1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kainuu

Uusimmat koronatiedot Kainuussa: Kajaanissa on todettu koronatartunta kahteen kertaan rokotetulla kotisairaanhoidon työntekijällä

Kokoamme tähän päivittyvään artikkeliin tiedot Kainuun koronavirustilanteesta.

Kainuu
Kainuun keskussairaalan korona drive-in viitta tammikuussa 2021
Kainuun on epidemian perustasolla.Antti Tauriainen / Yle

Tartuntatilanne tällä hetkellä:

  • Kainuussa koronatartuntoja on todettu on kuluneiden 14 vuorokauden aikana 19 (sitä edeltävän 14 vuorokauden luku 8).
  • Kainuussa ilmaantuvuus eli koronatapauksia per 100 000 asukasta viimeksi kuluneiden 14 vuorokauden aikana on 26,5 (sitä edeltävän 14 vuorokauden luku 11,15). Suomen ilmaantuvuusluku on 79,1.
  • Luvut perustuvat THL:n tietoihin (siirryt toiseen palveluun), ja ne on viimeksi päivitetty 22.4.2021.
  • Kuntakohtaiset tartuntamäärät näkyvät alla olevassa taulukossa. Ne päivittyvät automaattisesti THL:n tietokannan perusteella, mutta tietojen päivittymisessä on viivettä ja siksi "Uudet tänään" -sarakkeen tiedot eivät välttämättä ole aina täysin ajan tasalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kainuun sote ja kunnat antavat seuraavat suositukset perustasolla:

  • Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.
  • Aluehallintovirasto on kieltänyt yli 20 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen. Samaa rajoitusta suositellaan vahvasti noudattamaan myös yksityistilaisuuksien osalta. Kielto on voimassa maaliskuun loppuun saakka.
  • Enintään 20 henkilön tilaisuuksissa tulee käyttää kasvomaskeja, ellei vähintään kahden metrin turvaetäisyydestä voi varmistua.
  • Kaikkea tarpeetonta matkustamista tulee välttää. Yleinen etätyösuositus on voimassa.
  • Aikuisten ryhmäharrastusten sijaan suositellaan yksilölajeja ja ulkoliikuntaa. Alle 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voi jatkua. 12–17-vuotiaille suositellaan enintään 20 henkilön ryhmäliikuntamuotoja. Vahva suositus on, että rajoitustoimet otettaisiin käyttöön myös yksityisissä toiminnoissa.
  • Riskiryhmään kuuluvia on suojattava.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

22.4.2021 kello 14.17 Kajaanissa on todettu koronatartunta kahteen kertaan rokotetulla kotisairaanhoidon työntekijällä

Henkilö työskentelee kotisairaanhoidossa. Tartunnan takia kotisairaanhoidon piirissä on asetettu 13 henkilöä karanteeniin.

22.4.2021 kello 6.22 Kajaanissa koronarypäs – kaikkiaan ryppäässä on nyt kuusi tartuntaa, karanteeneja useita kymmeniä

Koronaketjun alkupää ei ole tiedossa.

21.4.2021 kello 7.36 Kajaanissa selvitellään koronatartunnan johtolankoja – tartunta vei 27 karanteeniin

Tartunnanlähdettä selvitetään vielä. Tartunnan saanut ei ollut karanteenissa.

16.4.2021 kello 6.40 Kainuun kesää arvioidaan vietettävän normaalisti – ainoastaan yleisötapahtumiin on odotettavissa rajoituksia

Torstailta tuli kaksi uutta koronatartuntaa Kainuuseen.

14.4.2021 kello 7.21 Kainuun koronanyrkki kokoontui: maakunta jatkaa koronaepidemian perustasolla

Ilmaantuvuusluku huitoo Kainuussa jälleen kiihtymisvaiheen luvuissa.

13.4.2021 kello 8.21 Kainuun sote: koronarokotteista ei ole aiheutunut kuolemia

Kainuun soten mukaan huhut vakavista rokoteoireista ovat perättömiä. Sote pyytää, että vääriä tietoja ei levitettäisi.

13.4.2021 kello 7.23 Pääsiäisen koronarypäs kasvaa Kajaanissa – maanantailta kaksi uutta tartuntaa

Myös Kainuuseen korpimökille tulleessa porukassa on ollut tartunta.

12.4.2021 kello 11.34 Kysymykset koronarokotuksista ovat lisääntyneet myös Kainuussa – pandemiapäällikkö muistuttaa, että kaikille on samat säännöt

Koronarokotteisiin liittyvä keskustelu on lisääntynyt viime päivinä myös Kainuussa. Rokotteiden saatavuus ja turvallisuus huolestuttavat ihmisiä. Kainuun sotelle tulee aiempaa enemmän kyselyitä omasta rokotusvuorosta ja käytettävistä rokoteaineista.

12.4.2021 kello 8.11 Viikonlopulta neljä uutta tartuntaa Kajaanin koronaryppääseen – ryppäässä on nyt yhteensä yksitoista tartuntaa

Kolme tartunnoista oli jo karanteenissa olleella ja yksi ei-karanteenilaisella. Tartunnanjäljityksen tietojen mukaan merkittäviä jatkoaltistumisia ei ole tiedossa viime viikon alkupuolella havaittuun tartuntaketjuun liittyen.

10.4.2021 kello 11.53 Kainuun soten tavoitteena on saada ikäihmisten ensimmäinen rokotuskierros valmiiksi ensi viikon aikana.

Kainuun sote kertoo asiasta tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun). Koronarokotukset laajenevat Kainuussa ensi viikolla vuosina 1952-56 syntyneille riskiryhmään 2 kuuluville. Myös vuonna 1951 syntyneille on hyvin rokotusaikoja tarjolla.

Kai­nuus­sa ikäih­mi­set ro­ko­te­taan täl­lä het­kel­lä Pfi­zer-Bion­tec­hin tai Mo­der­nan mR­NA-val­mis­teel­la. Ris­ki­ryh­mät 1 ja 2 ro­ko­te­taan täl­lä het­kel­lä Ast­ra­Ze­ne­can val­mis­teel­la.

10.4.2021 kello 11.28 Ajanvaraus koronatestiin ja -rokotukseen on poissa käytöstä lauantaina

Syynä on Kainuun soten potilastietojärjestelmän päivitys. Päivitystyön kestoksi on arvioitu noin 20 tuntia, ja se päättyy lauantaina noin puolen yön aikaan. Myöskään tekstiviestit laboratoriovastauksista eivät ole käytettävissä käyttökatkon aikana.

Käyttökatko hidastaa terveydenhuollon ammattihenkilöiden työtä, joten kaikkea ei-välttämätöntä asiointia pyydetään välttämään viikonlopun aikana. Äkillistä hoitoa vaativissa sairauksissa tai tapaturmissa hoitoon tulee hakeutua tavanomaiseen tapaan.

9.4.2021 kello 8.26 Yksi uusi koronatartunta Kajaanissa – tartunnan saanut oli karanteenissa

Ilmaantuvuusluku on Kainuussa noussut yli kiihtymisvaiheen rajan.

8.4.2021 kello 7.13 Etelä-Suomesta tullut koronavirus levisi ärhäkästi Kajaanissa – ainakin kuusi tartuntaa yhdestä vierailusta

Koronaa epäillään virusmuunnokseksi.

7.4.2021 kello 11.43 Kaksi uutta koronatartuntaa

Tiistaina karanteenin määrättyjen kajaanilaisten koronatesteistä on löytynyt kaksi positiivista tulosta.

7.4.2021 kello 8.01 Tiistailta kolme koronaosumaa Kainuuseen – kaikki tartunnat ovat ulkopaikkakuntalaisilla

Matkailijan tartunta vei 10 karanteeniin Kajaanissa.

6.4.2021 kello 15.55 Kainuun sote sai purettua koronarokotusten puhelujonoja pääsiäisen aikana

Koronarokotusten takaisinsoittopalvelussa oli aiemmin jonossa yli 1 000 puhelua. Jonossa on edelleen noin 400 puhelua.

Kainuun soten mukaan ensisijainen ajanvaraustapa on Omasoten nettipalvelussa, jonka kautta voi valita parhaiten sopivan ajan.

6.4.2021 kello 7.51 Kainuun koronatilanne on rauhoittumassa – ilmaantuvuusluku pudonnut puoleen viikontakaisesta

Pääsiäisenä ei kirjattu yhtään uutta koronatartuntaa.

3.4.2021 kello 14.33 Uusia tautitapauksia on todettu 3.

Uudet koronatartunnat on todettu Kajaanissa. Kainuun prikaatissa todettiin 1.4. yhteensä kolme positiivista varusmiehen koronatestitulosta, aiemmin ilmoitetun kahden sijasta. Eilen ei ole todettu uusia tartuntoja.

Paltamossa vieraillut eteläsuomalainen henkilö on saanut koronatartunnan, jonka johdosta myös kaksi paikkakuntalaista henkilöä on asetettu karanteeniin.

Lisäksi viikonlopun aikana alueella lomailijoiden kotikunnista on tullut ilmoituksia altistumisista, jotka ovat johtaneet karanteeniin.

1.4.2021 kello 14.45 Altitumismahdollisuus Kajaanin Prismassa 30.3.

Ka­jaa­nin Pris­mas­sa on tiis­tai­na 30.3. voi­nut al­tis­tua ko­ro­na­tar­tun­nal­le noin klo 14 ul­ko­paik­ka­kun­ta­lai­sen kaup­paos­tos­ten yh­tey­des­sä. Ko­ro­na­vilk­ku on ol­lut käy­tös­sä ja ak­ti­voi­tu.

1.4.2021 kello 12.31 Kaksi uutta koronatartuntaa Kainuun prikaatilla

Tartunnat ovat ulkopaikkakuntalaisilla.

31.3.2021 kello 09.27 Kainuussa ei lämmetä rokotejärjestyksen muuttamiselle – pandemiapäällikön mielestä keskustelu on absurdi ja myöhässä

Kainuulaisista lähes kaksi kolmasosaa kuuluu rokottamisen erityisryhmään.

31.3.2021 kello 08.43 Neljä uutta tartuntaa Kainuun prikaatilla – koronanyrkki totesi eilen Kainuun olevan perustasolla

Kainuun prikaatilla on todettu neljä uutta koronatartuntaa. Kaikki tartunnan saaneet ovat varuskunnan terveysasemalla.

30.3.2021 kello 12.18 Pandemiapäällikkö arvioi, että kainuulaiset on rokotettu syyslomaan mennessä

Koronarokotukset jatkuvat rajattuun sairausriskiryhmään kuuluville Kainuussa.

30.3.2021 kello 11.21 Yksi uusi tartunta Kainuun prikaatilla

Varushenkilöille pyritään järjestämään koulutusta vaikka olisi karanteeni päällä.

29.3.2021 kello 11.13 Kainuussa koronatartuntojen käyrä nousee jyrkästi – luvuissa näkyvät Kainuun prikaati ja Terrafame

Ilmaantuvuusluku ylittää kiihtymisrajan, mutta muut luvut jäävät alle.

27.3.2021 kello 11.15 Kainuussa kahdeksan uutta koronatartuntaa

Kainuun prikaatilla on yhteensä kuusi uutta koronatartuntaa. Tartunnat todettiin jo karanteenissa olleilta varusmiehiltä. Terrafamen akkukemikaalitehtaan työntekijöiltä on löydetty kaksi uutta koronatartuntaa. Tartunnanjäljitys on käynnissä.

26.3.2021 kello 11.29 Kainuussa ei uusia koronatartuntoja – takaisinsoittoa odottaa 1 200 puhelua, merkittävä osa ei liity ajanvaraukseen

Kainuussa ei ole todettu uusia koronatartuntoja. Koronarokotusten ajanvarauksen takaisinsoittolinja on edelleen ruuhkautunut. Jonossa on tällä hetkellä noin 1 200 puhelua, joista merkittävä osa ei liity ajanvaraukseen.

25.3.2021 kello 16.38 Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on Kainuussa kielletty 25. huhtikuuta saakka

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Kainuussa tartuntatautilain nojalla huhtikuun 25. päivään saakka.

25.3.2021 kello 8.57 Kainuussa kaksi uutta koronatartuntaa – Lyseon testeistä ei ole löytynyt positiivisia tuloksia

Kainuun sotesta kerrotaan, että Kajaanissa todettiin keskiviikkona yksi uusi positiivinen koronatartunta, joka ei liity mihinkään aiempaan tapaukseen. Joukkoaltistumisia ei ole tapahtunut. Myös Sotkamossa todettiin yksi uusi positiivinen tulos, ja sen selvittely jatkuu.

24.2.2021 kello 11.29 Terrafamella testataan sata työntekijää – testeillä halutaan sulkea laajemmat altistumisketjut

Terrafamen teollisuusalueella on käynnistetty laajemmat koronaviruksen seulontatestaukset.

24.3.2021 kello 06.33 Kajaanin lyseon tartunta vei 50 nuorta karanteeniin

Testeistä ei ole löytynyt uusia tartuntoja, lisätestejä tehdään tänään. Karanteenissa on koululuokka ja jalkapallojoukkue.

23.3.2021 kello 17.09 Kainuu pysyy koronaepidemian perustasolla, mutta esimerkiksi uusi rypäs jollain työpaikalla voi muuttaa tilanteen

Koronatilanne Kainuussa pysyy toistaiseksi perustasolla, koska positiivisiä koronatestituloksia on vähän suhteessa tehtyjen koronatestien määrään.

23.3.2021 kello 07.03 Neljä uutta tartuntaa

Maanantailta on todettu Kainuussa neljä uutta koronatartuntaa. Yksi näistä on Terrafamen työntekijällä, joka on ulkopaikkakuntalainen. Kolme tartunnoista on kajaanilaisilla. Yksi tartunnoista on karanteenissa olijalla ja kaksi ei ole ollut karanteenissa.

22.3.2021 kello 09.10 Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla – koronanyrkki kokoontuu tiistaina

Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla. Kainuun ilmaantuvuusluku maanantaiaamuna on 13,9 tartuntaa 100 000 asukasta kohti viimeisen kahden viikon ajalta.

20.3.2021 kello 12.40 Kainuun sote keskeyttää riskiryhmien rokottamisen Astra Zenecan rokotteella

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kertonut Astra Zenecan koronavirusrokotteen käytön tilapäisestä keskeyttämisestä.

Kainuun sote on tiedottanut koronarokotukseen jonottavia ihmisiä vuoron peruuntumisesta, mikäli heidät olisi pitänyt rokottaa Astra Zenecan rokotteella.

19.3.2021 kello 13.02 Kainuun koronarokotusten ajanvarauksessa edelleen ruuhkaa

Takaisinsoittojonossa on yhä yli 1 000 puhelua.

19.3.2021 kello 08.56 Kainuun koronatilanne keikkuu veitsenterällä – kiihtymisvaihe on nurkan takana

Kainuun koronatilanne keikkuu veitsenterällä. Yksikin lisätartunta riittää nyt viemään Kainuun ilmaantuvuuslukujen perusteella kiihtymisvaiheeseen.

18.3.2021 kello 10.13 Terrafamen työntekijöistä koronatesteihin 80 – viisi altistunutta karanteeniin

Akkukemikaalitehtaan työmaalla tapahtui keskiviikkona laaja altistuminen koronavirukselle.

18.3.2021 kello 09.58 Kainuun prikaatilla uusia koronatartuntoja

Kaikkiaan tartuntoja on ryppäässä 13, lisäksi on yksi erillinen tartunta.

17.3.2021 kello 10.53 Terrafamen alueella laaja altistuminen koronalle – tähän mennessä tiedossa on noin 40 altistunutta

Terrafamen akkukemikaalitehtaalla on todettu uusi koronatartunta ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä. Tartunnanjäljitys on meneillään, tähän mennessä tiedossa on noin 40 altistunutta.

17.3.2021 kello 8.56 Kolme uutta tartuntaa Kainuun prikaatin ryppäässä – kaikkiaan koronatartuntoja on jo kymmenen

Kainuun prikaatin kolme varushenkilöä antoi tiistaina positiivisen koronanäytteen varuskunnan terveysasemalla. He kaikki kuuluvat aiemmin altistuneiden varushenkilöidenn joukkoon, altistuneita on yli 200.

17.3.2021 kello 7.31 Yksi uusi koronatartunta Kainuussa – tartunta karanteenissa olleella

Kajaanissa on todettu yksi uusi koronatartunta karanteenissa olleella. Tapaus liittyy Kainuun hiihtoloman alussa todettuun tartuntaan Terrafamella. Kainuun ilmaantuvuusluku on nyt 9,7 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta.

16.3.2021 kello 15.00 Kainuuseen toimitettavien koronarokotteiden määrät tuplaantuvat – uusia ikäryhmiä avataan jo ajanvarauksille

Koronarokotteiden saatavuuden odotetaan parantuvan Kainuussa lähiviikkoina, jolloin toimitusten arvioitu määrä tuplaantuu noin 2 000–3 500 annokseen viikossa. Uusia ikäryhmiä avataan jo ajanvarauksille.

16.3.2021 kello 14.41 Kainuun keskussairaalan päivystyksessä on voinut altistua koronavirustartunnalle

Kainuun keskussairaalaan päivystyspoliklinikan odotustilassa on voinut altistua koronavirustartunnalle maanantaina 15. maaliskuuta kello 18:54–19:54 välisenä aikana.

16.3.2021 kello 12.01 Yksi uusi tartunta Prikaatilla

Kainuun Prikaatilta löytyi yksi uusi koronatartunta maanantaina. Tartunnan saanut kuuluu aiemmin altistuneiden varusmiesten joukkoon ja on hoidettavana Kajaanin varuskunnan terveysasemalla.

16.3.2021 kello 7.21 Kaksi uutta tartuntaa

Kainuusta on löytynyt kaksi koronatartuntaa maanantaina. Toinen on karanteenissa olevalla kajaanilaisella ja toinen Terrafamen ulkopaikkakuntalaisella työntekijällä.

15.3.2021 kello 6:45 Pääkaupunkiseudulta tullut tartunta on laittanut jo 21 kainuulaista karanteeniin

On todennäköistä, että tartunta on virusmuunnos.

15.3.2021 kello 6.28 Kainuun Prikaatilla on todettu kuusi koronatartuntaa, altistuneita on satoja

Varushenkilöiden tartunnat kirjautuvat kotipaikan mukaan.

13.3.2021 kello 10.55 Eilen Kajaanissa todettuun koronavirustartuntaan liittyen on 19 kainuulaista henkilöä määrätty karanteeniin. Tartunta on peräisin pääkaupunkiseudulta.

Myös toinen, samassa pääkaupunkiseudun työpaikassa työskennellyt henkilö on sairastunut koronaan. Henkilö on Sotkamosta, eikä häneen tiedetä liittyvän jatkoaltistumisia.

Kainuun prikaati on näiden lisäksi eilen tiedottanut yhden varusmiehen koronatartunnasta, johon liittyvät altistuneet henkilöt pidetään muista erillään.

12.3.2021 kello 14.55 Etelä-Suomesta Kainuuseen tullut brittiläinen virusmuunnos tukahtui – virustyyppi selvisi vasta myöhemmin

Torstaina saadun tiedon mukaan Sotkamossa 21.2. todetun tartunnan viruskannaksi on selvinnyt niin sanottu brittivariantti.

12.3.2021 kello 14.21 Kainuussa uusia koronatartuntoja ja useita karanteeneja

Kainuussa kaksi uutta koronatartuntaa, yksi Kajaanissa ja yksi Sotkamossa.

12.3.2021 kello 10.56 Kainuun rokotusjärjestys ja järjestelyt eivät muutu Astra Zenecan koronavirusrokotteeseen liittyvistä haittatapausepäilyistä huolimatta

Astra Zenecan koronavirusrokotteeseen liittyvät haittatapausepäilyt eivät muuta rokotusjärjestystä tai järjestelyitä Kainuussa.

11.3.2021 kello 13.27 Kainuulaiset haluavat tietää oman rokotevuoronsa ja se ruuhkauttaa turhaan puhelinlinjat

Kainuun soten koronarokotusten ajanvaraus on edelleen ruuhkautunut takaisinsoittojonoon tulevista tiedusteluista ja tulevien rokotusryhmien soitoista.

11.3.2021 kello 11.05 Astra Zenecan rokotteen antaminen ei muuta rokotusjärjestystä tai nopeuta koronarokotuksia lähiaikoina Kainuussa

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen keskiviikon linjaus Astra Zenecan koronavirusrokotteen antamisesta myös yli 70-vuotiaille ei muuta rokotusjärjestystä tai nopeuta rokotuksia (siirryt toiseen palveluun) lähiaikoina Kainuussa.

10.3.2021 kello 16.42 Sotkamossa ja Vuokatissa on voinut altistua viime viikolla koronalle – sairastunut on liikkunut maskin kanssa ja ilman

Sotkamon ja Vuokatin alueella on voinut altistua koronatartunnalle viime viikon torstaina ja perjantaina eli 4.–5.3.

10.3.2021 kello 10.00 Kainuussa yksi uusi koronatarunta

Kainuun Soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan positiivisen koronatestituloksen antoi Kajaanissa karanteenissa ollut henkilö.

9.3.2021 kello 10.30 Rokotehävikin estämiseksi Kainuussa on pistetty muutamia koronarokotteita listan ulkopuolisiin

Kainuussa on pistetty muutamien henkilöiden kohdalla rokoteannos myös listan ulkopuolisiin. Kainuun Soten pandemiapäälikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan näin on toimittu rokotehävikin estämiseksi.

9.3.2021 kello 8.48 Sotkamossa Terrafamella todettu yksi uusi koronatartunta

Sotkamon Terrafamen ulkopaikkakuntalaisella työntekijällä on todettu koronatartunta. Lisäksi kuusi ihmistä on asetettu karanteeniin.

8.3.2021 kello 12.55 Viikonlopun Terrafamen koronavirustartunnassa lisää ihmisiä karanteeniin

Lauantaina Terrafamen teollisuusalueen työntekijällä todetussa koronavirustartunnassa on asetettu 15 henkilöä karanteeniin. Näistä seitsemän on Terrafamelta ja muut kahdeksan lähipiiristä.

7.3.2021 klo 11.01 Kaksi uutta koronatartuntaa Kainuussa: 10 karanteenissa ja altistuneita on ohjattu testeihin

Toinen tartunnoista on Sotkamossa Terrafamen teollisuusalueen akkukemikaalitehtaan työmaalla työskentelevällä kajaanilaisella työntekijällä, jonka tartunta on todettu lauantaina. Tartunnalle on voinut altistua keskiviikkoiltana kajaanilaisessa Liikku-kuntokeskuksessa. Toinen tartunnoista on todettu myös Kajaanissa, ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä. Lue lisää.

5.3.2021 kello 12.18 Rokotekysymykset ruuhkauttavat edelleen Kainuun soten palvelunumeroita – alle 70-vuotiaat riskiryhmäläiset soittavat eniten

Kainuun soten palveluissa on edelleen ruuhkaa koskien koronarokotuksien kysymyksiä. Yli puolet ajanvaraukseen tulevista puheluista koskee muita asioita.

5.3.2021 kello 8.52 Kainuun koronatilanne jatkuu rauhallisena

Uusia tartuntoja ei ole ilmennyt perjantaiaamuun mennessä ja viimeiset tartunnat ovat viikon takaa torstailta. Kainuun ilmaantuvuus on nyt 8,3 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viimeisen viikon ajalta.

3.3.2021 kello 7.21 Ei uusia tartuntoja

Kainuun koronatilanne jatkuu nollalinjalla. Kainuun soten laskema ilmaantuvuus on 8,7 tartuntaa 100 000 asukasta kohdenKainuussa on Suomen alhaisin ilmaantuvuus koronalla.

2.3.2021 kello 8.44 Ei uusia koronatartuntoja

2.3.2021 kello 7.23 Kainuussa nuoremmat riskiryhmät saavat odottaa rokotetta vielä tovin

Kainuun sote ottaa torstaina käyttöön ikänsä perusteella rokotusvuorossa olevien ajanvarauksen Kainuun Omasote -palvelussa. Sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvien alle 70-vuotiaiden ajanvaraus tehdään edelleen puhelimella. Pelkästään yli 70-vuotiaita kainuulaisia on noin 17 000, joten nuorempien riskiryhmään kuuluvien rokottaminen käynnistyy hitaasti.

1.3.2021 kello 15.23 Kainuun soten koronarokotusten ajanvaraus ruuhkautui kyselyistä – jonossa noin 600 puhelua

Kainuun soten koronarokotusten ajanvaraus on ruuhkautunut takaisinsoittojonoon tulevista tiedusteluista ja tulevien rokotusryhmien soitoista.

1.3.2021 kello 7.01 Koronan suhteen rauhallinen viikonloppu – Kainuun kokoontumisrajoitukset säilyvät

Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla. Viikonlopulta ei ole ilmennyt uusia tartuntoja.

27.2.2021 kello 13.37 Kainuun koronaluvuissa nollapäivä

Kainuussa ei ole kirjattu yhtään uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lauantaina päivittämistä tilastoista.

Eteläsuomalaisten talvilomaviikko päättyy huomenna sunnuntaina, ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymästä kerrotaan Ylelle, että tällä hetkellä talvilomaviikoista ensimmäinen näyttäisi sujuneen Kainuun osalta hyvin.

Samalla kuitenkin muistutetaan, että altistumisia voi ilmetä jälkikäteen ja siksi täytyy vielä olla odottavalla kannalla.

Koko Suomessa on lauantaisen tiedon mukaan todettu uusia koronatartuntoja yhteensä 645 kappaletta. Niistä suurin osa on kirjattu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Esimerkiksi yksin Helsingissä uusia tapauksia on 195.

Ajankohtaisiin koronalukuihin voit perehtyä tarkemmin tässä artikkelissa.

27.2.2021 kello 10.11 Avi määräsi kunnat järjestämään terveystarkastuksia rajanylityspaikoilla

Aluehallintovirasto on määrännyt kunnat järjestämään terveystarkastuksia rajanylityspaikoilla myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla.

Pohjois-Suomen avi tiedotti asiasta eilen perjantai-iltana. Määräys koskee Oulun ja Kuusamon kaupunkeja sekä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymää. Se on voimassa koko maaliskuun.

Tiedotteen mukaan koronatilanteen heikentyessä toimintaa rajanylityspaikoilla on tehostettava, jotta varmistetaan, että kaikki maahantulijat ohjataan terveystarkastukseen rajanylityspaikalla tai sen läheisyydessä.

26.2.2021 kello 14.00 Vuokatin Sokos hotellissa aamupalalla korona-altistuminen – paikalla on ollut runsaasti asiakkaita

Koronatartunnan saanut henkilö on ruokaillut Sokos Hotel Vuokatin aamupalalla tiistaina 23. helmikuuta kello 9–9:30 välisenä aikana. Kyseisenä ajankohtana paikalla olleita pyydetään hakeutumaan koronatestiin, mikäli ilmenee lieviäkin oireita.

26.2.2021 kello 6.41 Kaksi uutta koronatartuntaa

Toinen tartunnoista on sotkamolaisella, joka on ollut karanteenissa. Toinen tartunta on pääkaupunkiseudulla asuvalla. Tieto tartunnasta tuli yöllä, joten tartunnanjäljitys on vielä kesken.

25.2.2021 kello 12.55 Kainuun koronatilanne on veitsenterällä – Otanmäen tehtaan testit ratkaisevat lopputuloksen

Kainuu välttyi toistaiseksi sulkutoimenpiteiltä. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari arvioi kuitenkin, että perustasolta kiihtymisvaiheeseen ei ole pitkä matka.

Koukkarin mukaan yksi koronarypäs voi viedä Kainuun kiihtymisvaiheeseen.

25.2.2021 kello 6.55 Kainuuseen neljä uutta koronatartuntaa keskiviikolta, kolme tartunnoista jo karanteenissa olleilla

Kolme tartunnoista on Sotkamossa jo karanteenissa olleilla. Näistä ei ole tullut lisäaltistumisia. Yksi tartunnoista on vierasmaalaisella työntekijällä, tämä tartunta johti 18 henkilön karanteeniin.

23.2.2021 kello 5.58 Ei uusia tartuntoja Kainuussa

22.2.2021 kello 13.59 Riskiryhmien rokotukset etenevät Kainuussa

Maanantaina 80 vuotta täyttäneet voivat varata rokotusajan puhelimella. Kyseessä on takaisinsoittolinja, josta soitetaan takaisin kolmen päivän sisään. Kainuun sote pyytää asiakkailta kärsivällisyyttä, sillä ruuhkatilanteessa palvellaan tavallista pidemmällä viipeellä.

Seuraavien rokotusryhmien aikoja ei anneta ennakolta. Rokotuspisteen sijainti varmistetaan ajanvarauksen yhteydessä ja samalla varataan aika tehosterokotukseen.

22.2.2021 kello 7.51 Viikonlopun koronat Kainuussa: kolme uutta tartuntaa

Viikonloppuna Kainuussa on todettu kolme uutta koronatartuntaa.

19.2.2021 kello 15.41 Koronarokotukset vaikuttavat Kainuussa vauvoihin, äiteihin ja koululaisiin

Koronarokotukset vaikuttavat kainuulaisten terveydenhoitajien työhön. Esimerkiksi neuvola-aikoja joudutaan siirtämään ja raskaudenaikaisia kotikäyntejä ei tehdä, vaan käynti toteutetaan vastaanottokäyntinä.

19.2.2021 kello 10.20 Kainuussa päätettiin suhtautua turisteihin toisin: tervetuloa Kainuuseen talvilomalle, toivottaa pandemiapäällikkö

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, että Kainuuseen vastuulliset talvilomalaiset ovat tervetulleita.

19.2.2021 kello 7.50 Otanmäen altistumisesta tiedotettiin julkisesti - karanteeniin joutui tuplasti enemmän henkilöitä

Asiasta tiedotettiin tartuntariskin vuoksi.

18.2.2021 kello 17.34 Alle seitsemänkymppisten rokoteaikoja peruttu – syynä vaikeudet Astra Zeneca -rokotteen saamisessa Suomeen

Ainakin Kainuussa on peruttu työikäisten riskiryhmään kuuluvien jo sovittuja rokotusaikoja työterveyshuollossa. Syynä on rokotteiden huono saatavuus. Kainuuseen piti tulla Astra Zeneca rokotetta, mutta sitä ei tullut sovittua määrää. Lue lisää tästä.

18.2.2021 kello 8.41 Altistuminen ravintolassa, tällä hetkellä 13 karanteenissa

Kajaanin Otanmäessä on joutunut ravintola-asiakkaita karanteeniin. Ravintola Rikastamossa viime lauantaina ja sunnuntaina asioineella henkilöllä on todettu koronatartunta, jonka johdosta myös muita asiakkaita on altistunut koronavirukselle.

15.2.2021 klo 15.38 Ikäihmisten koronarokotusten ajanvaraus alkoi Kainuun sotessa

Yli 85-vuotiaiden ajanvaraus alkoi maanantaina 15. tammikuuta, viikon päästä vuorossa ovat 80 vuotta täyttäneet.

15.2.2021 kello 8.17 Yksi uusi koronatartunta sunnuntailta, tartunnan saanut matkasi Helsingistä Kajaaniin bussilla

Tartunnan saanut henkilö oli matkustanut Kainuuseen Onnibussilla lauantai-iltana.

13.2.2021 klo 12.06 Kaksi uutta tartuntaa, yksi paikallisella karanteenissa olleella ja yksi maasta poistuneella nuorella urheilijalla

Karanteenissa olevalla altistuminen on tapahtunut helmikuun alussa kotipaikkakunnalla.

Toinen tartunta on todettu hiihtojoukkueen maastapoistumistestauksessa. Tartunnan saanut on testattu vierailun aikana yhteensä neljä kertaa, myös maahan tullessa ja kolme aiempaa testiä on ollut negatiivisia. Tartunnan lähde ei ole tiedossa. Tartunta on saatu ilmeisesti jo ennen Suomeen saapumista, mutta itämisajan vuoksi näkyy testeissä vasta nyt. Tartunta ei aiheuta karanteeneja Kainuussa.

12.2.2021 kello 9.11 Kainuussa maan alhaisin ilmaantuvuus koronalla

Kainuussa koronan ilmaantuvuus on koko maan alhaisinta. Tämän hetken ilmaantuvuusluku on kuusi tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että THL:n koronakartta on osittain pielessä ulkomaalaistestausten vuoksi.

11.2.2021 kello 16.17 Kainuun keskussairaalan ravintohuollon työntekijällä on todettu koronatartunta

Kainuun keskussairaalan ravintohuollon palveluissa työskentelevällä henkilöllä on todettu koronatartunta. Kuusi henkilöä samasta työyhteisöstä on asetettu karanteeniin.

11.2.2021 kello 14.22 Koronarokotukset alkoivat myös Kainuussa kotihoidossa ja hoitokodeissa – alle 70-vuotiaita rokotetaan kahden viikon päästä

Torstaina ja perjantaina rokotetaan noin tuhat henkilöä. Viikolla 8 alkaa alle 70-vuotiaiden rokottaminen.

10.2.2021 kello 9.20 Kainuu palasi koronaepidemian perustasolle: suositukset ja ohjeet pääosin ennallaan

Peruskoululaisten maskisuositukset poistuvat, mutta muilta osin ohjeet ovat ennallaan.

10.2.2021 kello 8.23 Terrafamella testataan osa koronan varalta – tartuntaketju pyritään pysäyttämään

Testattavia on yhteensä 37, karanteenissa on 15 henkilöä.

9.2.2021 kello 15.14 Kajaanissa karanteenissa yksi Northvoltin akkutehtaan työntekijä

Ruotsin Skellefteåssa Northvoltin akkutehtaalla työskentelevä kajaanilainen henkilö on asetettu varotoimenpiteenä karanteeniin. Suomeen palatessa länsirajalla henkilöltä otettu testi on ollut negatiivinen, mutta hän on toiminut ohjeiden mukaan ja hakeutunut uusintatestiin.

9.2.2021 kello 8.18 Kainuulaiset kävivät helmikuun alussa ahkerasti koronatesteissä – jäljitys onnistuu sataprosenttisesti

Kainuussa otettiin helmikuun ensimmäisellä viikolla ennätysmäärä koronatestejä. Kaikkiaan testejä otettiin 1 900.

8.2.2021 kello 11.35 Vuokatissa testattu tuhat urheilijaa, neljältä löytyi koronatartunta tai sen jälkiä

Vuokatissa pidettävien hiihdon nuorten MM-kisoihin saapuneet joukkueet noudattavat varotoimia koronaviruksen varalta.

Lähtömaassa ja maahan tullessa testaamisen lisäksi kisapaikalla on tähän mennessä otettu noin 1 000 antigeenitestiä.

Lue vanhemmat päivitykset täältä.

Lue seuraavaksi