Koronapelko hiipii nyt Etelä-Amerikkaankin: ”Tämä muistuttaa kauhuelokuvaa” – Näin virus kuohuttaa Brasiliaa, Argentiinaa ja Uruguayta

Etelä-Amerikassa ehdittiin oppia Euroopan koronataistoista, joten rajoituksia on määrätty paikoin nopeasti.

koronavirus
Hengityssuoja Copacabanalla.
Arkea rajoitetaan myös Brasiliassa. Ihmiset osoittavat tukeaan presidentti Jair Bolsonarolle Rio de Janeirossa. Useat massatapahtumat on peruutettu.Antonio Lacerda / EPA

MontevideoPelkoa, huolta ja hämmennystä. Maahantulorajoituksia, tyhjiä kouluja, yleisöttömiä jalkapallopelejä ja kymmenien metrien hamstrausjonoja kaupoissa.

Etelä-Amerikassa koronavirus tarkoitti pitkään vain uutisia Euroopasta ja Kiinasta, mutta nyt siitä on tullut arkea maanosan joka kolkassa. Brasiliassa tartuntoja on todettu eniten, maanantaiaamuna 200.

– Korona on kaikkien huulilla. Emme kykene puhumaan mistään muusta, kertoo brasilialainen opettaja Maria Rita Villela puhelimitse Rio de Janeirosta.

– Kadut ovat tyhjiä, ranta on tyhjä, kaikkialla on tyhjää. Pelkään köyhimpien puolesta, jotka ovat riippuvaisia työstä ja julkisesta terveydenhuollosta. Rikkailla on varaa yksityiseen sairaalaan.

Tyhjä Maracana-stadion.
Brasilian jalkapallopyhätössä Maracana-stadionilla on tyhjää. Maalivahti Gabriel Batista lämmittelee kentällä. Ottelu Portuguesaa vastaan pelattiin tyhjille katsomoille. Antonio Lacerda / EPA

Valtaosa Brasilian tartunnoista on todettu São Paulossa ja Rio de Janeirossa. Maan suurimmissa kaupungeissa tuhannet ihmiset lähtivät kuitenkin sunnuntaina protestoimaan kongressin uudistusnihkeyttä vastaan.

Presidentti Jair Bolsonaro oli suostutellut brasilialaisia jäämään kotiin koronatilanteen vuoksi, tosin arvostelijoiden mukaan ei kyllin jämäkästi. Kongressin kanssa nokitellut Bolsonaro osallistui itsekin mielenosoitukseen, jossa hän otti tukijoineen selfieitä.

Vaikka presidentillä ei testissä todettu virusta, brasilialaisviestinten mukaan lääkäri oli suositellut hänelle eristystä. Useampi Bolsonaron maaliskuisesta Floridan-matkaseurueesta on sairastunut koronaan.

Korona tuli viiveellä

Koronavirus saapui Etelä-Amerikkaan viiveellä Kiina-etäisyyden takia. Vaikka Kiina on alueella tärkeä kauppakumppani, suoria lentoja ja kiinalaismatkailijoita on vähän, arvioi Panamerikkalaisen terveysjärjestön lääkäri Sylvain Aldighieri BBC Mundolle. (siirryt toiseen palveluun)

Valtaosa alueen tartunnoista on todettu ihmisillä, jotka ovat saapuneet Italiasta tai Espanjasta. Ensimmäinen tuli tietoon São Paulossa 26. helmikuuta. Kuolleita koko maanosassa oli maanantaiaamuna kuusi, joista kaksi Argentiinassa ja kaksi Ecuadorissa.

Brasilian ja Yhdysvaltain presidentit.
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro tapasi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tämän Mar-a-Lagon residenssissä maaliskuun alkupuolella. Vierailu sai ylimääräistä huomiota Bolsonaron koronatartuntaepäilyn vuoksi. Testitulos osoittautui sittemmin negatiiviseksi, samoin presidentti Trumpin. Alan Santos / EPA

Etelä-Amerikassa ehdittiin seurata viikkojen ajan, kuinka koronaan reagoitiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Rajoituksia onkin määräilty paikoin vikkelästi.

Monissa maissa on rajoitettu maahantuloa suurilta tartunta-alueilta, keskeytetty koulut ja yliopistot sekä peruttu suuret yleisötapahtumat. Osa jalkapallohullun mantereen maista on keskeyttänyt jalkapalloliigat, toisissa pelejä on jatkettu ilman yleisöä.

Brasilian Porto Alegressa jalkapalloilijat pitivät sunnuntaina hengityssuojia protestiksi siitä, että kansallista liigaa jatketaan nykyisessä koronatilanteessa.

Argentiina sulki rajan

Brasilian jälkeen eniten tartuntoja on todettu Chilessä ja Argentiinassa. Argentiina päätti sunnuntaina estää maahantulon 15 päiväksi muilta kuin vakituisilta asukkailtaan.

Supermarketissa Argentiinassa hamstrataan.
Ihmiset hamstrasivat lauantaina ruokaa ja siivoustarvikkeita Buenos Airesissa Argentiinassa. Juan Ignacio Roncoroni / EPA

Karanteeniin on määrätty kaikki, jotka tulevat enemmän tartuntoja sisältävästä maasta. Paikallisten viestinten mukaan Argentiina käännytti hiljattain 270 ulkomaalaista matkailijaa, jotka eivät totelleet karanteenia tai suostuneet siihen.

– Moni argentiinalainenkin on käynyt Euroopassa, mutta ei ole totellut määräystä. He ovat takuulla tartuttaneet muita, jotka eivät vielä tiedä sitä, sanoo puuseppä Lucas Altamiranda puhelimitse pääkaupunki Buenos Airesista.

Alueen koronatulevaisuus huolestuttaa häntä: Jos terveydenhuolto takkuaa Italian kaltaisessa kehittyneessä maassa, miten käy Latinalaisen Amerikan? Entä suostuvatko kaikki maanmiehet karanteeniin?

– Tämä muistuttaa kauhuelokuvaa. Virusta ei voi nähdä, eikä siihen ole välitöntä parannuskeinoa. Muita ihmisiä alkaa katsoa pelokkaasti. Hirvittää, kuinka terveydenhuollon kapasiteetti riittää.

Presidentti Alberto Fernández on myös väläyttänyt Argentiinan ”pysäyttämistä” eli liikkumisrajoituksia kymmeneksi päiväksi. Puheista seurasi paikoin mittavia kauppajonoja, kertoo argentiinalaislehti Clarín. (siirryt toiseen palveluun)Ihmiset hamstrasivat esimerkiksi puhdistusaineita, vettä ja vessapaperia.

Uruguayssa hamstraus alkoi heti

Koronavirus saavutti koko Etelä-Amerikan perjantaina, kun myös Venezuelassa ja Uruguayssa vahvistettiin ensimmäiset tartunnat. Keski-Amerikassa koronavapaita ovat toistaiseksi Nicaragua ja El Salvador.

Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa kauppoihin ilmestyi heti pitkiä jonoja. Ihmiset ovat hamstranneet etenkin säilykkeitä, maitoa ja vettä, supermarketeista kerrotaan.

Uruguayn presidentti  Luis Lacalle Pou
Uruguayn presidentti Luis Lacalle Pou lehdistötilaisuudessa Montevideossa. Uruguay on ilmoittanut osittaisista rajojen sulkemisista ja julkisten tilaisuuksien peruuttamista varotoimina koronaa vastaan. Raul Martinez / EPA

Uruguayssa virastot toimivat toistaiseksi virtuaalisesti. Lennot Euroopasta ja Yhdysvalloista sallitaan vielä muutaman päivän, ja tartunta-alueilta tulevat on määrätty 14 päivän karanteeniin.

Monelle eteläamerikkalaiselle vaikeimpia käytännön muutoksia on etäältä tervehtiminen.

Rio de Janeirossa ihmiset ovat alkaneet tervehtiä kyynärpäillään ja aasialaisella namaste-tervehdyksellä poskisuukkojen sijaan, kertoo Maria Rita Villela.

– Se näyttää hassulta ja tuntuu luonnottomalta, sillä Brasiliassa olemme fyysisiä ja kosketamme paljon. Monet noudattavat silti ohjetta.

Lucas Altamirandan mukaan argentiinalaiset vieroksuvat etätervehdyksiä. Kun hänen kotiinsa tuli viikonloppuna vieraita, kaikki katsoivat aluksi hämmentyneinä toisiaan. Miten toimia?

– Päätimme halata ja suukottaa. Ajattelimme, että jos tämä on viimeinen tervehdyksemme, tervehtikäämme kunnolla, Altamiranda sanoo.

Voit lukea uusimmat tiedot koronavirustilanteesta tästä.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus