Iijokisoudun ympärillä kuohuu – rinnalle kilpaileva tapahtuma

Uusi yhdistys Elävä Iijoki ry aikoo järjestää oman tapahtuman Iijokisoudun aikaan.

Iijokisoudun ympärille ollaan perustamassa toinenkin tapahtuma. Kuvituskuva. Kuva: Risto Ukkonen / Yle

Iijoella kuohuu. Perinteinen Iijokisoutu-tapahtuma, jota on järjestänyt Pudasjärven Luonnonsuojeluyhdistys, on saanut kilpailijan.

Jokivarren ihmiset, huomattava osa myös Iijokisoutu-tapahtumaan järjestämässä olleet, ovat perustaneet uuden yhdistyksen Elävä Iijoki ry:n. Yhdistys aikoo järjestää ensi kesänä melonta- ja soututapahtuman samalla viikolla, kun perinteinen Iijokisoutu järjestetään.

Elävä Iijoki ry:n puheenjohtaja Leo Siiran mukaan osa tapahtuman järjestäjistä on kokenut, että tapahtuma ei ole kehittynyt haluttuun suuntaan. Pudasjärven Luonnonsuojelyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko-Liisa Luhta puolestaan kumoaa huhut, että yhdistys olisi lopettamassa tapahtuman.

Iijokisoutu on matkailu- ja luonnonsuojelutapahtuma, jota on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1983 lähtien. Alun perin tapahtuman tarkoitus oli kiinnittää huomiota Iijoen vapaana virtaavan valtauoman luontoarvoihin ja kulttuuriin. Iijoella soudettiin myös Pohjolan Voiman suunnittelemaa Kollajan tekoallashanketta vastaan.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)