Hyppää sisältöön

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kanta-Hämeessä: Omikron on jo rantautunut maakuntaan – vaikutukset loppuvuoden tartuntamääriin ja sairaalakuormitukseen ovat vielä arvoitus

Tähän artikkeliin ei enää 20. joulukuuta jälkeen tehdä päivityksiä. Linkki uuteen seurantaan löytyy kuvan alta artikkelista.

Hämeenlinnassa Verkatehtaan lasipihan koronarokotuspiste purettiin lokakuussa viikolla 42. Rokotuksia jatketaan Verkatehtaalla pienemmällä mittakaavalla 27. marraskuuta asti. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Jatkossa päivittyvä koronauutisten seuranta löytyy täältä:

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri suosittelee maskin käyttöä seuraavissa tilanteissa:

  • Tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Tarkemmat ohjeet löydät sairaanhoitopiirin sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Tartuntatilanne maakunnassa:

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

17.12.2021 klo 13.15: Kanta-Hämeen pandemiaryhmä esittää uusia tiukempia rajoituksia

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä esittää aluehallintovirastolle kiristyksiä koronarajoituksiin.

Torstaina kokoontunut maakuntaryhmä esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten rajaamista 10 henkilöön sisätiloissa ja 50 henkilöön ulkotiloissa.

Rajoitukset olisivat voimassa tammikuun loppuun saakka. Rajoituksista olisi edelleen vapautua koronapassin käyttämisellä.

Maskisuositus laajentuu ja yksityistilaisuuksien suositus tiukentuu

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä päätti jatkaa ja kiristää myös omassa vallassaan olevia suosituksia seuraavasti:

  • Yksityistilaisuudet suositellaan rajattavaksi maksimissaan 10 henkilöön 31.1.2022 saakka.
  • Yleisen maskisuosituksen ja etätyösuosituksen voimassaoloaikaa jatketaan 31.1.2022 saakka. Maskisuositusta laajennetaan koskemaan ikäryhmiä 4.-luokkalaisista eteenpäin tammikuusta alkaen.
  • Kouluissa ja 2. asteen opetuksessa ryhmien ja luokkien vaihtumista/yhdistymistä suositellaan minimoitavan 31.1.2022 saakka (aiemman joulujuhlasuosituksen lisäksi).

17.12.2021 klo 11.41: Vanajaveden sairaalan vierailuja rajoitetaan 28.12. asti

Hämeenlinnassa Vanajaveden sairaalan osaston 2 potilaat ja henkilöstö on seulottu koronan suhteen ja yksi potilas on osoittautunut positiiviseksi. Lähes kaikki potilaat ja kolmasosa henkilöstöstä on asetettu karanteeniin tai eristykseen. Potilaat seulotaan vielä uudelleen ensi viikolla ja henkilöstön uusintaseulontatarve selvitetään.

Osastolle ei oteta tällä hetkellä uusia potilaita ja vierailuja osastolle rajoitetaan näillä näkymin 28.12. asti. Saattohoidossa olevien ja lääkärin arvion mukaan kriittisesti sairaiden potilaiden luona voi vierailla hoitohenkilöstön ohjeiden mukaisesti suojautuneena.

Vanajaveden sairaalan osaston 2 henkilöstössä on ollut viime viikolla kaksi koronapositiivista työntekijää. Kaikki kyseisen osaston potilaat seulotaan koronan suhteen, toistaiseksi positiivisia löydöksiä ei ole tullut. Henkilöstöä on asetettu karanteeniin ja testataan oireettoman koronavirusinfektion varalta muutenkin, jos heillä on ollut altistumisen mahdollisuus 8.–10.12. välisenä aikana.

Tilanteen selvittelyn ajan osastolle ei oteta uusia potilaita ja osastolla on vierailukielto, pois lukien saattohoidossa olevat ja kriittisesti sairaat potilaat, joiden luona voi vierailla hoitohenkilöstön ohjeiden mukaisesti suojautuneena.

17.12.2021 klo 9.43: Koronapandemia vaikuttaa Hämeenlinnan terveysasemien palveluihin

Koronapandemia koettelee Hämeenlinnan kaupungin perusterveydenhuoltoa. Vaikutukset näkyvät resurssien riittävyydessä ja sitä kautta myös palveluiden saatavuudessa.

Hämeenlinnan kaupungin terveyspalvelut rajaa kaupungin terveysasemien kiireetöntä vastaanottoa seuraavasti:

  • Tammi-helmikuun 2022 aikana ei toteuteta perussairauksien seurantakäyntejä, mikäli näihin liittyen ei ole välitöntä hoidon tarvetta.
  • Terveysasemille jo varatut vastaanottoajat ovat voimassa, mikäli asianosaiselle ei toisin ilmoiteta.

Hämeenlinnan kaupungin terveyspalvelut pahoittelee tilannetta ja tekee parhaansa, jotta normaalitilanteeseen voitaisiin mahdollisimman nopeasti koronatilanne huomioiden palata.

16.12.2021 klo 17.20: Omikron on jo rantautunut Kanta-Hämeeseen – vaikutukset loppuvuoden tartuntamääriin ja sairaalakuormitukseen ovat vielä arvoitus

Kanta-Häme pysyy edelleen vahvasti koronatartuntojen leviämisalueena, kuten melkein koko Suomi. Tautia on runsaasti liikkeellä maakunnassa, sillä tartuntojen ilmaantuvuusluku jatkaa nousuaan ja sairaalakuormitus kasvaa entisestään. Myös jätevesiseuranta kertoo omaa karua kieltään siitä, että covid-tautia on runsaasti liikkeellä Kanta-Hämeessä.

Delta-variantti on vielä valitsevassa asemassa, mutta ensimmäiset omikron-variantin aiheuttamat tartunnat on havaittu myös Kanta-Hämeessä. Omikronin uskotaan syrjäyttävän nopeasti delta-variantin viruksen valtamuotona, mutta omikronin osalta tietoa tarkentuu päivittäin.

Tällä hetkellä Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa 12 koronapotilasta, joista kaksi on tehohoidossa. Lisäksi maakunnan terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidossa kuusi koronapotilasta.

– Häilymme joka päivä siinä tilanteessa, että meillä kolmaskin koronapotilas on teholla, joka johtaa leikkaussalitoiminnan sulkutoimiin, jotta saadaan henkilökunta riittämään, kertoo sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

14.12.2021 klo 15.44: Vanajaveden sairaalassa koronapositiivisia työntekijöitä

Hämeenlinnassa Vanajaveden sairaalan osaston 2 henkilöstössä on ollut viime viikolla kaksi koronapositiivista työntekijää. Kaikki kyseisen osaston potilaat seulotaan koronan suhteen, mutta toistaiseksi positiivisia löydöksiä ei ole tullut.

Sairaalan johtotiimin mukaan henkilöstöä on asetettu karanteeniin ja testataan oireettoman koronavirusinfektion varalta muutenkin, jos heillä on ollut mahdollisuus altistua 8.–10.12. välisenä aikana.

Tilanteen selvittelyn ajan osastolle 2 ei oteta uusia potilaita ja osastolla on vierailukielto, pois lukien saattohoidossa olevat ja kriittisesti sairaat potilaat, joiden luona voi vierailla hoitohenkilöstön ohjeiden mukaisesti suojautuneena.

14.12.2021 klo 11.00: Kanta-Hämeen keskussairaalalla on valmius moninkertaistaa tehohoito

Kanta-Hämeen keskussairaalalla on valmius nelinkertaistaa tehohoito Hämeenlinnassa, kertoo sairaanhoitopiirin johtaja . Kapasiteettia on nostettu hankkimalla laitteita ja kouluttamalla henkilöstöä. Hengityskoneita ja erilaisia laitteita on sairaalaan jo hankittu.

– Tehohoidon kasvattaminen vaatisi kuitenkin suunnitelluista leikkauksista luopumista, muistuttaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Juhani Grönlund kertoo, että Kanta-Hämeen keskussairaalalla on jatkuva valmius siihen, että sairaala voi hoitaa tehohoidossa kaksi koronapotilasta ilman erityistä valmiuden nostamista. Tällä hetkellä tehohoidossa on kaksi koronapotilasta.

13.12.2021 klo 9.15: Koronapassi käyttöön muun muassa Hämeenlinnan uimahallissa

Hämeenlinnan Liikuntahallit kertoo, että koronanapassi on käytössä uimahalleissa sekä sisäliikuntatiloissa. Aluehallintoviraston määräys on voimassa 31.12.2021 saakka.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 9.12.2021 ulottaa koronarajoituksia Kanta-Hämeessä asiakas- ja yleisötilojen käyttöön. Tartuntatautilain pykälään 58 d perustuva päätös on voimassa 11.–31.12.2021, ja se koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, kuten uimahalleja sekä urheilutiloja. Päätös ei estä harrastamista, vaan toimintaa voi edelleen jatkaa terveysturvallisuustoimia lisäämällä. Liikuntahallien tiloja käyttävät organisaatiot, yhdistykset ja seurat päättävät omalta osaltaan koronapassin käyttöönotosta ja huolehtivat terveysturvallisen tilaisuuden järjestämisestä.

Aluehallintoviraston päätöksen seurauksena Hämeenlinnan Liikuntahallit ottaa käyttöön koronapassin rajoitusten sijaan kaikissa toiminnoissa, joissa se on mahdollista. Koronapassi edellytetään 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta.

Kuntosalien kuukausikortteihin, uimahallin sarjakäynteihin tai liikuntaryhmien kausimaksuihin ei myönnetä jatkoaikaa tai hyvityksiä. Lähtökohtaisesti kaikilla on ollut mahdollisuus hankkia koronapassi.

10.12.2021 klo 16.53: Riihimäki ottaa koronapassin käyttöön rajoitusten sijaan

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tuoreiden päätösten(siirryt toiseen palveluun seurauksena Riihimäen kaupunki ottaa käyttöön koronapassin rajoitusten sijaan kaikissa niissä toiminnoissa, joissa se on mahdollista. Koronapassi on käytössä toistaiseksi kaikissa kaupungin järjestämissä yleisötilaisuuksissa ja osassa asiakastiloista lauantaista 11. joulukuuta 2021 alkaen.

Passin ottavat käyttöön esimerkiksi uimahalli, Riksula ja kaupungin museot kuten Riihimäen taidemuseo sekä ensi vuoden alussa avautuva Riihimäen kaupunginmuseo. Suomen lasimuseosta kerrotaan, että koronapassia edellytetään kaikilta yli 16-vuotiailta vuoden 2021 loppuun asti.

Passi on käytössä myös yleisötilaisuuksissa muun muassa Riihimäen kansalaisopiston ja musiikkiopiston joulukonserteissa.

10.12.2021 klo 14.16: Keskussairaalan päivystystä ei tulisi kuormittaa rokotus- tai koronatestikyselyillä

Hämeenlinnassa toimiva keskussairaalan päivystys toivoo, että asiakkaat eivät kuormittaisi päivystystä rokotus- tai koronatestikyselyillä. Päivystysklinikan mukaan potilaat ottavat yhteyttä päivystykseen myös vähäisissä asioissa, kun he eivät ole saa yhteyttä terveyskeskuksiin.

– Keskussairaalan päivystystä on pandemiatilanteen vuoksi vahvistettu sen verran kuin on pystytty, mutta työpanos menee erityisesti infektio-kohortin potilaiden hoitoon, muistuttaa päivystysklinikan osastonylilääkäri Veli-Pekka Rautava.

Infektio-kohortissa hoidetaan potilaat, joilla on tai epäillään olevan covid-infektio. Infektio-kohortin päiväkohtaisessa potilasmäärässä on tehty kuluvalla viikolla 49 jo kahdesti ennätys. Myös puhelinliikenne on ennätysmäistä ja päivystyksen henkilökunnasta pahimmillaan kuusi hoitajaa on ollut vastaamassa puheluihin.

– Pyydämme, että lievillä oireilla ei otettaisi yhteyttä päivystykseen. Lieväoireisen on nyt parasta pysyä kotona. Pyydämme myös, että esimerkiksi koronarokotuksista tai lievistä oireista ei soitettaisi päivystykseen.

Mikäli oireet sopivat korona-infektioon ja oireena on esimerkiksi hengenahdistus, kannattaa soittaa 116 117 -päivystysapunumeroon, jossa arvioidaan mahdollisen päivystyskäynnin tarve.

Päivystyksessä ei ole terveyskeskusten tai työterveyshuollon korvaavaa koronatestausta viikonloppuisin.

– Kotitesti on hyvä vaihtoehto, jonka tuloksen saa heti. On kuitenkin muistettava, että oireisena tulee pysyä kotona, vaikka testi olisikin negatiivinen. Jos taas testi osoittautuu positiiviseksi, se tulee varmistaa virallisella testillä. Sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä viikonloppuna, Rautava sanoo.

10.12.2021 klo 12.56: Avi: Kanta-Hämeessä on voitava asiakastiloissa välttää lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin aluetta koskevan päätöksen (siirryt toiseen palveluun), jolla koronarajoituksia ulotetaan erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käyttöön. Tartuntatautilain pykälään 58 d perustuva päätös on voimassa vuoden 2021 loppuun, ja se koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, esimerkiksi kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita.

Päätöksen mukaan asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavien toimijoiden pitää järjestää toiminta niin, että asiakkaiden tai toimintaan osallistuvien henkilöiden tai seurueiden välisten lähikontaktien aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja/tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä.

– Tilojen käyttöä koskevalla määräyksellä halutaan varmistaa osallistujien terveysturvallisuus. Esimerkiksi kuntosalin ylläpitäjä voi ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä rajaamalla tilan osallistujamäärää. Tietyn mittaisia turvavälejä ei kuitenkaan edellytetä, selventää ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Tilojen käytöstä vastaava toimija voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona osallistujien tai asiakkaiden määrän rajoittamiselle tai sijoittelulle tilassa.

10.12.2021 klo 11.47: Kanta-Hämeessä todetaan kohtalaisen paljon rokotetuilla niin sanottuja läpäisyinfektioita

Kanta-Hämeessä koronatartuntojen määrä jatkaa kasvuaan. Viimeisten kahden viikon ilmaantuvuusluku on ollut 295 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Viime viikolla luku oli 261. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan seitsemän vuorokauden ilmaantuvuusluku oli Forssan seudulla 42, Hämeenlinnan seudulla 185 ja Riihimäen seudulla 163 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Forssan seudulla todettiin viikon aikana uusia koronatartuntoja 14, Hämeenlinnan seudulla 173 ja Riihimäen seudulla 74.

Koronatautia esiintyy Forssan seutukunnalla kohtalaisesti, maakunnan kaikissa muissa osissa erittäin runsaasti. Myös muita hengitystievirustauteja on liikkeellä, kerrotaan sairaanhoitopiiristä.

Rokotetuilla todetaan kohtalaisen paljon ns. läpäisyinfektioita, joten vakavan covid-taudin riskiryhmiin kuuluvien rokotettujenkin henkilöiden kannattaa tällä hetkellä harkita tarkkaan, kannattaako osallistua tilaisuuteen, jossa suuri joukko ihmisiä kokoontuu sisätiloissa.

3.12.2021 klo 9.50: Kanta-Hämeessä odotetaan kansallista ohjeistusta lasten rokotuksista

Kanta-Hämeessä odotetaan Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ohjeistusta lasten rokotuksista, mutta rokottaminen voitaisiin aloittaa aikaisintaan tammikuussa. Hämeenlinnan kaupungin palvelupäällikkö Heli Haapala kertoo, että selvittelyssä on muun muassa tarvitaanko huoltajilta kirjallinen lupa. Lisäksi on vielä muun muassa sopimatta yhteinen maakunnallinen käytäntö.

– Rokottajaresurssi on myös haasteellinen, koska sama henkilöstö hoitaa aikuisten rokotuksia koko ajan. Tammikuun rokotuspäiviä on jo lyöty lukkoon Hämeenlinnassa ja jos lasten rokotukset aloitetaan tarkoittaa se lisärokotuspäivien luomista ja henkilöstön hankintaa niihin sekä sopivien tilojen löytämistä, Haapala kertoo.

Hämeenlinnassa on 5–11-vuotiaita lapsia noin 4 500. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 18 vuotta täyttäneille ja 5–11-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotusten aloittamista.

1.12.2021 klo 16.43: Kanta-Hämeen koronatapausten määrät tuplaantuneet kahdessa viikossa

Kanta-Hämeessä tehdään jälleen ennätyksiä koronatartunnoissa. Tiistaihin mennessä maakunnassa oli varmistettu kaikkiaan 4 044 tartuntaa. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on noussut 252 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Tapausmäärät ovat tuplaantuneet kahdessa viikossa, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiristä.

Sairaanhoitopiirin mukaan viikolle 47 kirjautui 256 uutta tapausta, tapausmäärät tuplaantuneet kahdessa viikossa. Erikoissairaanhoidossa tiistaina 6 koronapotilasta, joista 4 oli keskussairaalan vuodeosastolla ja 2 teholla.

Maakunnassa on kolme uutta koronaan liittyvää kuolemaa. Kaikkiaan koronaan menehtyneitä on maakunnassa nyt 47.

25.11.2021 klo 17.08: Uusia rajoituksia yleisömääriin tulossa

Kanta-Hämeessä aiotaan rajoittaa taas yleisömääriä.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä esittää (siirryt toiseen palveluun) Etelä-Suomen aluehallintovirastolle yleisötilaisuuksiin rajoituksia, jotka rajaavat yleisön määrän 50 henkeen. Korkean riskin tapahtumissa raja on 20 henkilöä.

Henkilömäärärajoitukset eivät ole voimassa, mikäli tapahtumajärjestäjä ottaa käyttöön koronapassin.

Yksityistilaisuuksia pandemiaryhmä suosittaa rajattavaksi kahteenkymmeneen henkilöön.

Syynä tiukennuksiin on alueen heikentynyt koronatilanne. Tartuntojen ilmaantuvuus on jatkunut jyrkässä nousussa etenkin Hämeenlinnan seudulla ja koko maakunta täyttää selvästi leviämisalueen kriteerit.

Rajoitukset voivat tulla voimaan aikaisintaan noin viikon kuluttua, riippuen aluehallintoviraston päätöksenteosta.

25.11.2021 klo 16.10: Kanta-Hämeen koronatilanne uuteen alhoon – Sally Leskinen: "Tällaisia ilmaantuvuuksia tai tapausmääriä ei ole aikaisemmin ollut"

Kanta-Hämeessä lyödään nyt kyseenalaisia ennätyksiä. Tämän hetken koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on koko koronaepidemia-ajan suurin. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on Kanta-Hämeessä 182 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden.

Viimeisen viikon aikana on maakunnassa todettu yhteensä 205 uutta koronatartuntaa. Hämeenlinnan seudulla uusia tartuntoja on 165, Riihimäen seudulla 30 ja Forssan seudulla 10.

– Tällaisia ilmaantuvuuksia tai tapausmääriä ei Kanta-Hämeessä ole aikaisemmin ollut, sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Ennätys on myös postiivisten koronatestien määrä. Fimlabissa tehdyistä testeistä 7,2 prosenttia on ollut koronapositiivisia. Myös jätevesiseurannoissa viruksen määrä on enemmän kuin koskaan aiemmin Kanta-Hämeessä.

– Nyt rikotaan niitä ennätyksiä, joita ei tahdottaisi rikkoa, Leskinen sanoo.

Torstaihin mennessä Kanta-Hämeessä on todettu kaikkiaan 3 876 koronatartuntaa.

22.11.2021 klo 13.13: Koronavirustartunnalle on mahdollisesti voinut altistua seuraavissa paikoissa:

  • Hämeenlinnassa Jääliikuntakeskus Hakiolla keskiviikkona 17.11.2021 klo 18.30–19.05
  • Hämeenlinnassa Tiiriön Subway-ravintolassa tiistaina 16.11.2021 klo 14.50–15.05
  • Hämeenlinnassa Tiiriön Citymarketilla tiistaina 16.11.2021 klo 14.15–14.50
  • Hämeenlinnassa Vianorilla maanantaina 15.11.2021 klo 15.50–16.20
  • Hämeenlinnassa Tiiriön Prismassa lauantaina 13.11.2021 klo 14–15
  • Hattulassa Juteinintalolla Juteinin pihakirppiksellä lauantaina 13.11.2021 10.–10.20
  • Hämeenlinnassa Hakio-hallin katsomossa sunnuntaina 14.11.2021 klo 11.–11.50

22.11.2021 klo 12.14: Hattulassa 80 oppilasta etäopetukseen

Hattulassa Parolan koulussa on siirretty ensimmäisen ja viidennen luokan oppilaat etäopetukseen maanantaiksi ja tiistaiksi. Luokilla on yhteensä noin 80 oppilasta. Päätös on tehty hallintolääkärin suosituksesta ja se perustuu tämän hetkisen tilanteen kokonaisharkintaa. Maanantaina aamupäivällä terveysviranomaiset ja opetustoimen johto päättivät, että etäopetusta ei jatketa huomisen jälkeen.

22.11.2021 klo 12.12: Ikäihmisten palveluissa koronatartuntoja

Lammin Palkkisillan palvelutalossa on todettu koronatartunta kahdella henkilöstöön kuuluvalla. Tästä syystä asukkailla ja henkilöstöllä on ollut riski altistua tartunnalle. Kenelläkään tällä hetkellä palvelutalossa asuvalla tai työskentelevällä ei ole kuitenkaan todettua koronatartuntaa. Yhteensä seisemän henkilöä on asetettuna karanteeniin. Varotoimenpiteenä Palkkisillassa on vierailukielto, jonka viimeinen päivä on 1.12.2021. Asukkaiden läheisille on tiedotettu tilanteesta.

Myös Lammin Pellavakodissa tartunta on todettu yhdellä henkilökuntaan kuuluvalla. Pellavakoti on myös on suljettu 1.12.2021 saakka. Päivätoiminnan asiakkaisiin ollaan yhteydessä.

Hämeenlinnassa Jukolan kotihoidossa on todettu koronatartunta. Tartunnalle altistumisen vuoksi kaksi henkilöä on asetettu karanteeniin.

19.11.2021 klo 13.13: Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri: työharjoitteluun tulevat opiskelijat tarvitsevat jatkossa koronapassin

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri edellyttää kaikilta työelämäharjoitteluun tulevilta opiskelijoilta koronapassia. Tieto sairaanhoitopiirin koronapassilinjauksesta on jo lähetetty Kanta-Hämeen oppilaitoksille. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskisen mukaan koronapassi otetaan käyttöön, koska kaikilla nuorilla ei ole vielä rokotusasiat kunnossa.

– Sairaanhoitopiiri haluaa, että opiskelijat osallistuvat työelämäharjoitteluunsa potilasturvallisesti ja vastuullisesti, johtajaylilääkäri Sally Leskinen sanoo.

Opiskelijoiden koronapassilla ei ole yhteyttä keskussairaalassa todettuihin osastotartuntoihin.

– Sairaalassa tehdyn selvityksen yhteydessä todettiin, että kaikilla opiskelijoilla ei ole täysimääräisesti rokotusasiat kunnossa ja koska harjoitusjaksojen mahdollistaminen on vapaaehtoista, niin me ajateltiin, että meidän on pakko tällainen riskinalentamiskeino käyttää.

– Maakunnassa koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on noussut aika korkealle, eikä sairaanhoitopiirillä ole muuta mahdollisuutta kuin alentaa kaikki riskitekijät, jotka voisivat aiheuttaa sairaalaepidemiaa.

Johtajaylilääkäri Sally Leskinen korostaa, että keskussairaalassa kahdelta eri osastolta löytyneillä tartunnoilla ei ole mitään suoraa linkkiä rokottamattomaan opiskelijaan.

19.11.2021 klo 13.11: Palkkisillan palvelutalossa Hämeenlinnassa on koronatartunta

Lammilla toimivassa Palkkisillan palvelutalossa on todettu henkilökuntaan kuuluvalla koronatartunta, jonka vuoksi asukkailla ja henkilöstöllä on ollut riski altistua tartunnalle. Kenelläkään tällä hetkellä palvelutalossa asuvalla tai työskentelevällä ei ole todettua koronatartuntaa. Kuusi henkilöä on asetettu karanteeniin. Varotoimenpiteenä Palkkisillassa on vierailukielto, jonka viimeinen päivä on 25.11.2021. Asukkaiden läheisille on tiedotettu tilanteesta.

Koronavirustartunnalle on mahdollisesti voinut altistua seuraavissa paikoissa:

  • Hämeenlinnassa ravintola Svennissä sunnuntaina 14.11. lounasaikaan
  • Hämeenlinnassa ravintola Fifth Avenuessa sunnuntaina 14.11. kello 15–16 keilaradoilla ja ruokaravintolan puolella kello 16.00–17.15
  • Hämeenlinnassa ravintola Skogsterissa lauantaina 13.11. kello 01–03
  • Hämeenlinnassa ravintola Voudin kellarissa perjantaina 12.11. kllo 17.00–21.30
  • Hämeenlinnassa Hämeensaaren Citymarketin kahvilassa perjantaina 12.11. kello 18–20
  • Hämeenlinnassa ravintola Birgerissä perjantaina 12.11. kello 23–24
  • Hämeenlinnassa Nooran viinibaarissa perjantaina 12.11. kello 22–23
  • Hämeenlinnassa ravintola Albertin Kellarissa perjantaina 12.11. kello 23.30–0.30
  • Hämeenlinnassa ravintola Amarillossa lauantain ja sunnuntain 13.–14.11. välisenä yönä kello 23.30–03.00
  • Hämeenlinnassa hotelli Aulangolla lauantaina 13.11. kylpylässä noin kello 16–17 ja ravintolan buffet-pöydässä kello 17.15–18.00

19.11.2021 klo 12.59: Kanta-Hämeen keskussairaalassa kahdella eri osastolla koronatartunta – koko maakunnassa on viikossa todettu 149 uutta tartuntaa

Koronatilanne huononee entisestään Kanta-Hämeessä. Viimeisen viikon aikana on maakunnassa todettu 149 uutta koronatartuntaa. Uusista tartunnoista 92 on Hämeenlinnan seudulla, 26 Riihimäen seudulla ja 31 Forssan seudulla.

Ilmaantuvuuden nousu jatkuu. Seutukunnittain ilmaantuvuus on varsin tasainen, mutta Forssan seutu nousemassa Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen tasolle. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on ollut 127 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Fimlabissa tehdyistä testeistä 5,7 prosenttia on ollut COVID-19-positiivisia. Tartunnoista 13 prosenttia on jäänyt lähteeltään epäselviksi paikallisiksi tartunnoiksi ja potilaista 17 prosenttia on sairastunut karanteenin aikana.

Valtaosa sairastuneista on alle 50-vuotiaita. Tapauksia on nyt runsaasti alle 12-vuotiailla lapsilla.

16.11.2021 klo 8.37: Ravintolarajoitukset voimaan Kanta-Hämeessä keskiviikkona

Ravintolarajoitukset tulevat voimaan Kanta-Hämeessä keskiviikkona. Ravintolat voivat olla auki kello yhteen ja alkoholin tarjoilu on lopetettava puoliltaöin. Myös ravintoloiden asiakasmääriä rajoitetaan.

Anniskeluravintoloihin voi ottaa puolet tavallisesta asiakasmäärästä, ruokaravintoloihin 75 prosenttia. Asiakkailla pitää olla oma istuinpaikka. Rajoitukset ovat voimassa vuoden loppuun asti.

Koronapassin käyttö on vaihtoehto rajoitusten noudattamiselle. Kanta-Häme siirtyi perjantaina leviämisvaiheeseen.

Hallitus päätti ravintolarajoituksista maanantaina.

12.11.2021 klo 9.26: Kanta-Häme leviämisvaiheeseen – pandemiaryhmä esittää ravintolarajoitusten käyttöönottoa

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä esittää valtioneuvostolle ravintolarajoitusten käyttöönottoa maanantaina. Se tulee todennäköisesti tarkoittamaan, että maakunnan ravintoloiden tulisi valmistautua koronapassin käyttöön ensi viikon aikana.

Tämän lisäksi maakuntaan palautetaan vahva maskisuositus kaikissa sisätiloissa ihmisten parissa liikuttaessa sekä etätyösuositus loppuvuoden ajaksi.

12.11.2021 klo 9.17: Koronatilanne on huonontunut Kanta-Hämeessä: Ilmaantuvuusluku on noussut etenkin Hämeenlinnan seudulla

Kanta-Hämeessä on todettu viimeisen viikon aikana noin 100 uutta koronatartuntaa. Keskussairaalassa ja maakunnan terveyskeskuksissa on tällä hetkellä osastohoidossa kaikkiaan kuusi koronapotilasta.

Tartuntojen kokonaisilmaantuvuusluku on noussut viime viikosta, etenkin Hämeenlinnan seudulla. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on ollut 101 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Viime viikolla luku oli 74.

Viime viikolla Fimlab teki Kanta-Hämeessä noin 1 600 koronavirustestiä, joista 5,4 prosenttia on ollut COVID-19-positiivisia.

Sairaanhoitopiirin mukaan tartunnoista 21 prosenttia on jäänyt lähteeltään epäselviksi paikallisiksi tartunnoiksi ja potilaista 10 prosenttia on sairastunut karanteenin aikana. Suuren riskin altistumistilanteissa ja erityisesti perhepiirissä on todettu tartuntoja myös rokotetuilla.

10.11.2021 klo 9.30: Riihikodissa on todettu koronatartuntoja

Riihimäen kaupungilla ikäihmisten tehostetun palveluasumisyksikön Riihikodin yhdessä yksikössä on todettu kahden asiakkaan ja kahden työntekijän positiivinen koronatartunta.

Yksikön asukkaita sekä heidän omaisiaan informoitu tilanteesta. Lisäksi yksikön asukkaiden rokotustilanne on selvitetty ja lääkäri on ohjeistanut asukkaiden ja henkilökunnan koronatestauksesta.

Tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt yksikön asukkaat varotoimenpiteenä tartuntatautilain mukaan karanteeniin, joka kestää 22.11.2021 asti. Yksikössä on myös vierailukielto 22.11.2021 asti ja vierailut sallitaan tämänhetkisen tilanteen mukaisesti 23.11.2021 alkaen.

8.11.2021 klo 10.20: Hämeenlinnassa hoivakoti Voutilakeskuksessa on koronatartunta

Hämeenlinnalaisessa hoivakoti Voutilakeskuksessa on todettu koronatartunta 4.11.2021. Viisi henkilöä on asetettu karanteeniin ja lisäksi varotoimenpiteenä on ohjattu useampi henkilö ns. karanteeninomaisiin olosuhteisiin.

Karanteenit/karanteeninomaiset olosuhteet koskettavat Voutilakeskusta ja siellä lähinnä päivätoimintaa sekä Jukolan kotihoitoa ja Linnanniemen kotihoitoa. Voutilakeskuksen päivätoiminta on keskeytetty ajalla 4.–9.11.2021.

Tilanne ei vaikuta muutoin Voutilakeskuksen toimintaan, vierailut ovat sallittuja normaalisti.

8.11.2021 klo 8.44: Patastenmäen koulussa korona-altistumisia

Suuri joukko korona-altistunteita on laitettu karanteeniin Patastenmäen alakoulussa Riihimäellä. Jukolan ja Tiilikoulun yksiköissä on asetettu karanteeniin 75 lasta ja yksi aikuinen. Taustalla ovat positiiviset jatkotartunnat kahdesta aiemmasta erillisestä tartunnasta. Karanteeniin asetettujen altistuminen on tapahtunut viime viikolla. Karanteeni kestää kymmenen päivää ja se lasketaan alkamaan altistumisesta.

Koulu on tiedottanut asiasta karanteeniin asetettujen lasten huoltajille ja työntekijöille Wilman kautta. Patastenmäen koulussa opiskelee 260 koululaista ja henkilökuntaa on 20.

5.11.2021 klo 14.46: Kutalan päiväkodissa on korona-altistumisia

Hämeenlinnassa Kutalan päiväkodissa on korona-altistumisia. Kutalan päiväkodista on asetettu 41 lasta ja 8 aikuista kotikaranteeniin terveysviranomaisen toimesta koronatartunnan ja siitä seuranneiden altistumisten takia 11.11. ja 12.11.2021 asti.

Karanteenipäätös ei aiheuta muille päiväkodin lapsille tai perheille mitään välittömiä tutkimustarpeita tai toimenpiteitä.

5.11.2021 klo 14.43: Kanta-Häme on jäänyt rokotuksissa muusta maasta

Koronarokotusten eteneminen on hidastunut Kanta-Hämeessä, joka jää jo jälkeen muusta maasta. Tähän mennessä 76,8 prosenttia yli 12 vuotta täyttäneistä kantahämäläisistä on saanut ensimmäisen koronarokotuksen. Koko maassa vastaava luku on 86 prosenttia.

Täyden rokotussarjan (mukana on myös 3. rokotuksen saaneita) on saanut 69,7 prosenttia kantahämäläisistä. THL:n mukaan koko maassa kaksi rokoteannosta saaneita on 79 prosenttia väestöstä.

4.11.2021 klo 15.59: Todetuista koronatartunnoista iso osa on 15–50-vuotiailla

Kanta-Hämeessä koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on pysynyt lähes ennallaan. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on ollut 74 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden, viime viikolla luku oli 71.

Sen sijaan sairaalakuormitus on huonontunut jonkin verran, koska koronan vaikeissa taudinkuvissa hoitojaksot ovat pitkiä.

– Sairaalaan on lokakuussa joutunut pääasiassa yli 55-vuotiaita. Tehohoidossa on ollut viisi henkilöä, jotka yhtä lukuun ottamatta rokottamattomia, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Leskinen muistuttaa, että rokottamattomien aikuisten riski sairastua sairaalahoitoa vaativalla tavalla on suuri, joten puuttuvan rokotesuojan täydentäminen on ehdottoman tärkeää.

4.11.2021 klo 13.22: Hyria ei jatka maskisuositusta

Ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille tarjoava Hyria on poistanut yleisen maskisuosituksen tiloistaan. Hyria kevensi koronarajoituksia syysloman jälkeen, mutta maskisuositus poistui vasta marraskuun alussa.

Oppilaitos kuitenkin muistuttaa, että vaikka yleinen maskisuositus poistuu, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee edelleen käyttämään maskia oman tilannekohtaisen harkinnan mukaan. Erityisesti maskia on hyvä käyttää, jos ei ole saanut täyttä rokotussarjaa.

Myös hyvää käsihygieniaa on tärkeä noudattaa edelleen ja hengitystieinfektio-oireisena pitää jäädä kotiin.

.
.