1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Syyrian sisällissota

Syyrian sodan uhriluku kasvanut 9 vuodessa 384 000:een

Sisällissodasta tietoa keräävä järjestö arvioi, että sodassa kuolleista yli 100 000 on siviilejä.

Syyrian sisällissota
Syyrian siviilipuolustuksen jäsenet kantavat ilmaiskussa kuolleiden ruumiita raunioista Maaret Misrinissä Idlibissä.
Syyrian siviilipuolustuksen jäsenet kantavat ilmaiskussa kuolleiden ruumiita raunioista Maaret Misrinissä Idlibissä 5. maaliskuuta. Syyrian siviilipuolustus on kapinallisalueilla toimiva avustusjärjestö, joka tunnetaan myös nimellä Valkoiset kypärät.Ibrahim Yasouf / AFP

Ainakin 384 000 ihmistä on kuollut Syyrian yhdeksän vuotta kestäneen sisällissodan aikana, arvioi Syyrian sotaa seuraava kansalaisjärjestö.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestö on laskenut, että sodan uhreista 116 000 on ollut siviilejä.

Järjestö toimii Britanniassa ja sen toimintaa pyörittää syyrialaismies, joka kerää tietoa kuolonuhreista Syyriassa toimivalta aktivistiverkostolta. Esimerkiksi Amnesty International -ihmisoikeusjärjestö pitää sen tiedonhankintaa luotettavana (siirryt toiseen palveluun).

Syyrian sisällissota alkoi maaliskuussa 2011. Yhdeksässä vuodessa sota on muuttunut hallituksen ja kapinallisryhmien välisistä taisteluista brutaaliksi humanitääriseksi katastrofiksi, jonka osapuolia ovat muun muassa suurvallat Venäjä ja Turkki.

Lisää aiheesta:

Syyrialaiset Ylelle Turkissa: Lähteäkö Eurooppaan vai ei?

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi