1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaupunginjohtajat

Kaupunginjohtaja Sami Sulkko: Riihimäen on löydettävä säästettävää jostakin

Esimerkiksi jäähallien ja museoiden kohtaloa jouduttaisiin arvioimaan uudelleen, jos palveluverkkoselvityksessä esitettyjä säästöjä muutetaan.

Kuva: Ville Välimäki / Yle

Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko kertoo, että jos kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä kaupunginhallituksen tekemän esityksen palveluverkkoselvityksestä, joutuu kaupunki etsimään säästöjä muualta. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa maanantaina 9. maaliskuuta.

Kaupunginjohtajan mukaan tällöin jouduttaisiin arvioimaan, kannattaako kaupungin esimerkiksi ylläpitää jäähalleja ja voidaanko jostain kaupungin neljästä museosta mahdollisesti luopua.

– Lisäksi jouduttaisiin arvioimaan musiikkiopiston, kansalaisopiston ja kuvataidekoulun lakkauttamista ja panostamista näiden yhteistyöhön Hyvinkään kanssa.

Lisäksi kaupunginjohtajan mukaan vaihtoehtona olisi uudet yt-neuvottelut. Vasta viimeisenä keinona kaupunginjohtaja olisi valmis kiristämään veroja.

– Veronkorotuksessa kysymys olisi ongelman siirtämisestä. Jos on mahdollisuus rationalisoida ja tehostaa, niin se kannattaa tehdä. Jos korotetaan veroja, niin sillä saadaan vain muutama vuosi lisäaikaa, toteaa Sulkko.

Sulkon mukaan on hyvä palauttaa myös mieliin, miksi Riihimäellä ylipäätään ajauduttiin pohtimaan säästökohteita.

– Kaupungin talouden haasteet liittyvät historiaan. Vuosikate ei ole ollut historiassa riittävällä tasolla. Nyt se pitäisi saada sellaiseksi, että tulevaisuuden investoinneista ja korjausvelasta selvitään.

Kaupunginjohtaja: "Ikävää, jos näkemyksiä muodostetaan vain somen perusteella"

Sami Sulkko kertoo ymmärtävänsä kaupunkilaisten ja lasten vanhempien huolen.

– Jos puhutaan oman lähikoulun tulevaisuudesta, niin toki se varmasti herättää oman lapsen kohdalla huolta. Käytännössä opetuspalvelut voidaan kuitenkin järjestää paremmin kouluissa, joissa erityispalvelut ja ryhmäkoot pystytään pitämään järkevinä.

Palveluverkosta on keskusteltu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kiivaasti. Sulkko kehottaa pohtimaan, mikä on sosiaalisen median rooli faktapohjaisen keskustelun käymisessä.

– Emme pysty oikaisemaan mahdollisia virheellisiä väitteitä, joita sosiaalisessa mediassa esitetään. Lisäksi on ikävää, jos näkemyksiä muodostetaan vain sosiaalisen median perusteella.