1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. myrskyt

Myrsky riepotteli sunnuntai-iltana länsirannikkoa

Tuuli oli Kaskisissa ja Valassaarilla puuskissa 23-24 metriä sekunnissa.

Myrsky aiheutti ongelmia sähkönjakelussa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Kova tuuli aiheutti sunnuntai-iltana ongelmia sähkönjakelussa muun muassa saaristossa. Iltapäivällä jo kovaksi yltynyt etelätuuli aiheutti esimerkiksi Vaasan Sähköverkon alueella katkoja.

Eniten sähköttömiä oli kello 17 aikaan. Silloin noin 1700 asiakasta oli ilman sähköä. Katkoja oli Maalahdessa , Korsnäsissä, Kaskisissa ja Vaasassa. Maanantaiaamuna sähköttömiä asiakkaita oli enää noin 250.

Tuuli oli kovimmillaan länsirannikolla Raumalta hieman Vaasan yli ulottuvalla alueella. Puuskat olivat muun muassa Kaskisten Sälgrundissa ja Valassaarilla 23-24 metriä sekunnissa.

Merivesi nousi jälleen korkealle. Vaasassa ja Pietarsaaressa oltiin yli 80 senttiä plussalla. Kaskisissa vesi oli noin 60 senttiä normaalia korkeammalla.