Startupien ja sijoittajien kohtaamistapahtuma Polar Bear Pitching peruttiin Oulussa – syynä yritysten varovaisuus koronavirukseen liittyen

Polar Bear Pitching saatetaan järjestää tänä keväänä virtuaalisena.

koronavirus
Ancara-yhtye soitti keskiviikkona avannossa Oulussa.
Polar Bear Pitching on järjestetty Oulun kauppatorin rannassa jo vuodesta 2014. Kuva vuoden 2015 tapahtumasta.Yle

Avannosta suoritettavista yritysmarkkinointipuheista tunnettu Oulun Polar Bear Pitching -tapahtuma on peruttu juuri maailmalla laajenevan koronavirusepäilyn vuoksi. Avannon piti olla auki yrittäijlle torstaina 12. maaliskuuta.

Sen sijaan järjestäjät suunnittelevat tapahtumapäivälle virtuaalikonferenssia. Sen yhteydessä aloittelevat yritykset ja rahoittajat kutsuttaisiin kohtaamaan joukolla erityisen sovelluksen kautta.

– Meillä on käytössä Virtual Matchmaking -sovellus, siinä tapaamiset sujuvat vuorokauden ympäri, kertoo Polar Bear Pitchingin järjestäjiä edustava Mia Kemppaala.

Peruttuun tapahtumaan oli tulossa osanottajia useista eri maista.

Samaan aikaan kun koronavirus levisi maailmalla, tuli yhä enemmän ilmoituksia peruuntumisista: Osallistujayritykset, rahoittajat ja luennoitsijat ilmoittivat, etteivät pääse tapahtumaan. Monissa yrityksissä on jo olemassa mahdollisiin koronakontakteihin liittyviä karanteenisuosituksia.

Tämän jälkeen Oulussa järjestettävä kokoontuminen päätettiin peruuttaa, Mia Kemppaala kertoo. Hän muistuttaa, että päätöksen takana olivat käytännön syyt, ei paniikin lietsominen.

– Jos vielä tämän viikon aikana olisi tullut peruuntumisia, semifinaalissa ja finaalissa ei olisi ollut riittävästi osallistujia.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus