1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sotaharjoitukset

Koronatartunta Pohjois-Norjan varuskunnassa – Suomi perui osallistumisensa isoon sotaharjoitukseen

Suomen maavoimat on perunut koronaviruksen takia osallistumisen Pohjois-Norjassa pidettävään Cold response -sotaharjoitukseen.

Arkistokuva Jääkäriprikaatista. Kuva: Puolustusvoimat

Osallistuminen peruttiin, kun Tromssan Skjoldin varuskunnassa todettiin koronavirustartunta yhdellä henkilöllä.

Harjoitukseen piti osallistua yhteensä 400 henkilöä Jääkäriprikaatista ja Kainuun prikaatista. Suomen joukkojen oli tarkoitus sirtyä Norjan puolelle maanantaina.

Kaikki Skjoldissa olevat 850 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Cold response on suursotaharjoitus, johon osallistuu yli 15 000 sotilasta Norjan lisäksi seitsemästä Nato-maasta sekä Suomesta ja Ruotsista. Toistaiseksi vain Suomi on perunut mukanaolon harjoituksessa.