Espoon Karakallion siirtolapuutarhayhtiölle lisäaikaa

Karakallioon tulisi vajaat 60 yksikerroksista ja kooltaan enintään 25 neliön siirtolapuutarhamökkiä.

siirtolapuutarhat
Siirtolapuutarha Turussa.
Espoon Karakallioon yritetään saada omaa siirtolapuutarhaa. Kuvassa keväinen näkymä Turun Kupittaan siirtolapuutarhasta.Olga Pihlman / Yle

Espoo on myöntänyt Karakallioon kaavoitetun siirtolapuutarha-alueen vuokranneelle yhtiölle lisäaikaa hankkeen valmisteluun.

Siirtolapuutarhahanketta varten perustettu yhtiö haki tietyin ehdoin määritellylle tontin vuokrauspäätökselle jatkoaikaa rahoitusneuvottelujen ja rakennusluvan sekä rakentamista koskevien neuvottelujen jatkamiseksi.

Kaupunki päätti antaa lisäaikaa edellä mainittujen syiden perusteella ensi vuoden loppuun saakka.

Karakallioon noin 13 000 neliön alueelle on tulossa noin 56 siirtolapuutarhamökkiä. Keskimääräinen palstakoko on vähintään 100 neliötä.

Alueelle saa rakentaa yksikerroksisia kesäkäyttöön tarkoitettuja mökkejä, joiden koko on enintään 25 neliötä. Mökkejä ei saa liittää vesijohto- ja viemäriverkostoon.

Siirtolapuutarha-alueen vuokra-aika on 30 vuotta.