1. yle.fi
  2. Uutiset

Ikea keskittää pakettitoimitusten lähettämisen Kuopioon

Yhtiö järjestelee logistiikkaansa uusiksi.

Kuopio
Kauppakeskus Matkus Kuopiossa.
Ikean tavaratalo Kuopion Matkuksessa. Arkistokuva.Sakari Partanen / Yle

Tavarataloketju Ikea keskittää kaikki Suomen pakettitoimituksensa lähetettäväksi Kuopiosta. Yhtiö laajentaa Kuopion tavaratalonsa logistiikkaosastoa ja ottaa siellä käyttöön jakelurobotiikkaa yhtenä yhtiön ensimmäisistä toimintamaista.

Kuopion tavaratalon varastoon rakennetaan automaatiota hyödyntävä alue, jossa robotit poimivat tuotteet työntekijöille. Robotiikan käyttöönoton myötä erityisesti Kuopion tavarataloon tarvitaan lisää henkilökuntaa.

Muutoksen myötä kaikki Ikean Suomen asiakastoimitukset lähetetään Suomesta Euroopan keskusvaraston sijaan.

Yhtiö myös siirtää keskusvarastonsa Ruotsista Puolaan. Yhtiö perustelee siirtoa sillä, että kuljetusmatkat tavarantoimittajilta lyhenevät. Pääosa muutoksista toteutetaan ensi kesän aikana.

Lue seuraavaksi