1. yle.fi
  2. Uutiset

Ruotsinlaivat liikennöivät, mutta palveluita on supistettu rajusti koronaviruksen vuoksi

Viking Line ja Tallink Silja ovat kertoneet viime päivinä koronaviruksen aiheuttaneen merkittäviä vaikutuksia yhtiöiden liiketoimintaan.

Turku
Viking Mariella Katajanokalla laiturissa.
Petteri Bülow / Yle

Ruotsinlaivat kulkevat normaalisti Turun ja Tukholman välillä, mutta esimerkiksi Viking Linen laivojen spa-osastot on suljettu, eikä esiintyjiä oteta laivoille.

Tallink Siljalta kerrotaan, että heilläkin viihdetarjonta on supistunutta. Käytännössä laivoilla on ainoastaan orkesteri soittamassa ja lähes kaikki muu viihde on peruttu.

Tallink Siljan viestintäjohtajan Marika Nöjdin mukaan suuri osa ravintoloista ja palveluista on kiinni sekä Turun että Helsingin reiteillä.

Koronavirus on osunut rajusti varustamoiden liiketoimintaan. Viking Line antoi viime viikolla tulosvaroituksen ja Tallink Silja ilmoitti yt-neuvotteluista.

Lisäksi Viking Line ilmoitti sunnuntaina, että Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikkuvan Viking Cinderellan liikennöinti lopetetaan kuukaudeksi.

Lue seuraavaksi