Raatihuoneen merkitys maamerkkinä on vaarassa kadota – vaurauden ja vallan keskittymät rakennettiin kaupunkien parhaille paikoille

Raatihuoneet pitivät sisällään kaikki palvelut: kaupungintalon, virastotalon, elyn, avin, anniskelupaikan ja vankilan.

raatihuoneet
Rådhuset i Karleby
Kokkolan raatihuoneella toimiva vielä 80-luvulla sekä raastuvanoikeus että maistraatti.Yle/Anette Forsström

Kokkolan raatihuoneen seiniä korostavat halkeamat joka kerroksessa. Ne johtuvat siitä, että rakennus painuu hiljalleen alaspäin, mutta ei tasaisesti.

Syynä on se, että raatihuone on rakennettu hirsiarinan päälle. Lahotessaan arina on antanut periksi ja talo sen mukana.

halkeama seinässsä
Halkeama Kokkolan raatihuoneen seinässä.Ville Viitamäki / Yle

Hirsiarinan lahoaminen taas johtuu pohjaveden laskemisesta, kun raatihuoneen ympäristöä on muokattu ja uutta rakennettu.

– Puu pysyy hyvänä pysyy, jos se on koko ajan veden alla. Siinä on perussyy, sanoo projekti-insinööri Eetu Pulkkinen.

Lähes 200 vuotta vanha rakennustekniikka ei hänen mukaansa silti ole ollut virheratkaisu.

– Aikansa kutakin. Varmasti parasta tietämystä ja osaamista on käytetty silloin. Periaatteessa se on ihan toimiva ratkaisu, mutta toisenlaisessa sijainnissa toimisi paremmin.

Hirsiarinaongelman paljastivat jo alustavat kuntotutkimukset vuonna 2015. Viime vuoden lopulla sekä sisä- että ulkopuolella on kaivettu koekuoppia, jotta saadaan selville perustusten tarkempi kunto. Kunnostustöihin on tarkoitus päästä loppuvuonna.

– Jos asialle ei tehtäisi mitään, vauriot kasvaisivat suuriksi. Nyt tilanne ei ole vielä vakava, arvioi Pulkkinen.

reikä lattiassa
Koekuoppien avulla halutaan saada tarkempaa tietoa perustuksen tilasta.Ville Viitamäki / Yle

Vuonna 1842 valmistunut raatihuone on Kokkolan neljäs, mutta silti niin vanha, että se on harvoja autonomian ajalta säilyneitä raatihuoneita. Sen suunnitelmat hyväksyi silloinen intendentinkonttori johtaja Carl Ludwig Engel.

Raatihuoneet olivat 1800-luvun alussa kaupunkien näkyvin ja edustavin julkisen rakentamisen muoto. Kaupan vilkastuminen toi vaurautta, jonka porvaristo halusi näkyvän esimerkiksi Pohjanlahden rannikolla Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Raahessa, kertoo museotoimenjohtaja Kristina Ahmas julkaisemattomassa raportissaan Kokkolan raatihuoneen rakennusvaiheista.

Kivisiä raatihuonesuunnitelmia tehtiin esimerkiksi Helsinkiin, Poriin ja Kokkolaan. Kivisiä siksi, että vuonna 1752 kruunu oli määrännyt julkiset rakennukset tehtäväksi kivestä. Puutavara piti säästää vaurauden kannalta tärkeään tervanpolttoon.

Raatihuoneet erottuivat kaupunkiikuvasta jo kaksikerroksisuudellaan: rakentaminen oli muuten matalaa toistuvien tulipalojen takia.

Engelin suunnittelemat Porin ja Kajaanin raatihuoneet rakennettiin melko samoihin aikoihin Kokkolan kanssa. Ne muistuttavatkin toisiaan monelta osin, mutta Porin raatihuone on julkisivultaan koristeellisempi ja Kajaanin rakennus poikkeuksellisesti puusta.

Kokkolasta puuttuu myös raatihuoneille usein tyypillinen kellotorni, joka Kajaanissa oli suunnitteluvaiheessa mukana koko ajan ja Poriin tehtiin kaupunkilaisten toiveen takia.

Torn med klocka
Loviisan raatihuoneen kellotorni.Yle/Fredrika Sundén

Raatihuoneisiin satsattiin paljon senkin vuoksi, että ne olivat aikanaan harvoja julkisia rakennuksia: koulutkin rakensi kirkko aina 1800-luvulle asti.

Toisaalta niiden merkitys tilana oli suuri: raatihuoneessa toimivat raastuvanoikeus ja kaupungin hallinto.

– Raatihuone piti sisällään kaikki ne palvelut, joita nykyään on todella monessa virastossa: kaupungintalossa, virastotalossa, elyssä, avissa... luettelee museotoimenjohtaja Kristina Ahmas.

Jo keskiajalla anniskelupaikan ylläpitäminen oli määrätty kaupunkien tehtäväksi. Niinpä monessa raatihuoneessa toimi kaupunginkellari. Sellaista ei Kokkolan nykyisessä raatihuoneessa ole ollut, mutta jo ensimmäisen, 1620 valmistuneen rakennuksen kellarissa säätyläiset kokoontuivat oluen ja viinin äärelle – ja lukemaan maan ainoaa lehteä.

Kaupunginvankilakin raatihuoneelta löytyi, kistuksi kutsuttu. Kadulla riehuminen ja kiroilu saati kirkossa toilailu saattoi viedä sinne pitkäksikin aikaa. Ja koska raatihuone rakennettiin aina parhaalle paikalle eli torin laidalle, sai kistun asukas katsella luukusta torielämää päivisin.

Raatihuone oli pitkään myös porvariston juhlatila, jossa nähtiin teatteria, kuultiin konsertteja ja järjestettiin naamiaisia. Juhlinta keskittyi sinne, kunnes ilonpito alkoi vaatia erilliset tilat ja syntyi nykyisen ravintolaverkoston itu: seurahuonelaitos.

Kajaanin raatihuone
Kajaanin raatihuone oli viime kesänä auki kuntalaisille.Hanne Kinnunen / Yle

Vuoden 1875 uusi laki lakkautti kaupunginraadit ja toi -valtuustot. Tehtäviä ja virkamiehiä tarvittiin enemmän, ja siksi alettiin rakentaa suurempia kaupungintaloja.

Esimerkiksi Pietarsaaren nykyinen raatihuone on rakennettu kaupungintaloksi. Sen kellarissa havaittiin halkeamia jo vuonna 2004, mutta rakennuksen kunnostus alkoi vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin, kun raatihuoneen katsottiin jo olleen sortumisvaarassa.

Museovirasto valvoi kaivutöitä (siirryt toiseen palveluun) (Museoviraston tutkimusraportti).

Syy painumiseen oli sama kuin Kokkolassa: hirsiarinan pettäminen pohjaveden laskettua ympäröivän rakentamisen takia. Viiden vuoden aikana tehdyt kunnostustyöt ovat nyt valmiit.

Rådhuset i Jakobstad
Pietarsaaren raatihuonetta alettiin rakentaa edellisen, palaneen tilalle vuonna 1854 merimiesten työllisyystyönä.Yle/ Kjell Vikman

Kaupungintaloissa hoituu osa raatihuoneiden entisistä tehtävistä, mutta raatihuoneen funktio komeana maanmerkkinä voi olla katoamassa, ja siitä museotoimenjohtaja Kristina Ahmas on huolissaan.

– Olisi tärkeää pitää kiinni raatihuoneista siellä, missä niitä vielä on, sanoo Ahmas.

Esimerkiksi Oulussa on kaupungintalo, mutta ei raatihuonetta. Vaasassa raatihuone on muutettu koulukäyttöön.

Raahessa taas 1830-luvulta olevaa raatihuonetta on alettu restauroida: ulkoasu säilyy, mutta rappaus tehdään nykytekniikalla. Kajaanissa raatihuone avattiin viime kesänä kuntalaisten käyttöön, kun kaupungin asiakaspalvelupiste siirtyi sinne.

Kokkolassa raatihuoneessa harjoittelee ja toimii Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, mutta muuhunkin olisi mahdollisuuksia.

Restauroinnin jälkeen 1995 ajatuksena oli ottaa raatihuone taas kaupungin edustustilaksi, ja sinne jopa hankittiin 1800-luvun huonekaluja. Hanke kuitenkin jäi.

– Potentiaalia juhla- ja edustuskäyttöön olisi paljon nykyistä enemmän.

Trappan till övre våningen i rådhuset i Jakobstad
Portaikko Pietarsaaren raatihuoneessa.YLE/ Kjell Vikman

Jutun lähteinä on käytetty muun muassa Kristina Ahmaksen raporttia Kokkolan raatihuoneen rakennusvaiheista. Museoviraston julkaisuja (siirryt toiseen palveluun) sekä Kokkolan historiaa Merestä noussut kaupunki (siirryt toiseen palveluun).