1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen Pankki julkisti kriisipaketin yritysten ahdingon helpottamiseksi – Lainaohjelman koko vähintään 500 miljoonaa euroa

Tavoitteena on helpottaa yritysten ja kotitalouksien rahoituksen saantia koronakriisin keskellä.

koronavirus
Olli Rehn kuvattuna Suomen pankin tiloissa 11.6.2019.
Viimeaikojen tapahtumat ovat heikentäneet rahoitusmarkkinoiden toimintakykyä ja kasvattaneet yritysten rahoitustarpeita, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.Katriina Laine / Yle

Suomen Pankki on päättänyt auttaa koronaviruksesta kärsiviä yrityksiä lainaohjelmalla. Kriisipaketin koko on ensi vaiheessa 500 miljoonaa euroa.

Pankin johtokunta linjasi asiasta kokouksessaan sunnuntaina.

Käytännössä ohjelman myötä pankit ja muut luottolaitokset saavat lisää rahaa, jota ne voivat taas lainata eteenpäin yrityksille ja kotitalouksille.

Teknisesti ilmaistuna Suomen Pankki alkaa ostaa uudelleen markkinoilta kotimaisia yritystodistuksia.

Suomen Pankki toimi sijoittajana yritystodistusmarkkinoilla finanssikriisin jälkeen, mutta toiminta lakkasi pari vuotta sitten kysynnän puutteen vuoksi.

Keskuspankin pääjohtajan Olli Rehnin mukaan koronapandemian myötä on tarvetta nopeasti vaikuttaville toimille, jotka turvaavat yritysten rahoituksen, työpaikkojen säilymisen ja kotitalouksien pärjäämisen.

– Suomen Pankki valmistelee kriisipakettia toimivaltaansa kuuluvien asioiden osalta yhteistyössä valtioneuvoston kanssa, Rehn sanoo tiedotteessa.

Valtioneuvoston lisäksi keskeiset viranomaiset ovat Suomen Pankin mukaan osallistuneet valmistelutyöhön.

Euroopan keskuspankki EKP kertoi tukitoimistaan koronakriisin runtelemalle taloudelle viime viikolla. EKP muun muassa höllentää pankkien vakavaraisuusvaatimuksia, tarjoaa niille edullista lainaa ja suuntaa rahoitustaan Euroopan pienille ja keskikokoisille yrityksille.

"Erinomainen ajoitus"

Pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustava Suomen Yrittäjät kiittelee Suomen Pankin kriisitoimia.

Pääekonomisti Mika Kuismanen arvioi, että kriisiohjelma nopeuttaa rahoituksen saantia.

– Tämä on erinomainen päänavaus ja tulee juuri oikeaan hetkeen. Tämä ehdottomasti tulee helpottamaan luottolaitosten kykyä huolehtia pk-yritysten ja kotitalouksien rahoituksesta, hän sanoo.

Kuismanen kuitenkin huomauttaa, että koronakriisin syvyys ja kesto vaikuttavat siihen, riittääkö nyt päätetty paketti helpottamaan yritysten ahdinkoa.

Suomen Pankin kriisipaketti on osa laajempaa tukiohjelmaa, jossa esimerkiksi EKP helpottaa pankkien pääomavaatimuksia.

Kuismasen mukaan näiden rinnalle tarvittaisiin kotimaisia toimia, kuten Finnveran rahoitusta ja helpotuksia esimerkiksi arvonlisäveron tilittämisen aikatauluun.

Koronavirus ja sen torjuntatoimet ovat iskeneet Suomessa kovaa esimerkiksi matkailu- ja ravintola-alaan turismin tyrehtymisen myötä. Myös teollisuusyritykset ovat kärsineet, kun jo maksetut komponentit eivät ole saapuneet.

Lue myös:

Euroopan keskuspankilta 120 miljardin euron elvytyspaketti – Markkinat pettyivät, sijoittajat eivät usko paketin toimivan

Lue seuraavaksi