1. yle.fi
  2. Uutiset

Kanta-Hämeen toinen koronavirustartunta todettu Forssan seudulta

Forssassa Wahren-opistossa tartunnalle on altistunut 31 lähikontaktia, yhteensä altistuneita on 33.

koronavirus
Wahren patsas opiston edessä
Wahren-opisto sijaitsee Forssan Kehräämöalueella.Yle

Pohjois-Italiassa matkailleelta työikäiseltä henkilöltä on todettu koronavirustartunta sunnuntaina 8. maaliskuuta. Oireet alkoivat torstaina 5. maaliskuuta, jolloin henkilö oli myös opetustyössä Forssan seudulla toimivassa Wahren-opistossa. Hän opetti kyseisenä päivänä kansalaisopiston kursseilla Forssassa kolmea ryhmää, jotka on laskettu altistuneiksi lähikontakteiksi. Yhteensä altistuneita opiskelijoita on 31 henkilöä.

Näiden opiskelijoiden lisäksi ainoat lähikontaktit ovat tartunnan saaneen puoliso ja kotona vieraillut huoltomies, jotka molemmat on määrätty 14 vuorokauden kotikaranteeniin.

Puolisolla on myös ollut hengitystieinfektion oireita, mutta hänet on testattu negatiiviseksi koronavirukselle 4. maaliskuuta. Samalla lennolla 28. helmikuuta olleet eivät ole altistuneet tartunnalle, sillä infektiota pidetään tartuttavana vasta 4. maaliskuuta lähtien.

Altistuneet opiskelijat määrätään karanteeniin

Altistuneet opiskelijat kontaktoidaan ja määrätään 14 vuorokauden kotikaranteeniin sekä oireelliset tarvittaessa tutkimuksiin. Opiston tilat saadaan siivouksen jälkeen käyttöön tänään maanantaina, eikä tiloihin liity tartuntavaaraa.

Opiston toiminta jatkuu normaalisti, lukuun ottamatta sairastuneen opettajan kursseja. Opiston opiskelijoille ja tiloissa toimiville vuokralaisille on tiedotettu asiasta maanantaina aamulla.

– Altistuneiden kotikaranteeni on varmistustoimenpide jatkotartuntojen ehkäisemiseksi. Kotikaranteeniin asetetut ovat oireettomia. Mikäli heillä ilmenee oireita, poissuljetaan COVID19-tartunnan mahdollisuus. Oireeton altistunut ei ole tartuntavaarallinen altistumisen ja kotikaranteeniin asettamisen välillä, joten altistuneen lähipiirin ei tarvitse olla huolissaan, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä kertoo tiedotteessa.

Opiston toiminta jatkuu normaalisti

Wahren-opiston rehtori Simo Veistola kertoo, että opiston toiminta jatkuu normaalisti. Vain yksi luokka on suljettu ja sairastuneen opettajan tunnit on peruttu.

– Meillä on käynyt valtava tuuri siinä, että altistuneiden määrä on todella rajattu ja meillä oli vain yksi luokka käytössä hänellä.

Kehräämön alueella toimii runsaasti muita toimijoita, kuten päiväkoti, Forssan museo ja kuvataidekoulu. Myös Hämeen ammattikorkeakoulun opetusta järjestetään alueella. Päiväkodin esiopetuksen vanhemmille on tiedotettu, että tapauksesta ei ole aiheutunut altistumista tai tartuntavaaraa eskarilaisille tai henkilökunnalle. Myöskään Veistola ei näe riskejä muiden tahojen toiminnalle.

– On tosi tärkeää, että me koko seutukunnalla rauhoitutaan. Altistuneita on todella vähän, ja me tiedämme keitä he ovat. Tämä ei vaikuta ylioppilaskirjoituksiin, muistuttaa myös lukion rehtorina toimiva Veistola.

Veistola kiittelee yhteiskunnan toimivuutta myös koronavirustartuntojen suhteen.

– Eilen illalla soiteltiin paljon viranomaisten kanssa ja lähdettiin ratkaisemaan tätä asia. Saatiin opiskelijat kiinni ja tieto seutukunnalle nopeasti, niin en minä tätä kauhean traagisena asiana pidä, hän rauhoittelee.

Lue seuraavaksi