1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. uskonto

Vantaalainen rikostutkija huomasi aikuisena, mitä jälkiä hänen entinen uskontonsa on muihin jättänyt, ja siksi hän kiertää nyt hiihtoreittejä läpi yön

Tuomas Pelkonen on entinen vanhoillislestadiolainen. Hänen mukaansa uskonnon hoitokokoukset pitäisi tuoda esiin. Hän aloittaa hiihtämällä.

Tuomas Pelkonen on harjoitellut hiihtämistä kevään ajan. Tämä kuva on Finlandia-hihdosta 2014. Matka oli tuonna vuonna 32 kilometriä ja Pelkosen aika 2 tuntia 12 minuuttia. Kuva: Tuomas Pelkosen kotialbumi

Oulussa on vain vähänlaisesti lunta, mutta silti vantaalainen Tuomas Pelkonen, 40, aikoo hiihtää 24 tuntia ympäri hiihtomajaa. Hän yrittää kiertää Auran majan muutaman kilometrin mittaisia hiihtoreittejä kaikkiaan 200 kilometrin verran lauantain ja sunnuntain aikana.

Pelkonen on tunnettu myös muista aiemmista tempauksista, joissa hän on vetänyt kehonsa äärimmilleen. Hän on muun muassa pyöräillyt yhtä kyytiä Vantaalta Ouluun ja melonut kolmekymmentä tuntia Lahdesta Jyväskylään.

Niiden kautta hän on testannut itseään ja kerännyt samalla rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen – lastensairaalalle, Hyvinkään ampumisissa haavoittuneelle poliisille tai sairaalaklovneille.

Vuonna 2015 Tuomas Pelkonen juoksi Fiskarsista Vantaalle sadan kilometrin matkan kerätäkseen rahaa Hyvinkään ampumisessa haavoittuneen poliisikollegansa Heidi Foxellin hyväksi. Kuva: Tomi Jokela

Nyt hän ei kuitenkaan kerää rahaa vaan haluaa saada huomiota asialle, joka on hänestä liian vaiettu: vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksille ja niiden aiheuttamille traumoille.

Hänen sanomansa on suunnattu suurelle yleisölle, joka ei hänestä vielä tiedä tarpeeksi siitä, millaisia käytäntöjä suljetuissa yhteisöissä on ollut ja hänen mukaansa on yhä. Lisäksi se on tarkoitettu vanhoillislestadiolaisten Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistykselle ja evankelis-luterilaiselle kirkolle, jotka eivät hänestä ole ottaneet kumpikaan tarpeeksi vastuuta vanhoista tapahtumista.

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys SRK sijaitsee Oulussa, ja Oulun alue on myös vahvaa liikkeen kannatusaluetta. Siksi Pelkonen haluaa hiihtää juuri Oulussa.

Vaikka hoitokokouksia oli eniten 1970- ja 1980-luvuilla, Pelkosen mukaan niiden tapahtumia pitäisi käsitellä, koska jäljet vaikuttavat yhä useisiin hoitokokouksissa olleisiin ja koko yhteisöön. Lisäksi hän vaatii, että sekä SRK että kirkko estäisivät sen, ettei uusia hoitokokouksia enää järjestettäisi.

Vanhoillislestadiolaisuus on hänen entinen uskontonsa, josta hän erosi 14-vuotiaana.

Lestadiolaisten hoitokokouksissa kiusattiin tuntikaupalla

Pelkonen syntyi Helsingissä lestadiolaiseen suurperheeseen. Molemmat hänen isoisänsä olivat vanhoillislestadiolaisia pappeja. Hänen ollessaan pieni perhe muutti Oulun seudulle.

Vanhoillislestadiolaiset eivät saa juoda alkoholia, katsoa televisiota, harrastaa esiaviollista seksiä, käyttää ehkäisyä, kuluttaa viihdettä tai harrastaa kilpaurheilua. Pelkosen mukaan sekä alueiden että perheiden välillä on kuitenkin eroja siinä, kuinka tarkkoja sääntöjen noudattamisesta ollaan. Hän itse ei saanut mennä jalkapallojoukkueeseen, kun sellainen perustettiin Oulunsaloon hänen ollessaan noin kymmenvuotias. Sen sijaan hän toisen perheen vanhoillislestadiolainen lapsi sai osallistua.

Pelkosen syntymävuosi, vuosi 1979, oli hoitokokousten kiivainta aikaa.

Lapin yliopiston politiikan tutkija Aini Linjakumpu on tutkinut pitkään vanhoillislestadiolaista liikettä. Hän sanoo, että 70-luvun lopulla esillä oli niin sanottu henkioppi, ja hoitokokouksissa oli paljon jopa mielivaltaisuutta.

Hoitokokouksiin joutui, jos ihminen teki vääriä asioita: katsoi televisiota tai jos ihmisen toiminta nähtiin liikkeen piirissä ylipäänsä ongelmallisena. Syyt hoitokokouksiin saattoivat pahimmillaan olla jopa keksittyjä, sillä taustalla saattoivat todellisuudessa olla esimerkiksi tulehtuneet henkilösuhteet.

Linjakumpu kertoo, että ihmisiä saatettiin kiusata julkisissa kokouksissa sielunhoidon nimissä tuntikaupalla. Niissä yritettiin korjata ihmisen uskonelämään liittyviä asioita muun muassa pelottelemalla ja syyllistämällä.

Tilanteet olivat hänen mukaansa hyvin stressaavia ja vaikeita, varsinkin jos ihminen ei itse edes tarkalleen tiennyt, mistä häntä syytetään.

Lopulta edessä saattoi olla liikkeestä erottaminen. Se tarkoitti yleensä sosiaalisten ja perheen sisäisten suhteiden rikkoontumista.

– Jos sinut todettiin vääränlaiseksi uskovaksi, sinulta evättiin myös hengellinen pelastus, joka näille ihmisille oli ollut elämän keskeinen asia.

Tuomas Pelkonen vertaa hoitokokouksia väkivaltaan, joka voi aiheuttaa pysyviä ja sukupolvilta toisille siirtyviä traumoja.

– Totuus on, että meillä on ollut Suomessa kunniaväkivaltaa jo pitkään.

Rikostutkijana työskentelevän Pelkosen mukaan hengellinen väkivalta on rikos.

Pelkonen ei itse ole ollut hoitokokouksessa. Hän on tutustunut niihin vasta aikuisena ja kirjallisuudesta. Hän sanoo, että liikkeen sisällä asioista ei ole puhuttu eikä puhuta vieläkään. Juuri siksi hän haluaa nyt tuoda asiaa julkisuuteen niin paljon kuin mahdollista.

Pelkonen ei ole ollut yhteydessä SRK:hon suoraan. Hän uskoo, että asiaan ei saa muutosta ilman julkista painetta. Hän perustelee ajatusta muun muassa sillä, että liike piti 2010-luvun alussa myös liikkeen piirissä tapahtuneet laajan hyväksikäytön liikkeen sisäisenä asiana.

– Näen, että hiljaisuus vain pahentaa asioita, Pelkonen sanoo.

Asiat edelleen selvittämättä

Tuomas Pelkonen vaatii, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto ottaisi selvemmin vastuun hoitokokouksien tapahtumista ja pyytäisi niitä anteeksi.

Vuonna 2011 Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys irtisanoutui julkisesti henkiopista ja pahoitteli 1970-luvun tapahtumia. Yhdistys pitää niitä kuitenkin yksittäisten ihmisten vastuulla olevina asioina.

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen pääsihteeri Juha Kaarivaara kommentoi hoitokokouksia Ylelle vain sähköpostitse.

– Valitettavasti kaikissa tilanteissa ei ole toimittu toivotulla tavalla. Olemme kehottaneet avoimeen keskusteluun ja tukemaan niitä, joilla on jäänyt puhumisen tarvetta ja on tällaisia traumaattisia kokemuksia.

Tämä ei riitä Tuomas Pelkoselle.

– Haastan SRK:ta historian rehelliseen käsittelyyn. Olisi symbolinen ele, että pyydettäisiin uhreilta anteeksi. Minusta sillä ei ole niinkään väliä, ketkä henkilöt olivat vastuussa, vaan SRK:n organisaationa pitäisi ottaa vastuu.

Myös politiikan tutkija Aini Linjakumpu toteaa, että liike ei ole pyytänyt tapahtumia anteeksi.

– Anteeksipyyntöä ei ole koskaan esitetty, ja uhrit on jätetty yksin.

Linjakumpu näkee, että historian käsittely on vanhoillislestadiolaisella liikkeellä pahasti kesken. Vaikka liike on irtisanoutunut väkivallasta, ovat seuraukset monilta osin hoitamatta. Linjakummun mukaan edelleen on paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet hoitokokousväkivaltaa.

– Tällaiset asiat on selvittämättä, eikä SRK oikeastaan koskaan pystynyt siihen keskusteluun.

Pääsihteeri Juha Kaarivaara kirjoittaa, ettei hoitokokousten jälkipyykki ole organisaation asia.

– Lähtökohtana on se, että sielunhoidolliset asiat ovat aina henkilökohtaisia eikä organisaatio hoida sieluja. Hoitokokousajan tapahtumista voidaan keskustella nimenomaan kahden kesken silloin, kun tavoitteena on että loukkaaja ja loukattu voisivat päästä vapaaksi tapahtuneista asioista.

Hoitokokouksia voidaan järjestää edelleen

Tuomas Pelkosen mukaan hoitokokouksia on edelleen, vaikkakin nykyään ne ovat yksittäisiä ja yksittäisten saarnaajien järjestämiä. Hänestä SRK:n pitäisi kuitenkin puuttua niihinkin jämäkämmin. Myös Linjakummun mukaan vielä 2010-luvulla on ollut yksittäisiä tapauksia ja osa niistä on ollut vakavia.

Kun Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen pääsihteeri Juha Kaarivaaralta kysyy liikkeen nykyistä suhtautumista hoitokokouksiin, hän vastaa sähköpostissaan seuraavasti:

– Uskominen on vapaaehtoista, eikä ketään voida pakottaa uskomaan. Tärkeää on myös, että kohtaamisen tulee olla vapaaehtoista eikä siihen saa liittyä minkäänlaista painostamista tai pakottamista eli hengellistä tai henkistä väkivaltaa. Asioista voidaan toki olla eri mieltä keskusteluissa, ja on arvokasta, että jokainen voi vapaasti tuoda näkemyksensä ja ajatuksensa esille. Ketään ei tule painostaa pyytämään anteeksi.

Pelkosen mukaan myös evankelis-luterilaisen kirkon olisi pitänyt ja pitäisi edelleen puuttua vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuvaan hengelliseen väkivaltaan voimakkaammin. Pelkonen syyttää kirkkoa siitä, että se ei uskalla suututtaa lestadiolaisia, koska heitä on niin merkittävä osa evankelisluterilaisen kirkon jäsenistä ja etenkin papeista. Hiihtämällä hän haluaa lähettää viestin myös kirkolle, että sen pitäisi puuttua selkeämmin tapahtumiin.

Aini Linjakumpu toteaakin, että kirkon kannanotot ovat tapahtuneet erityisesti henkilöiden kautta. Esimerkiksi vuonna 2012 arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi kirkolliskokouksen avauspuheessaan (siirryt toiseen palveluun), että tapahtumia ei liikkeen piirissä voi vain sijoittaa menneeseen ja todeta niitä vain yksittäisten ihmisten virheiksi.

Kahvittelujen loppu?

Pelkonen sanoo saaneensa monilta entisiltä vanhoillislestadiolaisilta viestejä, että on hyvä, että hän ottaa hoitokokoukset esiin. Pelkosen mukaan samat ihmiset eivät kuitenkaan uskalla julkisesti osoittaa tukeaan.

Hän on edelleen ainakin joissakin yhteyksissä myös vanhoillislestadiolaisten sukulaistensa kanssa, mutta uskoo, että hoitokokoushiihdon jälkeen kahvittelukutsut voivat loppua.

– Hoitokokoushiihto on varmasti sukulaisille kuten isku vatsaan. Moni ottaa liikkeen kritisoinnin kauhean henkilökohtaisena.

Otsikkoa on korjattu 14.3. kello 9.01: Pelkonen on rikostutkija, ei rikoskomisario. Titteli oli jutussa oikein.