Kukka ei ole kertakäyttötuote

Susanna Määttä ihmettelee, miksi kukkien hoito jää usein vähälle ja lakastuneen kasvin tilalle ostetaan vain uusi.

Silloin jää kokematta iso osa kasvin viehätystä."

Susanna Määttä

Oululaisen kasviharrastajan kodissa kasvaa satakunta viherkasvia ja kukkaa.

Uuden kasvukauden alkaessa keväällä on aika huoltaa kasvit. Vaihtaa esimerkiksi tarvittaessa mullat.

Samalla on hyvä hetki istuttaa pistokkaat.

Viherkasvit ovat suosittuja sisustuselementtejä. Niitä saa halvimmillaan muutamalla eurolla.

Rahallinen tappio ei ole suuri, vaikka hoito unohtuisi. Vanhan kasvin tilalle on helppoa ostaa uusi. Se ei ole Määtän mielestä kestävä ratkaisu.

Kasveja ei aina myöskään osata hoitaa oikein.

Kasvi voidaan ostaa vääriin olosuhteisiin, laittaa kotona liian pimeään paikkaan tai sitä ei istuteta uudelleen pienestä myyntipurkista.

Susanna Määtän kodissa kukat ja viherkasvit pärjäävät pimeän vuodenajan yli kasvilamppujen loisteessa.

Hyvästä hoidosta huolimatta kasveja ei välttämättä saa kotona kukkimaan kaupan tavoin. Ne kukitetaan tarhoilla usein hormonien avulla.

Viherkasvit voivat kantaa mukanaan myös pitkää historiaa.

Osa vaalii suurella rakkaudella omilta läheisiltä saatuja kasveja, joiden historia voi ulottua vuosikymmenten taakse.

Susanna Määtänkin kasvi-innostus on verenperintöä hänen mummiltaan.

Määttä olisi halunnut omaan kotiinsa nimenomaan mumminsa kukkia, mutta kohtalo päätti toisin. Etelä-Suomessa asuneen isoäidin sairastuttua äkillisesti kasvit lakastuivat ennen kuin Määttä ehti pelastaa niitä.

Se harmittaa, mutta Määttä on kerännyt kotiinsa erilaisia saintpaulioita, joita hänen mumminsakin kasvatti.

Vaikka saintpauliaa eli paavalinkukkaa pidetään tavallistakin tavallisempana perinnekukkana, siitäkin löytyy paljon erilaisia lajikkeita.

Niitä ja muita pieniä taimia Määttä on kasvattanut muovilaatikosta rakentamassaan minikasvihuoneessa.

Määttä rohkaisee jakamaan kasveja esimerkiksi ystäville. Kun kasvin historiaa tuntee, on sillä tunnearvoa ja siihen myös panostaa enemmän.

Ympärilläni pitää olla vihreää ja elämää. Kasvit tekevät kodista viihtyisämmän."

Susanna Määttä

Tekijät

Teksti

Hanna Juopperi

Kuvat ja videot

Hanna Juopperi, Susanna Määtän kotialbumi

Lähteet

  • Juttua varten on haastateltu myös kasvitieteilijä ja -harrastaja Visa Lipposta.

Julkaistu 22.3.2020