1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. suonensisäisten huumeiden käyttö

Torniossa avataan huumeruiskujen vaihtopiste huhtikuussa

Lapissa huumeruiskujen vaihtopisteet löytyvät tällä hetkellä Kemistä, Rovaniemeltä ja Kemijärveltä.

Tartuntatautiasetuksen mukaan kunnan on huolehdittava suonensisäisesti huumeita käyttävien käyttövälineiden vaihtamisesta. Kuva: Petri Niemi /Yle

Torniossa ollaan avaamassa huumeruiskujen vaihtopistettä. Toiminnan on tarkoitus alkaa huhtikuussa.

Johtavan lääkärin Pertti Sakaranahon mukaan vaihtopisteen paikkaa ei ole vielä päätetty. Paikan valintaan vaikuttaa muun muassa se, tuleeko pisteeseen ruiskujen vaihdon ohella muuta toimintaa, kuten ohjausta, terveysneuvontaa tai laboratoriokokeiden ottamista.

Tähän asti kaupungissa on ollut lainvastainen tilanne, sillä tartuntatautiasetuksen mukaan kunnan on huolehdittava suonensisäisesti huumeita käyttävien käyttövälineiden vaihtamisesta.

Torniossa tilanteeseen havahduttiin viime keväänä, kun huumeiden käyttäjien määrän ja siitä aiheutuvien ongelmien huomattiin lisääntyvän.

Huumeruiskujen vaihtopisteen toimintaan on alustavasti varattu 5000 euroa.

Lapissa huumeruiskujen vaihtopisteet löytyvät tällä hetkellä Kemistä, Rovaniemeltä ja Kemijärveltä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)
Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).
Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).