Turussa valmistaudutaan normaalisti yo-kirjoituksiin – lukiot noudattavat YTL:n ohjeita koronaviruksen varalta

Kokelaiden sairastumiseen valmistautuminen on jokakeväinen rumba lukioissa.

ylioppilaskirjoitukset
Kädet kannettavan tietokoneen näppäimistöllä.
Kirjalliset yo-kokeet alkavat äidinkielen lukutaidon kokeella. Kuvituskuva.Yle/Carolina Husu

Turun lukioissa valmistaudutaan normaalisti ensi viikolla alkaviin yo-kirjoituksiin.

Oppilaitokset noudattavat ylioppilaslautakunnan ohjeita (siirryt toiseen palveluun) koronaviruksen leviämiseen varautumisessa.

Ylioppilastutkintolautakunta seuraa tilannetta ja tekee yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa valtioneuvoston ja ministeriöiden linjausten pohjalta. Opetustoimea on ohjeistettu noudattamaan terveysviranomaisen ohjeita.

Kouluilla on jo automaattisesti valmius eristää oppilaita sairastumisen takia.

– Joka kevät valmistaudumme eristämään kokelaita influenssan tai vatsataudin takia, sanoo Turun lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Esko Heikkonen.

Samoin kirjoituksia järjestetään esimerkiksi sairaalassa, jos kokelas on joutunut sinne esimerkiksi onnettomuuden takia.

Heikkonen ei ole kuullut, että kokelaat olisivat kyselleet mahdollisesta koronavirukseen sairastumisesta ja yo-kirjoituksiin osallistumisesta.

Kirjoitukset uusiksi

Jos kokelas joutuu koronan takia eristykseen, YTL kehottaa kokelaan tekemään lukion kanssa hakemuksen kirjoituksiin ilmoittautumisen mitätöinnistä.

YTL:n mukaan kokeen suorittaminen erillisessä tilassa ei lähtökohtaisesti ole mahdollista, jos kokelaalle on tehty karanteenipäätös.

Kirjalliset yo-kokeet alkavat ensi viikon tiistaina äidinkielen lukutaidon kokeella.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus