Hyppää sisältöön

Tornion Panimo alkaa valmistaa kolmosolutta Lapin Kullan vanhalla reseptillä – "Suoranainen velvollisuutemme on pelastaa klassikko-olut"

Hartwall ilmoitti viime viikolla lopettavansa keskiolutvahvuisen Lapin Kullan valmistamisen.

Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander muistuttaa, että panimo on ollut samalla paikalla vuodesta 1873 lähtien. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Tornion Panimo alkaa jälleen valmistaa olutta alkuperäisellä Lapin Kullan kolmosoluen reseptillä.

Olut tulee myyntiin Original Lapland Lager -nimisenä, koska Hartwall omistaa Lapin Kullan tavaramerkin.

Hartwall ilmoitti viime viikolla lopettavansa keskiolutvahvuisen Lapin Kullan valmistamisen. Tämä vaikutti Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostianderin mukaan päätökseen palauttaa 1960-luvun reseptillä valmistettu kolmosolut tuotantoon.

– Tällä paikalla on ollut panimo vuodesta 1873. Lapin Kulta kehitettiin täällä ja reseptin kehittäjänä tunnettu panimomestari Leo Andelin työskentelee kanssamme, Kostiander muistuttaa.

– Tällaisessa tilanteessa on suoranainen velvollisuutemme pelastaa ikoninen klassikko-olut, Kostiander jatkaa.

Tähän asti panimossa on valmistettu samalla reseptillä vahvempaa olutta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)
Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).
Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).
.
.