Yle perustaa kaksi uutta yksikköä ja uudistaa johtamistaan

Uusi organisaatio tulee voimaan kesällä 2020.

Yle
Marit af Björkesten ja Ville Vilen.
Marit af Björkesten johtaa jatkossa Strategia ja asiakkuus -yksikköä ja Ville Vilén johtaa Luovat sisällöt ja media - yksikköä.Kimmo Räisänen / Yle

Yleisradio perustaa kaksi uutta yksikköä. Uudistuksella halutaan vastata median nopeaan muutokseen.

Sisältö- ja julkaisujohtaminen keskitetään Luovat sisällöt ja media -yksikköön, jonka johtoon on valittu Ville Vilén. Yksikkö vastaa tulevaisuudessa muun muassa kanavien ja palveluiden rakentamisesta ja operoinnista, ohjelmahankinnasta ja omien sisältöjen tuottamisesta.

Toinen perustettava yksikkö on Strategia ja asiakkuus -yksikkö, jota johtaa jatkossa Marit af Björkesten. Hän siirtyy tehtävään Svenska Ylen johtajan paikalta. Yksikön vastuulla on yhtiön strategiaprosessi, sisältö-, media- ja palvelustrategiat, asiakkuus ja yhteiskuntasuhteet.

– Uudistusten tavoitteena on varmistaa sujuva ja tehokas toiminta sekä huolehtia siitä, että pian satavuotias Yle on suomalaisille merkityksellinen myös tulevaisuudessa, kertoo toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila tiedotteessa.

Uusi organisaatio tulee voimaan kesällä 2020.