Yli 500 ihmisen tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka, hallitus varautuu taudin leviämiseen lisätalousarviolla

Suomessa on todettu eri puolilla maata yli sata koronavirustartuntaa. Koostimme tähän juttuun hallituksen esittämät toimet tilanteeseen varautumiseksi.

koronavirus
Yle Uutiset Erikoislähetys Koronasta
Yle Uutiset Erikoislähetys Koronasta

Hallitus piti tänään tiedotustilaisuuden siitä, miten koronavirustilanteeseen varaudutaan. Lue tästä, mitkä olivat hallituksen keskeisimmät päätökset.

Tämä päätettiin yleisötilaisuuksista

Viranomaisten toimivaltarajojen vuoksi yli 500 ihmisen yleisötilaisuuksien peruuttaminen etenee portaittain. Valtioneuvosto eli hallitus suosittaa suurten yleisötapahtumien peruuttamista, koska ilman valmiuslain käyttöönottoa valtioneuvostolla ei ole suoraa toimivaltaa antaa määräystä tällaisesta asiasta. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa valtioneuvoston suosituksen mukaisen toiminnan aluehallintoviranomaisille.

Aluehalllintoviranomaiset antavat toimivaltaisina viranomaisina määräykset peruuttaa yli 500 ihmisen yleisötilaisuudet. Ylen tiedon mukaan tämä tulee olemaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen linjaus. Esimerkiksi kouluja ei lasketa yleisötilaisuuksiksi, joten määräys ei tule koskemaan niitä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että valtion järjestämät isot seminaarit ja tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka.

Taloudellisesti varauduttu myös

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että hallitus varautuu koronaviruksen leviämisen aiheuttamiin kustannuksiin lisätalousarviolla. Kulmunin mukaan lisätalousarvio voidaan antaa tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Hänen mukaansa tarvittavat toimet ei jää rahoituksesta kiinni.

Kulmunin mukaan hallitus aikoo turvata yritysten toimintaedellykset erilaisin toimin. Hänen mukaansa esimerkiksi Finnveran suhdannelainat ja lisämaksuaika ovat käytössä. Hän sanoi toivovansa pankkien huomioivan poikkeuksellisen tilanteen yritysasiakkaidensa kanssa.

Lomamatkoja syytä siirtää

Hallitus antoi torstaina suosituksen, jonka mukaan epidemia-alueilta palaavien tulee sopia työhön paluunsa ajankohdasta ja poissaolosta yhdessä työnantajan kanssa. Etätyötä pitää suosia, jos työtehtävät antavat myöten.

Hallituksen mukaan vain välttämättämimmät työmatkat on syytä tehdä ja lomamatkoja kannattaa siirtää. Myös epidemia-alueilta palaavien päiväkodissa hoidossa olevien lasten ja koululaisten on sovittava kahden viikon poissaolosta päivähoidon järjestäjän tai koulun kanssa.

Jos matkalle kuitenkin lähtee, on siitä tehtävä matkustusilmoitus.

Testien ottamisessa palataan normaaliin käytäntöön

Hallituksen mukaan koronavirustestien kohdalla siirrytään niin sanottuun normaaliin käytäntöön. Se tarkoittaa, että jatkossa testit otetaan perustuen lääkärin arvioon ja infektiolääkärin konsultaatioon.

Kotiin lähtee tietopaketti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n koostama tietopaketti koronaviruksesta lähetetään kaikkiin koteihin. Hallituksen mukaan myös valtakunnallista neuvontapuhelinpalvelua laajennetaan. Käyttöön otetaan myös koronavirustietoa sisältävä älypuhelinsovellus.

Kaikki eduskuntaryhmät koolle

Pääministeri Sanna Marin kertoi tiedotustilaisuudessa kutsuneensa koolle kaikki eduskuntaryhmät neuvottelemaan mahdollista laajemmista rajoittamistoimista epidemiatilanteeseen varautumiseksi. Ryhmät kokoontuvat tänään illalla kello 18.

Laajemmat rajoitustoimenpiteet vaativat valmiuslainsäädännön käyttöönottoa. Laajempia toimia ovat esimerkiksi koulujen tai päiväkotien sulkeminen, matkustajalaivaliikenteen kieltäminen tai kauppakeskusten sulkeminen.

Koronavirustartuntoja on todettu tähän mennessä 109. Uusia tartuntoja on todettu torstaina 50.

Seurasimme hallituksen tiedotustilaisuuden hetki hetkeltä. Löydät seurannan alta.

Voit keskustella aiheesta huomiseen perjantaihin kello 23:een saakka.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa rajoittamistoimia jatketaan ja ravintolat suljetaan, koronaviruksen kuolleisuusaste on alle prosentin, rokotteita testeissä

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan