Kouvola kieltää kaikki luokkaretket, eikä kaupunki ota vastaan vieraita ulkomailta

Koronan takia työntekijät eivät lähde seminaareihin, vaan osallistuvat kokouksiin etänä.

koronavirus
Ihmisiä Linnanmäen Salama-vuoristoradalla
Luokkaretket jäävät tältä keväältä väliin. Kuva on arkistosta.Jari Kovalainen / Yle

Myös Kouvolan kaupunki on ryhtynyt toimiin koronaviruksen leviämisen torjumiseksi. Aiemmin torstaina omista toimenpiteistään tiedotti myös naapurikaupunki Kotka.

Kouvola kieltää koululaisilta ja opiskelijoilta luokkaretket, leirikoulut ja opintomatkat toukokuun loppuun asti. Kielto koskee sekä kotimaan että ulkomaan retkiä.

Kaupunki tiedottaa myös, että työntekijöiden pitää suosia kotimaan työmatkojen sijaan etäkokouksia.

– Kotimaan seminaareihin ja koulutuksiin ei pääsääntöisesti osallistuta muutoin kuin etänä. Ulkomaille suuntautuvat työmatkat kielletään toukokuun loppuun asti, kaupunki linjaa tiedotteessaan

Kouvolan kaupunki ei myöskään ota vastaan ulkomaisia vieraita ainakaan ennen toukokuun loppua. Vierailuja siirretään mahdollisuuksien mukaan myöhempään ajankohtaan. Samoin kaupungin järjestämien suuremmat, yli 50 henkilön yleisötilaisuudet siirretään myöhempään ajankohtaan, tai ne järjestetään verkossa.

Kaupungin palveluja käyttäville kuntalaisille Kouvola suosittelee yhteydenottamista ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse.

Yo-kokeen karanteenitilasta luovuttu

Kouvolan kaupunki tiedotti myös, että ylioppilaskirjoitusten suorittaminen pystyttäisiin Kouvolassa tarvittaessa turvaamaan noin kymmenelle koronavirukselle altistuneelle tai siihen sairastuneelle.

Erillinen tila piti ottaa käyttöön Elimäen koulukeskuksesta.

Elimäen lukion vt. rehtorin Tero Hinkkasen mukaan tilaa ei kuitenkaan ehditä ottaa käyttöön. Syynä on perjantaina tullut tieto siitä, että ylioppilastutkintolautakunta aikaistaa ylioppilaskirjoitusten aikatauluja kauttaaltaan.

Uutista muokattu 13.3. klo 14.16. Muutettu kohta, jossa mainittiin, että Elimäen koulukeskuksen yhteydessä olisi erillinen tila opiskelijoille, jotka altistuneet koronavirukselle. Tilaa ei kuitenkaan ehditä ottaa käyttöön yo-kirjoitusten muuttuneiden aikataulujen takia

Voit keskustella aiheesta alla.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus