1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Suomen yrittäjien mukaan koronatilanne uhkaa ajaa yrityksiä kassakriisiin – valtiovarainministeriö lupaa joustoja ja tukitoimia

Muun muassa ennakkoveroja voidaan pienentää ja erääntyneiden verojen maksujärjestelyjä helpottaa.

– Ensimmäisenä tulee tietenkin ihmisten terveys. Siitä on kuitenkin vaikea huolehtia, jos koronavirus kaataa laajalti elinkeinoelämää ja palveluita, toteaa Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Yrittäjäjärjestön mukaan koronavirus uhkaa aiheuttaa monenlaisia ongelmia suomalaisille yrityksille.

Järjestö korostaa, että ihmisten terveys on aina etusijalla ja että yritysten väliset erot ovat suuria. Toisaalta kriisistä toipuminen voi olla vaikeaa, jos virus kaataa laajasti elinkeinoelämää ja palveluja.

Esimerkiksi monella matkailu- ja ravintola-alan yrityksellä koronavirustilanne on jo tuntunut asiakasmäärissä. Osalla yrityksiä toimintaa hankaloittavat osien ja raaka-aineiden saamisvaikeudet.

– Kyllä me näemme tämän tilanteen hyvin vakavana, sanoo Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Hänen mukaansa monia yrityksiä uhkaa kassan tyhjeneminen.

– Näköpiirissä on se, että moni yritys ajautuu kassakriisiin, Pentikäinen toteaa.

Lue tästä kaikki tuoreimmat tiedot koronasta

Terveys edellä, mutta yrityksiäkään ei unohdeta

Hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoi, että valtiovarainministeriöllä ja hallituksella on valmius erityisesti sosiaali- ja terveysalaa koskevan lisätalousarvion antamiseen.

– On niin, että terveysviranomaisten tarpeelliseksi arvioimat toimet eivät varmasti rahoituksesta jää kiinni, Kulmuni totesi tiedotustilaisuudessa.

– Valtio huolehtii talouden toiminnasta ja myös sitä kautta yhteiskunnan vakaudesta, sanoo valtiovarainministeri Katri Kulmuni. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Kulmunin mukaan hallitus turvaa myös yritysten toimintaedellytyksiä. Keinoina ovat muun muassa valtion erityisrahoitusyhtiö Finnveran suhdannelainat ja lisämaksuajat. Myös Teollisuussijoitus on valmistautunut jatkorahoittamaan salkussaan olevia yhtiöitä.

Yritykset voivat myös hakea pienennyksiä ennakkoveroihinsa. Näin silloin, kun tulokset heikkenevät.

– Lisäksi varaudumme erääntyneiden verojen maksujärjestelyjen helpottamiseen, Kulmuni totesi.

Kulmuni toivoi myös pankkien huomioivan poikkeuksellisen tilanteen käsitellessään yritysten rahoitustilannetta.

– Suomalaiset pankithan ovat hyvässä kunnossa, sietokykyä on, ministeri sanoi.

Yrittäjäjärjestössä toimia pidetään oikeansuuntaisina.

– Pidämme hyvin tärkeänä sitä että veroluonteisia maksuja, arvonlisäverotilityksiä ja työnantajasuorituksia olisi mahdollisuus lykätä, sanoo Pentikäinen.

Hänen mukaansa ylipäänsä kaikki toimenpiteet joilla voidaan auttaa yrityksiä kriisin yli, ovat tarpeen.

Lue myös:

Koronavirus aiheuttaa stressiä ja huolta, vaikka välitöntä tartuntavaaraa ei olisikaan

Puolueet antoivat tukensa valmiuslain käyttöönottoon tarvittaessa, päätöstä ei vielä tehty

Voit keskustella aiheesta 14.3. kello 23:een asti.