Tanskassa vedotaan kansaan elintarvikehamstrauksen lopettamiseksi ja rajoitetaan lääkkeiden myyntiä – paikoin jouduttu hälyttämään poliisit

Tanska päätti keskiviikkona sulkea koulut kahdeksi viikoksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

koronavirus
Auto ajamassa sairaalan ulkopuolella olevaan testauspisteeseen.
Aarhusin yliopistollisessa keskussairaalassa on tällä viikolla testattu ihmisiä koronaviruksen varalta drive-in-teltassa.Ernst van Norde / EPA

Tanskassa on ryhdytty toimiin, jotta koronaviruksen pelästyttämät tanskalaiset lopettaisivat hamstrauksen. Esimerkiksi lääkkeiden myyntiä rajoitetaan.

Apteekit ja muut reseptivapaita lääkkeitä myyvät liikkeet saavat myydä asiakkaalle vain yhden pakkauksen kutakin lääkettä, uutisoi Tanskan yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun). Reseptilääkkeitä voi puolestaan ostaa vain normaalikulutusta vastaavan määrän.

Tanskan hallitus yrittää vakuuttaa tanskalaiset siitä, ettei lääkkeiden, elintarvikkeiden ja muiden päivittäistavaroiden hamstraamiselle ole mitään syytä. Tanskan lääkevirasto vakuuttaa, ettei lääkkeiden toimituksissa ole häiriöitä koronaviruksen vuoksi.

Esimerkiksi DR raportoi (siirryt toiseen palveluun) monien ihmisten rynnänneen supermarketteihin ostamaan suuria määriä muun muassa wc-paperia ja ruokaa heti sen jälkeen, kun Tanskan hallitus päätti keskiviikkona sulkea kaikki julkiset koulut ja päiväkodit kahdeksi viikoksi.

Ovat sulkeutuvat maanantaina. Lisäksi hallitus suosittelee, että myös yksityiset koulut ja päiväkodit suljetaan.

Tanskassa on paikoin jouduttu hälyttämään poliisit rauhoittamaan tilannetta kaupoissa, uutisoi DR (siirryt toiseen palveluun). Esimerkiksi Etelä-Jyllannissa sijaitseva kauppa joutui pyytämään poliisin apua saadakseen asiakkaat ulos rakennuksesta.

Odensessa sijaitsevan kaupan asiakkaat ajautuivat käsikähmään keskiviikkoiltana. Pitkiä jonoja on raportoitu eri puolilla Tanskaa sijaitsevista kaupoista.

Mette Frederiksen.
Tanskan hallitus vakuuttaa, ettei maassa ole tarvetta ostaa ylimääräisiä elintarvikkeita tai lääkkeitä. Kuva on pääministeri Mette Frederikssenin tiistaina pitämästä tiedotustilaisuudesta.Liselotte Sabroe / EPA

Parlamentti käsittelee pikatahtia lakimuutoksen

Kaikki julkisen sektorin työntekijät, jotka eivät työskentele elintärkeiksi katsotuilla aloilla, lähetetään kotiin täydellä palkalla viimeistään perjantaina. Esimerkiksi poliisit ja terveydenhuollon työntekijät jatkavat töitään.

Myös yksityisen sektorin työnantajia on kehotettu seuraamaan julkisen sektorin esimerkkiä ja käyttämään esimerkiksi etätyömahdollisuuksia.

Kirjastot, teatterit ja muut kulttuurilaitokset suljetaan ja yksityisiä kulttuurilaitoksia suositellaan myös sulkemaan ovensa. Vierailuja sairaaloissa ja hoitolaitoksissa rajoitetaan.

Lisäksi tanskalaisia kehotetaan välttämään yli sadan hengen kokoontumisia. Parlamentissa ryhdyttiin tällä viikolla pikavauhtia käsittelemään lakia, jonka avulla hallitus voisi määrätä myös yksityisiä toimijoita esimerkiksi sulkemaan tilansa tai perumaan tapahtumansa.

Lakimuutoksen myötä viranomaiset saisivat oikeuden tunkeutua tarvittaessa yksityisasuntoihin ilman tuomioistunpäätöstä koronaviruksen kaltaisen sairauden vuoksi, uutisoi Politiken-lehti (siirryt toiseen palveluun). DR:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) lakimuutokseen sisältyy myös pakkohoitoon määräämisen helpottaminen. Tällä varmistetaan se, ettei viranomaistoimia voi pakoilla.

Tanskan hallitus harkitsee myös maan sisäisten matkustusrajoitusten tarvetta.

Elintarvikeministeri Mogens Jensenin mukaan lainsäädäntöä hamstrauksen estämiseksi ei suunnitella, koska kaupat voivat jo nyt rajoittaa ostosten määrää, mikäli jokin tuote uhkaa loppua.

Koronavirus on Tanskassa todettu yli 600 ihmisellä, uutisoi muun muassa TV2 (siirryt toiseen palveluun). Karanteenissa on lähes 1 400 ihmistä.

Voit lukea koronavirusta koskevia uutisia tästä artikkelista.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus