Pirkanmaalla viides koronavirustartunta: Kolme altistunutta

Kaikki tartunnat liittyvät Pohjois-Italian matkailuun, niin myös tämä uusin. 

koronavirus
Tampereen yliopistollinen sairaala
Roni Rekomaa / Lehtikuva

Pirkanmaalla on todettu viides koronavirustartunta. Asiasta kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

TAYSin infektiolääkäri Jaana Syrjänen sanoo Ylelle, että kaikki tartunnat liittyvät Pohjois-Italian matkailuun, niin myös tämä uusin.

Asiasta kertoi ensin Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).

Tartunnan saanut on aikuinen ja hän on eristyksissä kotonaan. Altistuneita on kolme, he olivat samaa matkaseuruetta mutta vain yksi sairastunut on Pirkanmaalta.

– Altistuneet on selvitetty ja asetettu karanteeniin, Syrjänen sanoo.

Uusin tapaus ei liity Pirkanmaalla aiemmin todettuihin tartuntoihin.

Pirkanmaalla suljettiin sunnuntaina Pitkäjärven koulu Kangasalla ja myös Tampereen yliopistossa on kaksi tartunnan saanutta.

Sairaanhoitopiiri korostaa, että hengitystieinfektio-oireisen ei pidä mennä kouluun tai töihin. Työpaikoilla toivotaan noudatettavan hengitystieinfektioissa omaan ilmoitukseen perustuvia sairauspoissaolokäytäntöjä.

Ilman altistusta yksittäisen henkilön riski sairastua koronavirukseen on Pirkanmaalla edelleen pieni. Tartuntaa epäilevät voivat soittaa kaikista Pirkanmaan kunnista ympäri vuorokauden sairaanhoitopiirin numeroon 03 311 65333.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus