Hiljentyneessä Italiassa odotetaan tartuntapiikkiä lähipäiville – ostosten kotikuljetukset ruuhkautuneet vuorokausiksi

Koronavirus koettelee Euroopan maista eniten Italiaa. Esimerkiksi Roomassa eristyksessä olevat asukkaat yrittävät löytää ajankulua.

koronavirus
Yksinäinen lenkkeilijä kujalla.
Keskustan luksusostoskatu Via dei Condotti on tyhjentynyt asiakkaista. Roomasta on tullut lenkkeilijöiden paratiisi. Kaduilla on tilaa. Adriano Candiago

Rooma

Euroopan maista koronavirus koettelee pahiten Italiaa. Koko maa on hiljentynyt maanantain jälkeen, kun pääministeri Giuseppe Conte ilmoitti järeistä liikkumista rajoittavista toimenpiteistä.

Hallitus määräsi suljettavaksi myös kaupat, kahvilat ja ravintolat torstaina. Auki ovat enää ruokakaupat, apteekit, tupakkakaupat ja lehtikioskit.

Ravintoloista saa edelleen tilata ruokaa kotiin, mutta tartuntaa pelkäävät pyörälähetit ovat protestoineet viime päivinä haluavansa lopettaa kotiinkuljetukset. Ruokakauppojen kotiinkuljetuspalvelut ovat tukkeutuneet tilauksista. Verkossa tilattua kauppakassia saattaa joutua odottamaan jopa kymmenen päivää (siirryt toiseen palveluun).

Ruokalähetti ajaa polkupyörällä tyhjällä kadulla.
Kun ihmiset linnoittautuvat koteihinsa, ruokatoimitusten suosio kasvaa. Polkupyörälähetit kuuluvat edelleen muutoin autioituneen kaupungin katukuvaan. Kuva Via del Tritonelta. Adriano Candiago

Poikkeustilanteessa poikkeuksellista ajanviettoa

Rajoituksista huolimatta jotkut italialaiset keksivät vielä loppuviikosta tapoja viettää aikaa ulkona.

Italialaismediat raportoivat (siirryt toiseen palveluun), että useilla paikkakunnilla puistot pakkautuivat torstaina ja perjantaina täyteen ihmisiä. Lauantaina useat aluehallinnot ovatkin ilmoittaneet sulkevansa myös puistot.

Käytännössä ulos saa siis lähteä, jos pitää käydä kaupassa, lääkärissä tai mennä töihin, eikä ole mahdollisuutta tehdä etätöitä. Myös lenkillä tai koiraa ulkoiluttamassa saa käydä yksin.

Poliisit ja sotilaat valvovat rajoitusten noudattamista. Pelkästään lauantain aikana virkavalta pysäytti Italiassa yli 150 000 ihmistä. Pysäytettäviä pyydetään esittämään allekirjoitettu todistus, jossa kerrotaan syy ulkona liikkumiseen. Lähes 7 000 ihmistä sai päivän aikana syytteen sääntöjen rikkomisesta. (siirryt toiseen palveluun)

Colosseumille johtava kuja tyhjillään.
Maailman tunnetuimpiin kuuluvaa nähtävyyttä ympäröivät kadut ovat normaalisti täynnä väkeä. Nyt esimerkiksi Colosseumille vievä Via degli Annibaldi ammottaa tyhjyyttään. Adriano Candiago

Hätäsairaala suunnitteilla Lombardiaan

Pohjois-Italian Lombardiasta on muodostunut Italian koronavirustartuntapesäke, jossa Italian reilusta 21 000 koronavirustartunnasta on todettu yli puolet. Erityisesti alueella sijaitsevissa Brescian ja Bergamon kunnissa virus on päässyt leviämään pahasti.

Tilanne on ajanut Lombardian terveydenhuollon hätätilaan. Alueen kuvernööri Attilio Fontana vahvisti tänään sunnuntaina, että tehohoidon paikat ovat alueella loppumassa. (siirryt toiseen palveluun)

– Potilaiden määrät vain kasvavat. Olemme lähellä sitä pistettä, jolloin paikat teho-osastoilla loppuvat, Fontana sanoi Sky-televisiokanavan haastattelussa.

Ongelmana on erityisesti hengityskoneiden riittämättömyys, Fontana kertoo. Osalle potilaista koronavirus aiheuttaa hengityksen lamaantumista, ja heidät on siksi kytkettävä hengityskoneeseen.

– Etsimme joka puolelta maailmaa nyt ostettavaksi hengityskoneita. Olen yhteydessä Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan, sanoi Fontana.

Fontana on esittänyt koronaviruspotilaita varten rakennettavaksi hätäsairaalaa Milanon messualue Fieran tiloihin. Fontanan mukaan sairaalaan voisi tulla 500 uutta potilaspaikkaa.

–Voimme rakentaa sen vain, jos saamme hengityskoneita, Fontana painottaa.

Samaan aikaan Lombardia pyytää apua muilta alueilta: potilaita on siirretty pitkin viikkoa hoitoon jopa etelän Pugliaan asti. Kiinasta on tuotu Italian hätätilaa helpottamaan viikonlopun aikana lennolla esimerkiksi satoja tuhansia hengityssuojaimia ja muita suojavarusteita. Myös Ranska ja Saksa ovat luvanneet lähettää varusteita.

Hengityssuojaimella varustautunut nainen kahvilan  edustalla.
Päärautatieasemalla on väljää. Yksittäisen, edelleen auki olevan kahvilan edessä riittää vielä jonottajia. Adriano Candiago

Tartuntapiikkiä odotetaan ensi viikolle

Noin 2 000 ihmistä on parantunut viruksesta. Lauantai-iltana Italiassa oli viranomaistietojen mukaan 17 750 aktiivista koronavirustartuntaa. Lombardian lisäksi kovan paineen alla ovat Emilia-Romagnan, Veneton, Marchen ja Piemonten hallintoalueet.

Muuallakin tartunnat ovat lisääntyneet, mutta maltillisemmin. Esimerkiksi Toscanassa lauantai-illan tietojen mukaan todettu 630 tartuntaa ja Laziossa eli Rooman ympäristössä 357.

Yksinäinen poliisiauto Espanjalaisten portaiden edustalla.
Espanjalaisilla portailla on ainoastaan poliisivartio. Adriano Candiago

Tarkat tiedot lauantailta Italian hallintoalueiden tartuntamääristä löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Italian hallitus arvioi, että tartuntapiikki tulisi maahan ensi viikon keskiviikkona 18. maaliskuut (siirryt toiseen palveluun)a. Huhtikuun loppuun mennessä 92 000 italialaisen arvioidaan saavan koronavirustartunnan.

Lue lisää:

Pohjois-Italian koronaeristysalueella teho-osastot ovat ääriään myöten täynnä, kansalaiset linnoittautuvat kotiin ja sotilaat valvovat liikkumista

Miten taloutta pidetään pystyssä, jos ihmiset jäävät koteihinsa? EU-maat toimivat epidemian hoidossa jopa toisiaan vastaan

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus