1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tampereen teatteri

Tampereen Teatterin uusi johtaja on näyttelijä, ohjaaja ja yliopistonlehtori Mikko Kanninen

Reino Bragge jää eläkkeelle ja hänen seuraajansa nimi julkistettiin perjantaina.

Tampereen teatteri
Mikko Kanninen
Mikko Kanninen on Tampereen Teatterin uusi johtaja. Harri Hinkka

Tampereen Teatterin uusi johtaja on valittu.

Teatterinjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi on valittu näyttelijä, teatteriohjaaja ja Tampereen yliopiston näyttelijäntaiteen yliopistonlehtori Mikko Kanninen.

Vuonna 1971 syntynyt Mikko Kanninen on tamperelainen näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hän on 20 viime vuoden aikana ohjannut useita teoksia keskeisiin suomalaisiin ammattiteattereihin. Lisäksi hän on näytellyt suomalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänen viimeisin vierailunsa Tampereen Teatteriin oli kaudella 2018–2019 sovitus ja ohjaus Miika Nousiaisen romaanista Juurihoito.

Kanninen on koulutukseltaan teatteritaiteen tohtori. Viime vuodet hän on toiminut Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelmassa (NÄTY) näyttelijäntaiteen yliopistonlehtorina ja taiteellisena tutkijana.

– On suuri kunnia ja mielenkiintoinen haaste päästä johtamaan syntymäkaupunkini perinteikästä teatteria, Mikko Kanninen sanoo.

Kanninen haluaa kuunnella ja keskustella alaistensan kanssa.

– Johtajuuteni keskeisiä arvoja tulevat olemaan korkea taiteellinen taso, yhteisöllisyys, tasavertaisuus, läpinäkyvyys ja teatterin parissa tehtävän työn merkityksellisyys.

Bragge jää eläkkeelle

Pitkän uran eri kaupungeissa teatterinjohtajana tehnyt Reino Bragge jää eläkkeelle Tampereen Teatterista. Bragge toimi Tampereen Teatterin työssä vuodesta 2010. Bragge jää eläkkeelle heinäkuun lopussa teatterinjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävästä.

Mikko Kanninen aloittaa tehtävässään elokuussa, mutta on mukana teatterissa jo kevätkaudella. Kanninen on vuonna 1904 perustetun Tampereen Teatterin 27. johtaja.

Tampereen Teatterin hallituksen puheenjohtaja Päivi Myllykangas sanoo, että uudelta johtajalta vaaditaan yhteistyömuotojen kehittämistä, monialaisuutta ja vahvoja verkostoja. Mikko Kannisessa yhdistyvät Myllykankaan mukaan nämä osaamiset.

– Hänen vahvuuksinaan on taiteellisen osaamisen lisäksi laaja teatterin ja uuden sukupolven tuntemus sekä modernit teatterintekemisen tavat. Lisäksi hän jakaa kanssamme rakkauden tamperelaiseen teatteriin, Myllykangas sanoo.

Tampereen teatteri ja vanhan kirkon torni yläilmoista kuvattuna
Arkistokuva Tampereen teatterista. Mari Vesanummi / Yle

Ennen Tamperetta Bragge toimi Jyväskylän kaupunginteatterin johtajana (2007–2010), Porin Teatterin johtajana (2000–2007), Tampereen Teatterin hallintojohtajana (1999–2000) ja Joensuun kaupunginteatterin johtajana (1996–1999).

Tampereen Teatterilla on sata työntekijää.

Tampereen Teatterin esityksissä kävi vuonna 2019 ennätysmäärä väkeä. Esityksissä kävi noin 124 000 katsojaa, mikä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla.

Suosituin esitys oli Disney-musikaali Notre Damen kellonsoittaja. Toiseksi suosituin oli Sademies-näytelmä.

Tampereen teatteri tavoittaa noin 120 000 katsojaa vuosittain.

Asiasta lisää hetken kuluttua.

Lue lisää:

Koulujen teatterikäynnit loppuivat kuin seinään – teatterinjohtaja: "Tässä heitetään lapsi pesuveden mukana"

Tampereen Teatteri teki 2000-luvun kävijäennätyksen