1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. yhteishaku

Iitin lukio sai iloisen yllätyksen: hakijoiden määrä kaksinkertaistui – Elimäen lukion lakkautus näkyy myös Kotkassa

Yhteishaku lukioihin ja ammattikouluihin päättyi tällä viikolla.

yhteishaku
Koulun käytävä
Iitin lukion käytävillä nähtäneen ensi syksynä aiempaa enemmän opiskelijoita myös Iitin ulkopuolelta. Arkistokuva.Sini Ojanperä / Yle

Iitin lukion hakijamäärä kaksinkertaistui tällä viikolla päättyneessä yhteishaussa. Iitissä opiskelu on ensisijainen toive nyt 46 nuorelle, kun vuosi sitten ensisijaisia hakijoita oli 23.

Hakijoiden kokonaismäärä nousi viime kevään 60:stä 85:een.

Rehtori Ari Toropaisen mukaan Iittiin haettiin entistä enemmän lähikunnista: Kouvolasta, Orimattilasta ja Lahdesta.

Lisäksi Iitin omassa peruskoulunsa päättävien ikäluokassa näkyy kiinnostus lukio-opintoihin. Puolet Iitin omista ysiluokkalaisista hakee ensisijaisesti Iitin lukioon, kun viime vuonna näin teki joka kolmas.

Rehtorin mukaan lukion esittelyä on tehostettu aiempiin vuosiin verrattuna.

Iitti myös tarjoaa maksuttomat koulukyydit lukioon Elimäeltä. Päätös tehtiin tiistaina vähän sen jälkeen, kun yhteishaun hakuaika oli päättynyt.

Kouvolan kaupunki on päättänyt lakkauttaa Elimäen ja Valkealan lukiot, eikä niihin voinut enää tänä keväänä hakea opiskelemaan.

Muutamia opiskelupaikkoja jää kasvaneesta hakijamäärästä huolimatta Iitissä lisähakuun.

Kouvolassa lukiopaikat täyteen

Kouvolan kaupunki kertoo, että sen kahteen päivälukioon eli Kouvolan yhteislyseoon ja Kuusankosken lukioon oli nyt ensimmäistä kertaa enemmän ensisijaista hakijoita kuin opiskelupaikkoja.

Kahteen lukioon haki yhteensä 417 ensisijaista hakijaa, kun aloituspaikkoja on 396.

Yhteislyseo oli lukioista suositumpi, ja moni sinne hakeneista hakee toisena vaihtoehtonaan Kuusankosken lukioon. Kouvolan mukaan näyttää siltä, että myös Kuusankosken lukion opiskelupaikat tulevat täyteen.

Lue myös: Kouvolalaisia nuoria on valumassa naapurikuntien lukioihin – opiskelijoille maksettaisiin tietokoneet ja kyydit

Elimäen lukion lakkautus näkyy Kotkassa

Kotkan lyseoon hakee ensisijaisesti 182 ja yhteensä 398 nuorta. Opiskelijoita valitaan 164.

– Hakijamäärä on vuotuisen vaihteluvälin ylälaidassa, rehtori Mette Godenhjelm sanoo.

Kouvolan Elimäen lukion lakkautus näkyy hakijamäärässä hieman.

– Tutustujia kävi Etelä-Kouvolan alueelta aikaisempaa enemmän. Ykköshakijoita on kymmenkunta, kun yleensä ykköshakijoita on muutama.

Karhulan lukioon pyrkii ensimmäisenä vaihtoehtonaan 128 hakijaa ja yhteensä 391 hakijaa. Opiskelupaikkoja on 144.

– Tulos hyvä, varsinkin, kun hakuaikaa leimasi jälleen lukion kohtalo, rehtori Kristiina Juvonen Karhulan lukiosta kertoo.

Kuuntele Yle Areenassa: Yö koulussa oman lukion puolesta - Karhulan lukiolaisilta mielenilmaus keskittämissuunitelmia vastaan

Haminan lukiosta kerrotaan, että hakijamäärä laski hieman edellisvuodesta. Lukion mukaan muutos on pieni ja johtuu ikäluokkien pienenemisestä.

Haminan lukioon haki ensisijaisesti 72 ja kaikkiaan 168 nuorta. Aloituspaikkoja on 128.

Jatkuva haku täyttää Ekamin opiskelupaikat

Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa Ekamissa hakijamäärä laski odotetusti viime vuoteen verrattuna.

– Hakijamäärän laskuun on vaikuttanut jatkuva haku, joka mahdollistaa nopean hakeutumisen myös kaikille niille, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto, kuntayhtymän johtaja ja rehtori Sami Tikkanen kertoo.

Eniten hakijoita oli sosiaali- ja terveysalan, tieto- ja viestintätekniikan sekä sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkintoon johtavat koulutuksiin. Tieto- ja viestintätekniikka, merenkulku ja logistiikka kasvattivat suosiotaan.

– Positiivisena asiana voi mainita myös kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon hakijamäärien kasvun, Tikkanen kertoo.

Ravintola- ja cateringalan hakijamäärä tuttuun tapaan heikoksi. Pieni yllätys oli rehtorin mukaan se, että rakennusalan perustutkinto kiinnosti aiempaa vähemmän.

Ekamin opiskelupaikat täyttyvät jatkuvan haun kautta. Jatkuva haku on käynnissä jo nyt, ja se korvaa aiemman lisähaun.

– Haminan ravintola- ja cateringalan perustutkinnon opiskelupaikkojen täyttäminen voi kuitenkin tuottaa haasteita, Tikkanen sanoo.

Myös Harjun oppimiskeskuksesta Virolahdelta kerrotaan, että jatkuvan haun merkitys on kasvanut.

Jo kaksi kolmesta uudesta opiskelijasta tulee jatkuvan haun kautta. Yhteishaussa Harjun suosituin koulutus oli hevostalouden perustutkinto.

Talotekniikan suosio laski myös Kouvolassa

Kouvolan seudun ammattiopistossa autoala, turvallisuusala ja logistiikka-ala kasvattivat suosiotaan.

Myös ravintola- ja cateringalalle pyrkii suhteellisesti enemmän opiskelijoita kuin viime vuonna. Vertailu on kuitenkin vaikeaa, sillä alalle valitaan viime vuotta vähemmän opiskelijoita.

Myös esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ja kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnot vetivät tuttuun tapaan hyvin.

Rakennusalan suosio sen sijaan laski. Ksao kertoo tiedotteessaan, että talotekniikan perustutkinnon hakijamäärä oli pienoinen yllätys.

Koulutuksen vetovoimaluku eli ensisijaisten hakijoiden määrä yhtä opiskelupaikkaa kohden oli vain 0,73. Viime vuonna yhtä talotekniikan opiskelupaikkaa havitteli 2,63 ensisijaista hakijaa.

Vuosia ei voi kuitenkaan suoraan verrata, sillä talotekniikan opiskelupaikkoja oli tänä vuonna tarjolla yli kaksinkertaisesti viime vuoteen verrattuna. Yhteensä talotekniikan opintoihin tuli tänä vuonna runsaat 120 hakemusta.

Tulokset selvillä kesäkuussa

Koko maassa noin puolet yhteishaun hakijoista haki lukioon, puolet ammatillisiin koulutuksiin.

Ammatillisen koulutuksen hakijamäärät yhteishaussa ovat viime vuosina laskeneet, ja lukiokoulutuksen suosio on kasvanut. Syynä on Kymenlaaksossakin tuttu jatkuva haku.

Yhteishaku päättyi tiistaina 10. maaliskuuta. Tulokset julkaistaan aikaisintaan 11. kesäkuuta.

Haku oli suunnattu peruskoulunsa päättäville ja muille hakijoille, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto.

Yle kysyi hakijatietoja Kymenlaakson oppilaitoksista sähköpostitse.

Lue seuraavaksi