1. yle.fi
  2. Uutiset

Suuret yliopistosairaalat valmistautuvat jo tehohoidon lisääntymiseen koronan vuoksi – kiireetöntä hoitoa ajetaan alas ensi viikolla

Koronavirustestaus rajataan jatkossa lähinnä riskiryhmiin ja hoitoväkeen.

koronavirus
Tampereen yliopistollinen saraala
Tampereella kiireettömiä vastaanottoaikoja aletaan siirtää jo ensi viikon aikana.Marko Melto / Yle

Suomen suurimmissa yliopistosairaaloissa valmistellaan jo käytännön järjestelyjä koronaviruksen laajan leviämisen varalta. Päivystyksen ja tehohoidon tarve kasvaa – ja siksi kiireettömiä vastaanottoaikoja siirretään.

Tampereella kiireettömiä vastaanottoaikoja aletaan siirtää jo ensi viikon aikana. Helsingissäkin on jo valmistauduttu kiireettömien toimintojen lykkäämiseen koronan vuoksi.

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan (Tays) johtajaylilääkäri Juhani Sand kertoo, että kiireetöntä hoitoa on kohdennetusti karsittu jo tulevalta viikolta.

– Kohdennetusti olemme jo putsanneet joitakin kiireettömiä toimenpiteitä.

Sandin mukaan suunnitelmat tarkentuvat ja niitä aletaan toteuttaa laajemmin ensi- ja seuraavan viikon aikana.

Myös Helsingissä on valmistauduttu kiireettömien toimintojen lykkäämiseen koronan vuoksi. Terveys- ja päihdepalveluista vastaava johtaja Leena Turpeinen sanoo, että kiirettömän ajan varanneisiin potilaisiin ollaan yhteydessä puhelimitse lähiaikoina.

– Soitamme potilaille, jotka eivät tarvitse sosiaali- tai terveyspalvelujen henkilöstön tapaamista välittömästi.

Turpeisen mukaan vastaanottoaikojen siirtäminen koskee lähinnä henkilöitä, joiden aikaa voidaan siirtää parilla kuukaudella.

Myös uudet ajanvaraukset menevät kiireellisyyden perusteella.

Uusia tautitapauksia ei ole enää mielekästä laskea

Koronatartuntojen määrä on edelleen kasvanut Suomessa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti tänään kymmenestä uudesta tapauksesta. Kaikkiaan varmistettuja tartuntoja on Suomessa 240.

Vaikka sairaanhoitopiirit kertoivat uusista tapauksista tänäänkin, ei numeroiden seuraaminen ole enää entiseen tapaan mielekästä, koska läheskään kaikkia oireilevia ei pystytä testaamaan. Näin ollen tautitapauksia voi jäädä testien rajaamisen vuoksi piiloon.

Uusien viranomaisohjeiden mukaisesti koronatestaus rajataan jatkossa lähinnä vain riskiryhmiin ja hoitohenkilökuntaan.

– On selvää, että jos sairastaa lieväoireisen nuhakuumeen, kukaan ei voi sanoa, etteikö taustalla olisi ollut koronan aiheuttama infektio, Sand sanoo.

Sand toteaa, että testejä voidaan tehdä rajallinen määrä ja nämä pyritään nyt kohdentamaan siihen joukkoon, jolle siitä on eniten hyötyä.

Sekä Turpeinen että Sand toivovat, että ajan varanneet henkilöt olisivat puhelimitse tavoitettavissa ja seuraisivat mahdollisuuksiensa mukaan hoitopaikkansa verkkosivuja, jotta tieto mahdollisesta vastaanottoajan muutoksesta saataisiin perille.

– Soittelemaan ja varmistelemaan ei suin päin pitäisi lähteä, koska se ruuhkauttaa linjoja ja heikentää terveydenhuollon valmiutta vastata kipeimmin apua tarvitsevien avuntarpeeseen, Sand sanoo.

Turpeinen puolestaan muistuttaa, että jos ei ole tiedossa mitään matkakontaktia ja oireet ovat lievät, ne voi pyrkiä hoitamaan kotikonstein.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Mänttä-Vilppulassa joukkoaltistuminen, kahdessa itähelsinkiläiskoulussa mahdollisesti muuntovirusta, Itävalta pidentää sulkua

Lue seuraavaksi