Lappeenrantalainen päiväkotiryhmä pääsi taiteilemaan Pihatossa – taiteilijan värikkäät työt tuovat luonnon lähelle

Kuvataiteilija Ulla Remes tuo luonnon lähelle ja haluaa tuoda keskusteluun kohtuutta

taidenäyttelyt
Ulla Remes kertoo taideteoksensa ajatuksesta.

Galleria Pihaton valkoisilla seinillä aukeaa värien loisto.

Kuopiolaisen kuvataiteilija Ulla Remeksen tuorein Iltamustikat-näyttely kertoo luonnosta. Näyttely esillä Galleria Pihatossa Lappeenrannassa 27. maaliskuuta saakka.

Remeksen vahvat kuvat vievät katsojan mustikkametsään, kosteikkoihin ja varpujen keskelle, mutta myös ahdinkoon metsäpalon saartamaksi.

Ulla Remeksen taidetta seinällä.
Väreillä on suuri merkitys Remeksen töissä.Silva Nieminen / Yle

Remes maalaa sekatekniikkatyönsä vesiliukoisilla maaleilla.

– Pelkät vesivärit ja guassit eivät riitä minun ilmaisuvoimalleni, joten yhdistän kuviin myös esimerkiksi akryylia ja tussia, Remes kuvailee.

Kaksijakoinen maailma

Remeksen töissä nostetaan esiin suomalaisen luonnon voimaa ja ainutkertaisuutta. Toisaalta taiteilijan puheessa vilisevät myös pohdinnat nykymaailman ongelmista, ympäristöasioista ja kohtuudesta.

Näyttelyn nimiteos Iltamustikkat kuvaa taiteilijalle elämää, jota hän haluaa edustaa: luonnonläheisyyttä, yhteisöllisyyttä ja iloa juurevista asioista. Mustikka myös viihtyy monenlaisissa paikoissa.

– Asia, josta olen todella huolestunut, on vuorovaikutusmaailma, kielikuvien ja maailman kärjistyminen. Haluan taiteilijana ja yhteisötaiteilijana olla rakentamassa kohtuullisuuden ja kunnioittavan maltillisuuden tilaa, Remes kertoo.

Iltamustikat -teos seinällä.
Näyttelyn nimikkoteos "Iltamustikat".Silva Nieminen / Yle

Suurin osa näyttelyn töistä on maalattu Pohjois-Karjalassa Pielisen rannalla erämaaresidenssissä, mutta Ulla Remes on taiteillut paljon myös Välimeren maissa. Paikalla on suuri merkitys sille, millaista taidetta Remes milloinkin luo.

— Olen täysin ympäristösidonnainen taiteilija. Kaikki vaikutelmat, jotka aistin sisään, tulevat ulos myös teoksissani, Remes kertoo.

Tirilän päiväkotilaiset pääsivät mukaan taiteilemaan Ulla Remeksen kanssa. Tanssiteoksen lisäksi lapset saivat maalata.

Pieniä taiteilijoita

Remes tekee kuvien lisäksi yhteisötaidettä. Hänen vieraina on käynyt lapsiryhmiä, joiden kanssa maalataan ja istutetaan taimi teokseen Tietoisuuden päät. Remeksen kanssa lapset pääsevät maalaamaan oikeilla taitelijavälineillä.

Ulla Remes haluaa nostaa esiin kärjistynyttä metsäkeskustelua.

— Joka vuosi istutetaan 150 miljoonaa puuntaimea Suomessa. Yhden kaadetun puun tilalle istutetaan neljä uutta taimea. Lapsiryhmän kanssa leikimme taimileikin ja maalaamme taimitarhat. Lapset ovat itse kuin taimia. Yhteisöteoksella haluan nostaa esiin myös sen, että yhteinen tehtävämme on suojella toivoa, jota tarvitsevat lapset ja aikuiset.

Lasten yhteisötaidetta.
Lasten maalaama taimitarha on osa yhteisötaideteosta.Silva Nieminen / Yle