Toimittajalta: monelle suomenvenäläisille talvisota on vieläkin herkkä ja kipeä asia

Venäläisen nimen omaavien ihmisten lojaliteettia Suomea kohtaan on epäilty, vaikka talvisodassa taistelleet suomenvenäläiset sotilaat todistivat epäilyt turhiksi.

Kotimaa
hietaniemi
1939-1944 sotien muistopatsas Hietaniemen ortodoksisella hautausmaalla Helsingissä.Heli Jormanainen

Sain ajatuksen kirjoittaa talvisodasta sellaisten suomalaisten näkökulmasta, joiden äidinkieli on venäjä. Halusin tehdä kunniaa näille Suomea puolustaneille ja sen puolesta henkensä uhranneille sotureille, jotka olivat mahdollisesti joutuneet kohtaamaan syrjintää ja epäluuloa nimensä ja äidinkielensä takia.

Ja törmäsin heti määritelmäongelmaan. Kutsuako heitä “suomenvenäläisiksi”? Vai “venäjänkielisiksi suomalaisiksi”?

Kun kyse on sodasta, asetelma on valmiiksi jännitteinen: talvisodassa Suomen vihollinen oli maa, jota yleisesti kutsuttiin (ja kutsutaan) Venäjäksi, vaikka kyseessä olikin monikansallinen Neuvostoliitto. Suomen kansalaisia, joilla oli venäläisnimet ja jotka puhuivat kotikielenään venäjää, pidettiin venäläisinä ja pahimmillaan haukuttiin ryssiksi.

Suomen armeijassa sotineilla miehillä, joilla oli venäläisnimi, oli varmasti tavallistakin kovempi tarve todistaa, että he ovat samanlaisia suomalaisia kuin muutkin, yhtä luotettavia ja isänmaallisia. Rintamamiehet todistivat sen urhoollisella taistelulla ja monesti kalleimmalla uhrilla - omalla hengellään.

Uskomatonta lojalisuutta uudelle kotimaalleen osoittivat myös ne kymmenet, elleivät sadat nuoret miehet, jotka olematta Suomen kansalaisia (Nansen-passilaisia), ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi ja sotivat tärkeissä tiedustelun ja propagandan tehtävissä.

Tähän kaikkeen nähden minut yllätti se kipu ja jopa pelko, jota Suomen venäläisyhteisö yhä vieläkin kantaa sisällään. Monessa haastattelussa toistui perusteema: tuleehan sitten varmasti selväksi, että me olemme suomalaisia, emme venäläisiä?!!! Haastateltavat kertoivat “off the record” syrjinnästä ja epäluulosta, jota he ja heidän vanhempansa ja isovanhempansa olivat joutuneet kokemaan, mutta siitä ei saisi missään nimessä kirjoittaa! Menneet ovat menneitä, mitä niistä! Vanhoja haavoja ei haluta repiä auki.

Toivoa sopii, että tämän päivän Suomi olisi paikka, jossa venäläinen nimi ei aiheuttaisi negatiivisia reaktioita ja epäilyjä henkilön lojaalisuudesta Suomea kohtaan. Mutta valitettavasti viime aikojen uutiset (mm. armeijan syrjintäepäilyt) ja tutkimukset koskien esim. työelämää, kertovat toista kieltään…