Entinen vanki herkistyi A-studiossa: "En olisi uskonut, että istun täällä Rikosseuraamuslaitoksen johtajan kanssa samassa studiossa"

Eetu Pakkasen päihdekierre johti vankilakierteeseen. Nykyisin Pakkanen auttaa päihdeongelmaisia ja luennoi kouluissa.

vangit
Eetu Pakkanen A-studiossa 2.3.2020
Eetu Pakkanen A-studiossa 2.3.2020

Helmikuun 1. päivänä neljä vuotta sitten Eetu Pakkasen elämä koki täyskäännöksen. 15 käräjäoikeuden tuomion ja kuuden vankilakierrevuoden jälkeen koitti uusi elämä kaidalla tiellä.

Sitä edeltävät vuodet olivatkin menneet sumussa.

– Jouduin 19-vuotiaana ensimmäisen kerran vankilaan. En edes tiennyt, mistä vankilassa on kyse.

Pakkanen kertoo, että hänellä oli vakava päihdeongelma jo ennen vankilaan joutumistaan. Hän ei kokenut itseään millään tavalla merkitykselliseksi, eikä tilanne parantunut vankilassa, koska vankilan hierarkiassa hän oli lyhytaikaisvankina pohjakastia.

– Yritin tavata päihdetyöntekijän, mutta lyhytaikaisvangin on vaikea saada hoitoon aikaa. Menin vankilaan päihdeongelman kanssa ja asunnottomana. Vapauduin edelleen päihdeongelmaisena ja asunnottomana. Miten tällaisesta kierteestä voi päästä, jos ei koe itseään merkitykselliseksi?

"Vankilat ovat tavallaan pelastaneet henkeni"

Vankilakierre syntyi viimeistään siitä, että asunnoton ei vapaalla jalalla päässyt päihdehoitoon. Vankila tarjosi sentään mahdollisuuden lepäämiseen. Pakkanen sanoo miettineensä, minkälaisilla rikoksilla kiven sisään "pääsee".

– Asunnottomana tunsin itseni riutuneeksi. Vankilaan pystyi menemään syömään, treenaamaan ja nukkumaan. Koen, että vankilat ovat tavallaan pelastaneet henkeni.

Vankilan arki ei silti ollut mitään ruusuilla tanssimista. Kovemman luokan vangit muun muassa pakottivat Pakkasen keittämään kiljua tämän sängyn alla, jotta heidän omat lomansa eivät "palaisi". Pakkanen ei puolestaan uskaltanut sanoa vastaan.

Vankilassa liikkui myös paljon huumeita. Niitä salakuljetettiin esimerkiksi vartalon sisällä tai vaatteiden saumoissa. Aina kun yhdestä keinosta kärähdettiin, uusia kuljetustapoja tuli tilalle.

– Kyllä ketku keinot keksii.

"Harva vanki tietää, mihin kykenee"

Maanantai-illan A-studiossa Eetu Pakkanen uhkui uutta itsetuntoa. Hänellä oli takanaan ensimmäinen päivä sosionomiopinnoissa Laurea-ammattikorkeakoulussa.

Päihteidenkäytön Pakkanen jätti kokonaan kolme vuotta sitten. Nyt hän hyödyntää omia kokemuksiaan päihdeohjaajan työssä ja kokemusasiantuntijana yläkoulujen oppilaille luennoidessaan.

Eetu Pakkanen uskoo, että vankilakierteeseen joutuneen lyhytaikaisvangin kierre voidaan katkaista, jos vanki kohdataan tosissaan.

– Vahvistetaan ihmisestä löytyviä voimavaroja, opetellaan tunnistamaan niitä. Harva vanki tietää, mihin kykenee. En minäkään tiennyt.

– Luulin olevani pohjasakkaa, joka ei pysty mihinkään. Nyt istun täällä Rikosseuraamuslaitoksen johtajan kanssa samassa studiossa. En olisi uskonut, että tähänkin tilanteeseen päästään.