Suomalaiset käyttävät sähköistä lääkereseptiä Virossa yhä enemmän – kohta virolaiset saavat samaa palvelua Suomessa

Huumausaineiksi luokiteltuja ja psykoaktiivisia lääkkeitä ei suomalaisreseptillä Virosta saa.

sähköiset lääkemääräykset
Apteekki Tallinnassa Viru-keskuksessa
Apteekki Tallinnassa Viru-keskuksessa.Rain Kooli / Yle

Vuonna 2019 suomalaiset ostivat Virosta lääkkeitä noin 7 000 kotimaisella lääkemääräyksellä. Suomalainen sähköinen resepti laajeni Viroon ja Kroatiaan viime vuoden alussa.

Tämän vuoden helmikuussa lääkeostosten lukumäärä kasvoi viime vuoden samaan aikaan verrattuna lähes 50 prosentilla.

– Virossa ja Kroatiassa on käytetty helmikuussa 677 suomalaista sähköistä reseptiä. Helmikuussa 2019 määrä oli 451. Kroatian osuus näistä on ollut vain muutama kuukaudessa, Kelan Kanta-palvelujen asiakkuusvastaava Sini Palo kertoo.

Suomalainen sähköinen resepti hyväksytään 75 prosentissa Viron noin 500 apteekista. Ihan kaikkia lääkkeitä ei lahden takaa kuitenkaan pysty ostamaan. Esimerkiksi huumausaineiksi luokiteltuja tai psykotrooppisia lääkkeitä (siirryt toiseen palveluun) ei suomalaisreseptillä ulkomailta saa.

Lääkettä ei voi myöskään ostaa ulkomailla, jos siihen on merkitty määrän sijaan tietty ajanjakso tai jos resepti on uusittavissa määräajoin.

Lääke voidaan myös vaihtaa virolaisessa apteekissa rinnakkaislääkkeeseen.

Ennen lääkkeen ostamista on annettava Omakanta-palvelussa suostumus siihen, että reseptitietosi voidaan luovuttaa toisen maan apteekille. Lääkkeet saa ostettua näyttämällä passia tai henkilökorttia apteekissa.

Sähköisten reseptien rajat ylittävä käyttö muuttuu pian kaksisuuntaiseksi, kun Virossa ja Kroatiassa annetuilla resepteillä pystyy ostamaan lääkkeitä Suomessa. Tämän pitäisi Sini Palon mukaan tapahtua maaliskuun kestävän testivaiheen jälkeen.

Lue myös:

Suomalainen sähköinen resepti käy vihdoin Viron apteekeissa – ja kohta myös useissa muissa EU-maissa