jota rakennettiin tuhat kilometriä. Sähkölinjojen vierimetsiä käsiteltiin 450 kilometrin matkalla.

Lue seuraavaksi