Kaksimetrinen miesasiakas vainosi Emiliaa ja yritti seurata töistä kotiin – työntekijöiden kokema häirintä yleistyy kaupan alalla

Kerromme jutussa kahden rajua häirintää kokeneen myyjän tarinan. Aiheesta voi keskustella artikkelin lopussa.

häirintä
Myyjä näppäilee konetta kassalla.
Saanko halata? Saanko nostaa sut syliin? Tällaisia kysymyksiä Emilia on kuullut työssään kaupassa. Pamin kyselyn mukaan joka toinen myyjä on kokenut seksuaalista häirintää. Kuvituskuva.Ville Välimäki / Yle

Emilia piilotti kuvansa Facebookissa ja alkoi nähdä uhkaavia miehiä kaikkialla. Kati otti lopputilin, vaihtoi kaupunkia ja opiskeli uuden ammatin.

He reagoivat näin koettuaan vakavaa häirintää myyjän työssä.

Kerromme tässä jutussa Emilian ja Katin tarinat. He pelkäävät turvallisuutensa ja yksityisyytensä puolesta, eivätkä esiinny omilla nimillään tai muutoin tunnistettavasti. Yle on vahvistanut naisten kokemukset heidän työnantajiltaan.

Tapaukset ovat rajuja esimerkkejä kaupan alan työntekijöiden kokemasta häirinnästä. Palvelualojen ammattiliitto PAM ja kauppajätti S-ryhmä kertovat, että myyjät joutuvat sietämään häirintää ja epäasiallista käytöstä yhä enemmän.

Rupattelijasta kuoriutui vainoaja

Harmittomalta vaikuttanut mies kävi liikkeessä jo viikoittain. Hän tuli aina iltaisin ja aina Emilian takia. Työkaverit vitsailivat ihailijasta.

Pian juttelu muuttui ehdotteluksi. Saanko halata? Saanko nostaa syliin? Et, Emilia vastasi.

Erään työvuoron päätteeksi mies odotti Emiliaa työpaikan ulkopuolella ja lähti perään. Hän seurasi useisiin kauppoihin, tuli kassajonoissa ahdistavan lähelle eikä lopettanut useista pyynnöistä huolimatta.

Vainoaja seurasi bussipysäkille asti ja ehdotti yhteistä määränpäätä. Emilia oli umpikujassa.

– Mies oli tosi isokokoinen, parimetrinen. Ei mulla olisi ollut mitään mahdollisuutta. En halunnut suututtaa häntä.

Puhelinsoitto ystävälle rauhoitti tilanteen, ja lopulta mies lähti matkoihinsa. Emilia nousi bussiin ja pääsi kotiin.

Työnantaja otti tilanteen vakavasti. Vartijoiden puhuttelun jälkeen mies lopetti häirinnän. Työterveydestä tarjottiin keskustelumahdollisuutta, mutta Emilia ei käyttänyt sitä.

– Olisi kannattanut. Jonkin aikaa tapauksen jälkeen muutin hiustyyliäni ja aloin käyttää pipoa julkisilla paikoilla. Yleisluottamus ihmisiin laski, ja katselin koko ajan ympärilleni. Aloin nähdä uhkia.

"Suurin osa heistä on yli keski-ikäisiä miehiä"

Emilia on työskennellyt kaupan alalla viitisentoista vuotta ja työskentelee yhä, vaikka uranvaihto pyöri mielessä vainoajan jälkeen. Epäasiallista kommentointia ja häirintää joutuu sietämään joka viikko, hän kertoo.

– Kommenttia voi tulla esimerkiksi rinnoista tai vihjailevasti hiusten väristä. Suurin osa heistä on yli keski-ikäisiä miehiä. Myös päihteiden käyttö näkyy ja korostaa ongelmaa.

Työntekijä hyllyttää kaupassa.
Melkein yksi kymmenestä myyjästä kokee työssään sanallista väkivaltaa viikoittain. Kuvituskuva.Lauri Rautavuori / Yle

Monenlainen häirintä on hyvin yleistä kauppojen työntekijöille, selviää Kaupan liiton ja PAMin muutaman vuoden takaisista tutkimuksista.

Eikä tilanne ole parantunut. Työympäristöasiantuntija Erika Kähärä PAMista kertoo, että häirintä on äitynyt entisestään viime vuosina.

– Kentältä tuleva viesti kertoo, että häirintä on yhä tavallisempaa ihan kaikessa asiakasapalvelutyössä.

Kähärä jakaa häiritsijät karkeasti kolmeen kastiin: omaa pahaa oloaan työntekijään purkavat asiakkaat, palvelutilanteessa hermostuneet ja epäasiallisesti kommunikoivat asiakkaat sekä henkilökohtaisia ominaisuuksia loukkaavasti tai seksuaalissävytteisesti kommentoivat asiakkaat.

Myös S-ryhmästä kerrotaan tilanteen menneen huonompaan suuntaan.

– Henkilökunnan kokema epäasiallinen käytös ja kielenkäyttö sekä uhkaavat tilanteet – niissä on havaittu kasvua pitkässä juoksussa, kertoo SOK:n riskienhallintayksikön päällikkö Mikko Koskinen.

Päihtynyt asiakas uhkasi tappaa

Uhkaavat tilanteet olivat Katin työssä arkea. Uhka kulminoitui etenkin yhteen asiakkaaseen, joka oli aina ongelma.

Eräs lauantai sama mies yritti ostaa olutta, mutta Kati kieltäytyi vedoten miehen väkevään päihtymykseen.

– Hän tuli ihan kasvoille ja sanoi, että hakee kotoaan moran ja viiltää kurkun auki.

Pelosta ja kiukusta vapissut myyjä soitti taukohuoneesta vartijalle, joka käski soittaa hätäkeskukseen. Asia eteni lopulta käräjille ja mies tuomittiin laittomasta uhkauksesta.

Pian tappouhkauksen jälkeen Kati alkoi oireilla.

– Kerran jäi jugurttihylly täyttämättä, kun piti olla selkä käytävään päin. Vilkuilin koko ajan taakseni ja tarkkailin kuka tulee kauppaan sisään.

Kati meni työterveyteen ja sai kaksi viikkoa sairauslomaa. Sitten hän irtisanoutui, vaihtoi kaupunkia ja opiskeli uuden ammatin.

Alan työehtosopimukseen kirjaus häirinnästä

Toisin kuin Emilia, Kati kokee jääneensä häirintätapauksessa yksin. Esimies suhtautui asiaan vähättelevästi.

Erityisesti isommat yritykset laativat usein ohjeistuksia työntekijöille häirintätapauksia varten, Erika Kähärä PAMista kertoo. Laaditut ohjeet eivät Kähärän mukaan kuitenkaan aina ulotu ruohonjuuritasolle.

– Erityisesti kesälomien alut ovat osoittautuneet pullonkauloiksi. Silloin palvelualoilla aloittaa suuri joukko kausityöntekijöitä ja perehdytyksessä ehditään huomiomaan vain perustyö.

Lappeenrannan Prisman käytävällä työntekijä katsoo paperia jouluruoka-laatikoiden vieressä.
S-ryhmässä häirintätilanteet raktaistaan tapauskohtaisesti ja työntekijän toiveita kuunnellen. Kuvituskuva.Mikko Savolainen / Yle

S-ryhmä antaa henkilöstölleen turvallisuuskoulutusta, jossa käsitellään erilaisia uhkaavia asiakastilanteita. On tapauskohtaista, miten yksittäinen tilanne hoidetaan.

– Ensisijaisesti esimies koettaa korjata asiakkaan käytöstä toimipaikalla. Vakavammissa tapauksissa on tärkeää, että työntekijä saa tarvittaessa psyykkistä apua, riskienhallintayksikön päällikkö Mikko Koskinen SOK:lta kertoo.

Lisäksi arvioidaan, tarvitseeko toimipaikan turvallisuusjärjestelyitä tehostaa ja onko asiassa tapahtunut rikosta.

Keskon sektorijohtaja Minna Wallenius kertoo, että yhtiöllä on turvallisuuskoulutus ja -ohjeet kaupan henkilöille.

– Ne käydään läpi joko erillisessä valmennustilaisuudessa tai uuden työntekijän tullessa perehdytyksen yhteydessä.

Uusi kaupan alan työehtosopimus velvoittaa työnantajat ottamaan häirintätapaukset aiempaa paremmin huomioon (siirryt toiseen palveluun). Käytännössä PAM ja Kaupan liitto tekevät häirintätapausten varalle esimerkkiohjeet, joiden avulla työpaikat tekevät omansa.

"Minä olen ihan yhtä arvokas kuin vaikka presidentti"

Vuosia kaupoissa työskennellyt Emilia sivuuttaa häiritsevät kommentit usein olankohautuksella. Mutta välillä kotiin lähtiessä tulee itku.

Asiakas maksaa ostoksiaan kaupan kassalla.
Emilia toivoo, että kaupassa työskenteleviä kohdeltaisiin kunnioittavammin. Kuvituskuva.Lauri Rautavuori / Yle

Emilian mielestä yksi syy lisääntyneen häirinnän taustalla on kunnioituksen puute kaupan alan ammattilaisia kohtaan.

– Tuntuu, että olemme pikkuisen alempiarvoisia kuin muut. Etenkin vanhemmilta asiakkailta saa kuulla, että asiakas on aina oikeassa ja te olette vain palvelijoijoita.

– Ei. Minä olen ihan yhtä arvokas kuin vaikka presidentti, jos hän tulee asiakkaaksi.

Oletko nähnyt tai kokenut häirintää kaupoissa? Mitä ongelmalle pitäisi tehdä? Voit keskustella aiheesta tiistai-iltaan klo 23:een asti.